Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Kaupan ala tyytyväinen: Yrityslähestymiskielto etenee eduskunnassa

16.10.2026 |11:30

Kaupan alan pitkään ajama yrityslähestymiskielto etenee eduskunnassa. Hallituksen esityksen mukaan tuomioistuin voisi jatkossa kieltää vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalta henkilöltä pääsyn myymälään. Kaupan liitto ja PAM arvioivat uudistuksen parantavan työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta.

Myymälöissä vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalle henkilölle voidaan jatkossa määrätä tuomioistuimen päätöksellä pääsykielto, jos eduskunta hyväksyy hallituksen torstaina antaman lakiesityksen.

Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ovat ajaneet uudistusta pitkään ja kiittävät lain valmistelijoita. Kaupan liiton johtava asiantuntija Terhi Kuljukka-Rabb arvioi, että lakiesitys vahvistaa merkittävästi kaupan mahdollisuuksia suojella työntekijöitä ja asiakkaita.

– Mielestämme nyt ehdotettu lainsäädännön uudistus kattaa kaikkein oleellisimmat seikat, jotka mahdollistavat kaupan työnantajalle nykyistä paremmat edellytykset puuttua työ- ja asiakasturvallisuutta horjuttaviin vakaviin häiriökäyttäytymistilanteisiin, Kuljukka-Rabb toteaa tiedotteessa.

Myös PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä pitää uudistusta tarpeellisena.

– Pääsykiellolla pyritään suojelemaan työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta. Myös toistuvat näpistystilanteet voivat muuttua uhkaaviksi ja antaa perusteet pääsykiellolle, Kähärä kertoo.

Pääsykiellon rikkomisesta voisi seurata vankeutta

Lakiesityksen mukaan tuomioistuin voisi määrätä pääsykiellon elinkeinonharjoittajan hakemuksesta rikosten ja muun vakavan, toistuvan häirinnän ehkäisemiseksi. Apteekit rajattaisiin lain soveltamisalan ulkopuolelle.

Oikeusministeriön mukaan pääsykielto tarkoittaisi, että siihen määrätty henkilö ei saa kiellon voimassaoloaikana mennä myymälään tai oleskella myymälässä tai tilanteen mukaan sen välittömässä läheisyydessä.

– Näillä pitkään toivotuilla muutoksilla vahvistetaan sekä myymälöissä työskentelevien että asiakkaiden mahdollisuutta asioida ja työskennellä turvallisesti ilman häiriöitä, oikeusministeri Leena Meri sanoo.

Kiellon noudattamista valvoisi poliisi. Myös vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla olisi oikeus poistaa henkilö kiellon piiriin kuuluvasta liikkeestä. Rikkomuksesta voisi seurata sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.

Lakien on tarkoitus tulla voimaan kesällä 2027.

Liitot seuraavat lain toimivuutta

Kaupan liitto ja PAM haluavat, että uuden lain vaikutuksia seurataan heti sen tultua voimaan ja mahdolliset muutostarpeet arvioidaan käytännön kokemusten perusteella.

Kähärän mukaan esimerkiksi pääsykiellon hakemisesta perittävä maksu voi vähentää kiellon käyttöä. Molemmat liitot aikovat laatia yrityksille ohjeet lain soveltamisesta.

Liittojen mukaan häiriö-, uhka- ja väkivaltatilanteet ovat kaupoissa jopa kolminkertaistuneet vuodesta 2020. PAMin vuonna 2023 tekemän jäsenkyselyn mukaan 70 prosenttia asiakaspalvelijoista oli kokenut työssään häirintää.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50
10.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi