Kokoomuksen jättänyt Elina Hiltunen on hyväksytty perussuomalaisten Turun valtuustoryhmän jäseneksi.
28-vuotias kaupunginvaltuutettu kertoo olleensa todella kiinnostunut politiikasta teini-ikäisestä saakka. Alkuun hänen mielipiteensä kallistuivat liberaalimpaan suuntaan, mutta 16-vuotiaana hän alkoi seurata somessa oikeistolaisia kommentaattoreita, mitä kautta hänen arvonsa alkoivat muuttua konservatiivisemmiksi.
– Olisin halunnut olla politiikassa, mutta en ikinä pitänyt sitä millään lailla realistisena. Kuvittelin aina, että sitä varten täytyy olla sata tonnia rahaa, minkä vuoksi en liittynyt mihinkään puolueeseenkaan, Hiltunen muistelee.
Persuleima pelotti
Politiikkaan Hiltunen lähti mukaan vasta vuoden 2024 lopulla valmistuttuaan finanssialan tradenomiksi. Takana oli juuri päättynyt parisuhde ja kaikilla ystävillä oli omia lapsia tai parisuhteita hoidettavanaan, joten Hiltunen alkoi harkita politiikkaan lähtemistä saadakseen jotain tekemistä. Jo silloin perussuomalaisten politiikka vetosi häneen, mutta hän pelkäsi liikaa perussuomalaisuuteen liittyvää vahvaa negatiivista stigmaa, joten hän päätyi liittymään Kokoomusnuoriin.
– Jo seuraavana päivänä minulle soitettiin ja pyydettiin kuntavaaliehdokkaaksi. Ihmettelin, että miten minä nyt voin lähteä minnekään ehdolle, kun en ole ikinä ollut politiikassa aktiivinen. Minua pyydettiin viisi kertaa ehdolle ennen kuin suostuin. Olin ainoa alle kolmekymppinen, joka pääsi kokoomuksesta Turussa läpi. En käyttänyt yhtään rahaa mainoksiin enkä ollut somessakaan kovin aktiivinen silloin, Hiltunen kertoo.
Islam-kritiikki johti erottamiseen
Liityttyään kokoomukseen Hiltusen arvot olivat vielä nykyistä liberaalimpia, mutta tultuaan uskoon viime syksynä alkoivat myös hänen arvonsa muuttua entistäkin konservatiivisemmiksi. Esimerkiksi abortti alkoi häiritä häntä todella paljon, samoin kuin Pride-asiat, jotka kokoomuksessa ovat etenkin tämän vuoden aikana korostuneet. Asiasta ärsyyntyneenä Hiltunen alkoi tehdä videoita someen, koska kuvitteli, että myös kokoomuksen jäsenenä hän voi ajaa tällaisia asioita.
– Olin väärässä. Heti kun olin alkanut tekemään somea ja vähänkin puhuin muslimeista, sain saman tien valtuustoryhmän puheenjohtajalta sellaista viestiä, ettei näistä kannattaisi puhua. Sen jälkeen kun olin tehnyt sen kokoomusta kritisoivan videon, jossa kritisoin puoluekokouksen aloitetta abortista, sain huomautuksen. Islam-videosta, jossa siteerasin Koraania, seurasi erottaminen kokoomuksen valtuustoryhmästä.
Kokoomus pelkää muslimiäänten valumista demareille
Hiltuselle kerrottiin tuolloin, että jos he eivät erota häntä valtuustoryhmästä, siirtyvät kokoomuksen muslimiäänestäjät demareille. Kerrottuaan asiasta Kuuntelija-podcastissa oli Hiltusen kohtalo kokoomuksessa sinetöity. Kun lähes kukaan ei enää puolustanut häntä julkisesti, hän ymmärsi, ettei kokoomus ollut hänen puolueensa, ja erosi.
– Ensin ajattelin, etten jatka politiikassa enää ollenkaan vaan vaikutan jatkossa pelkästään somessa, mutta sitten sain yhteydenoton perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Jyrki Ålandilta, joka pyysi minua lukemaan perussuomalaisten tavoiteohjelmat ja säännöt. Olin todella yllättynyt, koska en ollut osannut kuvitellakaan, että jollain puolueella voisi olla niin samanlaiset arvot kuin itselläni, Hiltunen sanoo.
Suomen tulevaisuus on tärkein asia
Kaiken kokoomuksen taholta kokemansa syrjinnän jälkeen Hiltunen odottaa innokkaana yhteistyötä uudessa valtuustoryhmässään perussuomalaisissa. Koska hän tietää suurimman osan perussuomalaisista olevan itsensä kanssa samaa mieltä useimmista asioista, hän uskoo, että hänet otetaan uudessa ryhmässään hyvin vastaan.
Hiltunen pitää suurena ongelmana sitä, että vaikka hän tietää todella monen suomalaisen olevan perussuomalaisten kanssa samoilla linjoilla, ei monikaan uskalla sanoa sitä ääneen ”persuleiman” pelossa. Hiltusen mielestä Suomen poliittista kulttuuria pitäisi saada muutetuksi siten, etteivät ihmiset kokisi perussuomalaisuutta enää niin suurena häpeänä.
– Esimerkiksi kokoomuksessa ei pysty pääsemään pitkälle, jos tällaisista asioista haluaa puhua. Perussuomalaiset näyttää nyt olevan ainoa puolue, jossa sananvapaudesta ihan aidosti pidetään huolta. Haluan rohkaista etenkin nuoria naisia, niin kristittyjä kuin ei-kristittyjäkin, ja kaikkia, joita kiinnostaa Suomen tulevaisuus, lähtemään perussuomalaisiin. Oli imago mikä tahansa, niin Suomen tulevaisuuden pitäisi olla merkittävämpi asia, Hiltunen kannustaa.