
Perussuomalaiset esitti Satakunnan hyvinvointialueelle pienempiä kokouspalkkioita – muut puolueet tyrmäsivät
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.

LEHTIKUVA
Pirkanmaan hyvinvointialueen demokratiarakenteen ohjausryhmän kokouksissa on ollut esillä jopa 6 600 euron kuukausikorvaus aluehallituksen puheenjohtajalle ja 3 300 euron (plus kokouspalkkiot) kuukausikorvaus aluevaltuuston puheenjohtajalle. Keskustelu palkkiosäännön muuttamisesta päätettiin yllättäen siirtää kuntavaalien jälkeen. Hyvinvointialueen uusia kovapalkkaisia palkkiovirkoja ja kohtuuttomia korotuksia vastustavat perussuomalaiset olisivat halunneet, että palkkioihin ja luottamustehtäviin liittyvät päätökset olisi tehty ennen vaaleja.
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston piti alun perin käsitellä palkkiosäännön muutoksia 10.2.2025 pidetyn kokouksen yhteydessä. Käsittely päätettiin yllättäen siirtää puheenjohtajatoimikunnan kokouksessa 24.1. vaalien jälkeiseen aikaan perussuomalaisten Sami Kymäläisen vastustuksesta huolimatta.
Kokoomus, SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja keskusta eivät halunneet käsitellä palkkiosäännön muutoksia ennen vaaleja.
Palkkioista keskustelun siirtämisen taustalla on suurella todennäköisyydellä suunnitelmat nostaa massiivisesti aluehallituksen puheenjohtajan ja aluevaltuuston puheenjohtajan palkkioita.
Kokoomus ja SDP ovat ajaneet jo jonkin aikaa aluehallituksen puheenjohtajan tehtävän muuttamista kokoaikaiseksi. Keskusteluun on lisäksi nostettu yhä aktiivisemmin aluevaltuuston puheenjohtajan tehtävän muuttaminen osa-aikaiseksi. Pirkanmaan hyvinvointialueen demokratiarakenteen ohjausryhmän kokouksissa esillä on ollut jopa 6 600 euron kuukausikorvaus aluehallituksen puheenjohtajalle ja 3 300 euron (plus kokouspalkkiot) kuukausikorvaus aluevaltuuston puheenjohtajalle.
Aluehallituksen puheenjohtajalle maksettaisiin siis nykyisen 18 000 euron (plus kokouspalkkiot) sijaan 79 200 euroa vuodessa ja aluevaltuuston puheenjohtajalle 12 000 euron (plus kokouspalkkiot) sijaan 39 600 euroa (plus kokouspalkkiot). Korotukset olisivat toteutuessaan huimat ja perussuomalaisten mielestä täysin kohtuuttomat.
Kokoomus ja SDP ovat suurella todennäköisyydellä tulevan Pirkanmaan aluevaltuuston kaksi suurinta puoluetta. Näin ollen kumpikin voi olla kohtuullisen varma siitä, että heille tulisi toinen näistä palkkioviroista. Asia tullaan mahdollisesti viemään läpi niin, että tulevan kauden aluksi tehdään aluevaltuustosopimus, jossa nuo palkkiotehtävät ovat kirjattuna osana kokonaisuutta. Jos jokin puolue ei suostu hyväksymään palkkiovirkoja, se jätetään ”koalition” ulkopuolelle ja sille ei anneta luottamuspaikkoja.
– Perussuomalaiset eivät kannata uusia kovapalkkaisia palkkiovirkoja hyvinvointialueelle. Mielestäni nykyisessä taloustilanteessa rahat tulee kohdentaa pirkanmaalaisten hyvinvointiin ja palveluihin poliitikkojen hillotolppien sijaan, toteaa Perussuomalaisten Pirkanmaan piirin ja hyvinvointialueen perussuomalaisen aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Sami Kymäläinen.
– Olisi myös kohtuullista pirkanmaalaisia kohtaan, että palkkioihin ja luottamustehtäviin liittyvät päätökset tehtäisiin ennen vaaleja. Näin eri puolueiden näkemykset olisivat tiedossa äänestäjillä ennen vaaleja. Pelkään pahoin, että Pirkanmaalla poliitikkojen tilipäivä odottaa vaalien jälkeen.

PS ARKISTO
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.




Viikon suosituimmat

Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää