

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Aluevaltuustojen rahankäyttö selvitettävä pikaisesti – ”Aluevaltuutettujen kokouspalkkiot ovat poskettomia”
Perussuomalaisten kansanedustaja Petri Huru pitää uusien hyvinvointialueiden johtajien jopa 17 000 euron kuukausipalkkoja kohtuuttomina ja syyttää sote-uudistusta hyvä veli -verkostojen ruokkimisesta. Huru vaatii myös pikaista selvitystä valtuustojen rahankäytöstä ja tarvittaessa niiden ohjausta.
Julkisuudessa on käyty laajasti keskustelua uusien hyvinvointialueiden johtajien palkoista. Suurimpien alueiden johtajien palkkojen on arvioitu asettuvan noin 17 000 euron kuukausipalkkaan.
– Hyvinvointialueiden johtajien palkat ovat asettumassa joillain alueilla jopa korkeammiksi kuin tasavallan presidentin! Miten alueellisen johtajan työ voidaan katsoa vaativammaksi? Selvitys rahankäytöstä on aloitettava pikaisesti ja tarvittaessa hyvinvointialueita tulee ohjata, Petri Huru vaatii.
Tehtiinkö uudistus hyvinvoinnille vai hyväpalkkaisille viroille?
Julkisuudessa esillä olleet johtajien palkat ovat osa kokonaisuutta, mutta niiden lisäksi tulevat vielä aluevaltuutettujen palkkiot ja muut virat aluevaltuustojen ympärillä. Monella on herännyt ihan perusteltu ihmettely siitä, luotiinko sote-uudistus hyvinvointia vai hyväpalkkaisia virkoja varten.
– Kysymys ei ole pelkästään aluevaltuustojen johdosta. Monella alueella myös aluevaltuutettujen kokouspalkkiot ovat poskettomia. Miten on perusteltua, että esimerkiksi Pirkanmaalla aluevaltuutettu saa 400 euroa kokouksesta? Huru kysyy.
Satakuntaan Suomen matalin palkkio
Satakunnassa, jossa Huru itse toimii aluevaltuutettuna, on puhuttu 150 euron palkkiosta, joka olisi toteutuessaan Suomen matalin.
– Tietysti johtajille pitää palkat maksaa ja luottamustehtävistä palkkiot. Esimerkiksi Satakunnan suunnittelema palkkio on oikeansuuntainen, eikä sitä tule ainakaan korottaa. Hyvinvointialueilla on rahalle tärkeämpiäkin käyttökohteita kuin luottamushenkilöiden tai johtajien korkeat palkkiot, Huru muistuttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- aluevaltuustojen rahankäyttö hyvinvointialuejohtajien palkat hyvinvointialuejohtaja aluevaltuutetut aluevaltuustot kokouspalkkiot hyvinvointialueet Petri Huru Pirkanmaa sote-uudistus Satakunta Hyvä veli -verkostot
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio kysyy vaalituloksen kunnioittamisesta luottamuspaikkajaossa

Suomen Perustan Grönroos uusista piilopuoluetuista: ”Monella alueella uuteen ”demokratiarahaan” menevällä summalla saataisiin palkattua vuodeksi lähemmäs kymmenen sairaanhoitajaa”

Luukkanen: Aluevaltuustojen ”villi länsi” vaarantaa vakavasti kansalaisten yhdenvertaisuuden

Hallintohimmeli varmistettu, kepun ryntäys hillotolpille alkoi heti – kansanedustaja Markus Lohi hakee sote-johtajaksi

Koponen kritisoi nykymuotoista kehitysapua: Käytetään nämäkin varat kotimaassa työntekijöiden palkkauksen ja työolojen parantamiseen

Aluevaltuutettujen kohtuuttomat palkkiot ovat osoitus välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta – ”Kun naamiot on riisuttu, paljastuvat poliitikkojen ahneet kasvot”

Soteuudistuksen toimeenpanosta puuttuu valtavasti rahaa – Purra syyttää hallitusta: ”Tämä on kulissia, aikaansaannoksenne ovat pelkkää paperia”

Haluatko sote-aluejohtajaksi? Vaivan palkkaa jopa 17 400 €/kk – edes pääministerille ja tasavallan presidentille ei makseta näin paljon

Sote vaikeuksissa jo alkumetreillä – rahat eivät riitä edes sovittuihin palkankorotuksiin
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












