
Perussuomalaiset esitti Satakunnan hyvinvointialueelle pienempiä kokouspalkkioita – muut puolueet tyrmäsivät
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.

LEHTIKUVA
Oppositiopuolueilla on tälläkin hetkellä 18 aluevaltuustossa yksinkertainen enemmistö, kertoo perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra viestipalvelu X:ssä.
Riikka Purra kertoo, miten soteuudistuksessa luotiin malli, jossa 21 alueella on itsehallinto ja omat poliittiset päättäjät.
– Aluevaltuustot päättävät palveluista, niiden sijainnista, säästötoimien kohdentamisesta, priorisoinnista, kaikesta.
– Valtio antaa yleiskatteista rahoitusta. Soten rahoitus on lähes kolmannes koko valtion budjetista, ja tänä vuonna viime vuoteen nähden rahaa annetaan 2,2 miljardia enemmän. Milloinkaan soten rahoitus ei ole ollut näin suurta.
– Valtion rahoitusta ei voi korvamerkitä. Alue ja sen päättäjät itse päättävät kohdentamisesta, muistuttaa Purra.
Purra twiittaa, miten valtio tai valtiovarainministeriö ei siten voi myöskään puuttua itsehallinnollisten alueiden aluevaltuustorahoihin, kokouspalkkioihin tai erilaisten jaostojen, valiokuntien ja muiden himmelirakenteiden määriin, ainakaan ennen kuin ollaan arviointimenettelyssä eli tiukassa talouden ohjauksessa, tarkkailuluokalla.
– Oppositiopuolueilla on tälläkin hetkellä 18 aluevaltuustossa yksinkertainen enemmistö. Niillä on siis koko ajan päätösvalta.
– Yhdessäkään oppositiopuolueiden hallinnoimassa 18 aluevaltuustossa ei keskusta tai muut ole myöskään olleet valmiita luopumaan aluevaltuustorahoista tai puolittamaan ylikorkeita kokouspalkkioita. Säästöjä on kohdistettu ihan muualle.
– Parempi siis opposition räksyttää hallitukselle ja tehdä välikysymyksiä – sen sijaan, että toimisivat itse luomansa mallin mukaan ja ottaisivat lusikan kauniiseen käteen.
Soteuudistuksessa luotiin malli, jossa 21 alueella on itsehallinto ja omat poliittiset päättäjät. Aluevaltuustot päättävät palveluista, niiden sijainnista, säästötoimien kohdentamisesta, priorisoinnista, kaikesta.
— Riikka Purra (@ir_rkp) March 10, 2025
Valtio antaa yleiskatteista rahoitusta. Soten rahoitus on lähes… pic.twitter.com/eRBAOejV9V
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru paheksuu erityisesti keskustan asennetta Satakunnan aluevaltuuston kustannuksiin.




Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää