Tagi: aluevaltuustot

PS ARKISTO

Valittaessa päättäjiä esimerkiksi kunnanhallituksiin tai lautakuntapaikoille on Suomessa tähän saakka noudatettu sukupuolikiintiöitä. Eduskunnan päätöksen mukaisesti sukupuolensa voi kuitenkin jatkossa vaihtaa omalla ilmoituksellaan vuoden välein. Kansanedustaja Minna Reijonen pohtii, onko uudella lailla vaikutusta luottamuspaikkojen sukupuolikiintiöihin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Heti kautensa alussa Satakunnan aluevaltuusto kääri hihansa ja rupesi töihin – nostaakseen omia palkkioitaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Hurun mielestä päätöksestä tekee erityisen irvokkaan samaan aikaan kärjistyvä hoitajakriisi, johon ei rahoitusta löydy.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kevään kehysriihineuvottelu saatiin päivässä käsitellyksi, mutta menokuriin palaamista hallitus ei nähnyt velkaantumisesta huolimatta tarpeelliseksi. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Leena Meri vaati tänään julkisen talouden suunnitelmasta käydyssä täysistunnossa pitämässään puheenvuorossa hallitusta laittamaan menot tärkeysjärjestykseen ja suomalaisten pärjäämisen etusijalle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru pitää uusien hyvinvointialueiden johtajien jopa 17 000 euron kuukausipalkkoja kohtuuttomina ja syyttää sote-uudistusta hyvä veli -verkostojen ruokkimisesta. Huru vaatii myös pikaista selvitystä valtuustojen rahankäytöstä ja tarvittaessa niiden ohjausta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Kuntien ja alueiden päättäjillä on käytössään tuhansia yhteiskunnan kustantamia tietokoneita, jotka ovat usein hyvin vähällä käytöllä tai jopa käyttämättömiä. Aluevaalien jälkeen valituille luottamushenkilöille tulevat käyttöön taas uudet it-laitteet. Asiasta toimenpidealoitteen tehnyt Minna Reijonen vaatii hallitusta puuttumaan tuhlailuun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Sunnuntaina pidetyt ensimmäiset aluevaalit eivät innostaneet väkeä vaaliuurnille. Lopulliseksi äänestysprosentiksi jäi 47,5 eli yli puolet äänioikeutetuista jättivät äänensä käyttämättä. Viime kesänä pidetyissä kuntavaaleissa äänestysprosentti oli 55,1. Ainoastaan eurovaaleissa äänestysprosentti on jäänyt aluevaaleja heikommaksi.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Lulu Ranne kertoo perussuomalaisten olevan vaalitenttien perusteella ainoa puolue, joka haluaa tasapainottaa taloutta niin, että verorahat riittävät kansalaisista huolehtimiseen. Kaikki muut puolueet haluavat vain ruokkia alati paisuvaa julkista sektoria, jonka seurauksena verot nousevat ja velka kasvaa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Puolueille on uusien aluevaltuustojen edustajamäärän mukaisesti tulossa uutta rahoitusta, vaikka pääministeri Sanna Marinin hallitus nosti heti ensitöikseen puoluetukea. Iltalehden puoluejohtajatentissä Marin myönsi, että uusi rahoitus on jälleen puoluetuen lisäys.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki suurimpien puolueiden puheenjohtajat ovat ilomielin ottamassa vastaan puolueilleen uusien aluevaltuustojen kautta johdettavan rahoituksen, joka olisi käytännössä piilotettua puoluetukea. Pääministeri Sanna Marin opastaa veronmaksajia, että demokratia vaatii rahaa. – Ilman muuta meidän pitää tukea niitä päättäjiä, tahoja ja puolueita, jotka paikallisesti tätä työtä tekevät, Marin sanoi tänään Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä.  Lue lisää >