
Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen sairaalaverkon uudistamisesta
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on oikonut monta kertaa opposition kauhukuvia hallituksen esityksestä sairaalaverkon uudistamisesta.

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Oppositio väitti eiliseen saakka, että hallitus on lakkauttamassa sairaaloita - mutta oppositio tekee maakunnassa yhtä ja eduskunnassa toista.
Eduskunta äänesti tänään sairaalaverkosta.
Yhtäkään sairaalaa ei lakkautettu, yhtäkään leikkaussalia ei suljettu. Raskasta kirurgiaa keskitetään, jotta sitä pystytään tarjoamaan paremmin ja taataan osaamisen taso. Ensihoitoon panostetaan, jotta jokainen saa apua tarvitessaan.
Oppositio väitti eiliseen saakka muuta, mutta oppositio myös tekee maakunnassa yhtä ja eduskunnassa toista. Aluevaltuustossa on jo saatettu päättää toiminnan lakkauttamisesta, mutta eduskuntaan tullaan naama vakavana väittämään, että hallitus on aikeissa lakkauttaa jotain, mitä hallitus ei ole lakkauttamassa.
Nykyinen sotemalli luotiin viime hallituskaudella vailla huolta huomisesta. Tämä hallitus on raskaasta perinnöstä huolimatta omistautunut pelastamaan suomalaisten palvelut keskustan ja demareiden luomalta sote-hirviöltä ja onnistuu siinä.
Suomalainen hyvinvointi on pelastettava tuleville sukupolville. Opposition räksytyksellä ja suoranaisilla valheilla se ei onnistu.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on oikonut monta kertaa opposition kauhukuvia hallituksen esityksestä sairaalaverkon uudistamisesta.


Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso käytti tänään eduskunnassa monta puheenvuoroa oikoakseen opposition kauhukuvia ja katastrofeja maalailevia puheenvuoroja hallituksen esityksestä sairaalaverkon uudistamisesta. Opposition kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai maanantaina 9. joulukuuta valmiiksi mietintönsä hallituksen sairaalaverkkoa koskevasta esityksestä. Valiokunta kannattaa esitystä, mutta oppositiopuolueiden kritiikki on tällä viikolla ollut sangen lennokasta ja monelta osin vailla totuudellista pohjaa. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertookin nyt lisää hallituksen esityksestä Suomen Uutisille.

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso on tyytyväinen siihen, että hallituspuolueet löysivät ratkaisun, jolla perusterveydenhuollon yöpäivystys jatkuu Kouvolassa. Ministerin mukaan lisäsäästöillekään ei ole tarvetta. - Kouvolan osalta on tehty uusia laskelmia, ja sieltä säästöjä löytyy, vaikka alueen omat arviot olivat erilaisia. Korvaavia säästöjä ei siis tarvita, koska säästötavoitteeseen on jo päästy, Juuso sanoo.
Viikon suosituimmat

Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Yle julkaisi 12.11. uutisen, jonka mukaan Helsingin Punavuoren vastaanottokeskuksessa nelihenkisen perheen ateriat voivat olla jopa 36 000 euroa vuodessa. Perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen kritisoi verovarojen tarpeetonta tuhlaamista.

Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen vaatii Rovaniemen kaupunkia perumaan lomakylän rakennusluvan projektin Israel-kytkösten takia. Suomesta ei hänen mukaansa pidä tehdä ”turvasatamaa sotarikollisille”. Aktiivinen Israelin puolestapuhuja Maria Sofia Roimaa Paul kertoo tehneensä rikosilmoituksen Vuorisen viestistä.

Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.

Perussuomalainen Nuoriso vaatii Vasemmistonuoria irtisanoutumaan puheenjohtaja Pinja Vuorisen Israel-lausunnoista. Nuorisojärjestön mukaan vasemmistossa näkyy yhä vahvemmin antisemitismi, jonka se katsoo vaarantavan juutalaisten turvallisuuden Suomessa.

Pakolaisstatuksen omaava mies raiskasi 16-vuotiaan ruotsalaistytön ja vasta hovioikeus tuomitsi miehen vankilaan. Rikollista ei kuitenkaan karkotettu ja tuomion perusteet herättävät nyt tyrmistystä kautta maailman. Eurooppa on “hyvesignaloimassa itsensä sukupuuttoon”.




Lue lisää

Lue lisää