Kansanedustaja Jaana Strandmanin mielestä valtion organisaatioissa ei voida jatkaa periaatteella, että tehdään niin kuin ennenkin. Hallintoa on kevennettävä, päällekkäistä työtä karsittava ja toimintakulttuuria uudistettava. Jokaisen julkisilla varoilla toimivan organisaation on pystyttävä osoittamaan työnsä tulokset.
– Suomessa perustetaan jatkuvasti uusia työryhmiä, käynnistetään selvityksiä ja toteutetaan hankkeita. Liian usein tuloksena on raportti tai yksittäinen kokeilu, jonka vaikutukset jäävät vähäisiksi. Tarvitsemme vähemmän hallinnollista pyörittämistä ja enemmän käytäntöön vietäviä ratkaisuja, Strandman vaatii.
Miten THL:n työ näkyy suomalaisten arjessa?
Mielenterveysongelmat kuormittavat ihmisiä ja palvelujärjestelmää, ylipaino lisää terveysriskejä ja liikkumattomuus kasvattaa tuki- ja liikuntaelinsairauksien ja hyvinvoinnin haasteita. Mielenterveyden ja liikkumattomuuden kustannukset vain kasvavat.
– Siksi on aiheellista kysyä, miten THL:n tutkimus- ja asiantuntijatyö näkyy näiden ongelmien ehkäisyssä ja ratkaisemisessa. Mitä mitattavia parannuksia on saatu aikaan, ja miten tutkimustieto siirtyy käytännön toimiksi kunnissa, hyvinvointialueilla, kouluissa ja terveyspalveluissa?
Turhaa byrokratiaa on purettava
THL:n toiminnassa on arvioitava henkilöstöresurssien käyttöä, hallinnon osuutta, hankkeiden tuloksellisuutta ja tutkimustiedon hyödyntämistä. Päällekkäisyydet on tunnistettava ja resurssit kohdennettava sinne, missä niillä saadaan aikaan parhaat tulokset.
– Suomi tarvitsee luotettavaa tutkimusta ja vahvaa asiantuntemusta. Samalla tarvitsemme rohkeutta uudistaa valtion organisaatioita, purkaa turhaa byrokratiaa ja vaatia tuloksia. Vaikuttavuus ratkaisee, sillä organisaation kokoa tärkeämpää ovat tulokset, Strandman painottaa.