Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Yrityslähestymiskielto tulee – Ari Koponen iloitsee: ”Yritin saada asiaa edistettyä jo viime kaudella”

01.07.2025 |17:42

Lainvalmistelutyö yrityslähestymiskiellon säätämiseksi on käynnissä, ilmoitti oikeusministeri Leena Meri perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa.

Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen iloitsee asian etenemisestä.

– Yritin saada asiaa edistettyä jo viime kaudella, mutta ilmeisesti vaati perussuomalaisen oikeusministerin, että tämäkin epäkohta saadaan korjattua, Koponen kertoo.

Laki turvaa työntekijöitä ja yrityksiä

Koponen teki asiasta syyskuussa 2022 eduskunnalle aloitteen, jossa esitti yrityslähestymiskieltoa Suomeen. Aloitteessa Koponen nosti esimerkiksi Ruotsin, jossa yrityslähestymiskielto on toiminut kauppojen kannalta hyvin. 75 % kiellon saaneista henkilöistä ei ole uhmannut kieltoa, vaan on pysynyt poissa kaupasta, johon kielto on määräaikaisesti asetettu.

– Lailla turvataan myös työntekijöitä turvallisuusuhilta ja kauppojen taloudellisia menetyksiä näpistyksiltä, Koponen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi