

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ari Koponen toivoo lähestymiskieltoa kaupan alalle: ”Taloudellisia menetyksiä syntyy keskimäärin noin 1,5 miljoonaa euroa joka päivä”
Ammattiliitot ja edunvalvontajärjestöt haluaisivat lainsäädäntöön lähestymiskiellon, jota yritys voisi hakea tarpeen vaatiessa toistuvaa uhkaa sekä häiriötä aiheuttavaa henkilöä kohtaan. Kansanedustaja Ari Koponen tukee järjestöjä toimenpidealoitteellaan vastaavan lainsäädännön saamiseksi Suomeen.
Ruotsissa uhka- ja häiriötilanteita yritysten tiloissa toistuvasti aiheuttaville henkilöille on ollut mahdollista hakea lähestymiskieltoa maaliskuusta 2021 alkaen nimellä kaupan yrityslähestymiskieltolaki.
– Kaupan alan varkaushävikin kokonaiskustannukset ovat Suomessa noin 550 miljoonaa euroa, eli taloudellisia menetyksiä syntyy keskimäärin noin 1,5 miljoonaa euroa joka päivä. Tämän ongelman ratkaisemiseen tarvitsemme tehokkaita työkaluja, ja me lainsäätäjät olemme siitä vastuussa, kommentoi Ari Koponen.
Ruotsissa laki todella toimii
Laurea-ammattikorkeakoulusta valmistui tässä kuussa yrityslähestymiskieltoa tutkiva opinnäytetyö, jonka toimeksiantajana toimi Elinkeinoelämän keskusliitto.
– Tutkimuksen tulokset osoittavat samaa, mitä kentältä on kuultu jo vuosia. Yritykset kohtaavat toistuvia samojen henkilöiden aiheuttamia uhka- ja häiriötilanteita. Nykylain mukaan lähestymiskieltoa voi hakea vain yksityishenkilö toiselle yksityishenkilölle. Tämä ei ole riittävä keino, Koponen lataa.
Ruotsissa Svensk Handelin tekemän tutkimuksen mukaan kaupan yrityslähestymiskieltolaki todella toimii: 75 % kiellon saaneista henkilöistä ei ole uhmannut kieltoa, vaan on pysynyt poissa kaupasta, johon kielto on määräaikaisesti asetettu.
– Näemme tutkimuksissa ja käytännössä tämän toimivan, joten ei ole mitään syitä olla ottamatta käyttöön tätä lakia myös Suomessa, päättää Koponen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Svensk Handel uhka- ja häiriötilanteet Laurea varkaushävikki yrityslähestymiskieltolaki edunvalvontajärjestöt kaupan ala Elinkeinoelämän keskusliitto Ari Koponen toimenpidealoite Ammattiliitot Lähestymiskielto Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt viedään dieselitkin tilatankista – kallis polttoaine viekoittelee varkaita maaseudun rauhaan

Tavio: Näpistyksestä heti putkaan

Lakivaliokunnassa päätös sakon muuntorangaistuksista – perussuomalaiset muita puolueita tiukemmalla kannalla

Junnilan esittämä lakimuutos laittaisi sarjanäpistelijät telkien taakse

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet poistettava Suomesta – ”Laittomasti maassa olevia ei tule palkita lain rikkomisesta”

Liigat vievät edelleen lihat kauppojen hyllyiltä – fileet vaihtuivat paistiin ja etuselkään

”Kaupasta saa varastaa” -ajattelu on johtanut kauppojen sulkemisiin Yhdysvalloissa – vähemmistöjen asuinalueiden ruokatasa-arvo on uhattuna
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää