Sairaanhoitajataustainen Elina Ketonen lähti mukaan politiikkaan vuonna 2021, jolloin hän osallistui kuntavaaleihin ensimmäistä kertaa pohdittuaan asiaa jo vuosia. Jo tuolloin hän puntaroi pitkään itselleen sopivinta puoluetta kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien välillä. Valinta kohdistui sillä kertaa kokoomukseen, koska koti, uskonto ja isänmaa olivat alkujaan olleet puolueen arvoina ja Ketonen uskoi, että myös konservatiivisilla arvoilla oli edelleen tilaa kokoomuksen riveissä.
– Paikallistasolla yhteistyö onkin toiminut todella hyvin, eikä siinä ole ollut mitään ongelmaa. Viimeisen vuoden aikana esiin tulleet kokoomuksen valtakunnalliset ulostulot – kuten aborttioikeuden kirjaaminen perustuslakiin, kotihoidontuen poistaminen ja Elina Hiltusen erottaminen ryhmästään Turussa – saivat minut kuitenkin pohtimaan, että näinkö tässä enää sananvapaus sivistyspuolueessa toteutuu, Ketonen kertoo.
Koti, uskonto ja isänmaa toteutuu paremmin perussuomalaisissa
Ketonen mainitsee yhdeksi syyksi kokoomuksesta eroamiseen myös ulkoministeri Elina Valtosen ulostulot Israeliin liittyen, jotka eivät nekään mahtuneet Ketosen omaan arvomaailmaan. Kaikki nämä syyt yhdessä vaikuttivat siihen, että hän alkoi viime kesänä vakavissaan pohtia puolueen vaihtamista ja syyskuun aikana teki lopullisen päätöksen asiasta.
– Ihan muutamalle ihmiselle lähipiirini ulkopuolelta kerroin asiasta ja kävin tietysti keskusteluja, koska minua pyydettiin parinkin henkilön taholta liittymään perussuomalaisiin, jossa tällaista haastetta ja ongelmaa ei ole. Mielestäni ”koti, uskonto ja isänmaa” toteutuu paremmin perussuomalaisissa kuin kokoomuksessa, ja perussuomalaiset on myös kristillisdemokraatteja laajempi ja vankempi joukko, Ketonen sanoo.
– Olin varautunut siihen, että kaikennäköistä kommenttia ja palautetta tästä tulee. Yksi läheinen varoitti tiedotteen julkaisemisen jälkeen, että nyt sateenvarjo auki, kun ei tiedä mitä sataa, mutta lähtökohtaisesti kaikki saamani yksityisviestit ovat olleet sataprosenttisen positiivisia ja rohkaisevia. Olen toki pahoillani niiden äänestäjien puolesta, jotka nimenomaan kokoomuksen ehdokkaana minua äänestivät, mutta itselleni tuli päätöksen tehtyäni vapautunut olo ja koin, että oli helpompi hengittää.
Sairaanhoitaja ja tuleva valtiotieteiden maisteri
43-vuotias Elina Ketonen valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2007. Hän on tehnyt 20 vuotta töitä sotealalla pääsääntöisesti mielenterveyskuntoutuksen parissa. Hän on opiskellut vuosien varrella muun muassa seksuaalineuvojaksi sekä seksuaaliterapeutiksi ja tehnyt lähiesimiestyön ammattitutkinnon sekä ylemmän AMK-tutkinnon.
– Tällä hetkellä opiskelen Helsingin yliopistossa valtiotieteitä tarkoituksena valmistua ensi kevään aikana valtiotieteiden maisteriksi, mikä on ollut minulle vuosien unelma, Ketonen kertoo.
Ketosen vapaa-aika menee perheen ja ystävien kanssa. Hän matkustelee mielellään niin paljon kuin mahdollista ja harrastaa liikuntaa. Hän asuu kaksistaan miehensä kanssa puolison lasten lennettyä jo pesästä.