Tagi: Sananvapaus

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä otti tänään pitämässään ryhmäpuheenvuorossa kantaa valtioneuvoston tiedonantoon, jota oppositio ei ilmeisesti ole lukenut – oppositiohan uhosi jo ennalta esittävänsä epäluottamusta tiedonannon sisällöstä huolimatta. Mäkelä toivoi, että tämänpäiväisen keskustelun jälkeen hallitus saisi viimein työrauhan ja pääsisi toteuttamaan hallitusohjelmaa.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Hallitus valmistelee parhaillaan tiedonantoa rasismia vastaan, joka tullaan antamaan eduskunnalle syyskuun alussa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistutti eilen A-studiossa, että uuteen hallitusohjelmaan on jo nyt kirjattu erilaisia toimia syrjimättömyyden edistämiseksi.  Lue lisää >

Kärjekkäistä lausunnoistaan tunnettu ruotsidemokraattinen lakivaliokunnan puheenjohtaja on suututtanut arabimedian islamia arvostelevilla lausunnoillaan. Oppositio vaatii kyseisen valtiopäiväedustajan eroa, kannustusta tulee Lähi-Idästä. Pääministeri kehottaa kaikkia ruotsalaisia miettimään puheitaan vallitsevassa tulenarassa tilanteessa.  Lue lisää >