

PS ARKISTO
Kansanedustaja Rami Lehtinen ihmettelee keskustan välikysymystä: ”Keskusta syyttää nykyistä hallitusta omista päätöksistään”
Keskusta ja Liike Nyt tekivät välikysymyksen koskien alueiden eriarvoista kohtelua. Esille he nostivat terveyspalvelujen huonon saatavuuden ja terveyskeskusten lakkauttamiset. Kansanedustaja Rami Lehtinen on ihmeissään keskustan välikysymyksestä.
– Tuntuu aivan käsittämättömältä, että keskusta syyttää nykyistä hallitusta omista päätöksistään. Soteuudistus on nimenomaan keskustan haluama uudistus, jonka takia päätösvalta siirtyi kunnilta hyvinvointialueille, toteaa kansanedustaja Rami Lehtinen.
Keskustalla eniten valtaa alueilla
Monilla pienillä paikkakunnilla, kuten Humppilassa, Tammelassa, Kivijärvellä ja Toivakassa, on ajauduttu tilanteeseen, jossa hyvinvointialueet esittävät terveyskeskusten lakkauttamista. Keskustan mielestä se on nykyisen hallituksen syytä.
– Hyvinvointialueilla päätösvalta on aluevaltuustoilla. Nykyinen hallitus ei voi edes päättää sellaisista asioista, mitkä terveyskeskukset suljetaan. Ihmeellisintä keskustan syytöksissä on se, että heillä on kaikista puolueista eniten päättäjiä aluevaltuustoissa. Näin ollen keskustalla on eniten valtaa alueilla, Lehtinen mainitsee.
Terveyskeskusten kohtalo keskustan käsissä
Keskustalla on 297 aluevaltuutettua ja perussuomalaisilla 155, joten keskustalla on lähes kaksinkertainen määrä päättäjiä aluevaltuustoissa. Hyvinvointialueita on 21, ja niistä vain kolmessa aluevaltuustossa on hallituspuolueilla enemmistö.
– Näillä kolmella hyvinvointialueella, joissa on hallituspuolueiden enemmistö, ei juurikaan olla lopettamassa terveyskeskuksia. Voidaan siis todeta, että jos oppositiopuolueissa on todellisuudessa halukkuutta säilyttää terveyskeskukset, niin se on täysin heidän päätettävissään, Lehtinen huomauttaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Rami Lehtinen terveyskeskukset aluevaltuustot hyvinvointialueet Liike Nyt Terveyspalvelut soteuudistus Välikysymys Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS keskustalle: Eikö farssimainen sote-uudistus, Suomelle epäedullinen EU-elpymispaketti ja punavihreän politiikan pokkurointi ole ollut teidän siunaamaa politiikkaa?

Keskustan Lohi väittää hallituksen leikkaavan lähipalveluista – sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: Keskusta itse siunasi sote-uudistuksen tavoitteet kustannusten kasvun hillitsemisestä

Perussuomalaiset tylytti Saarikkoa: ”Mistään ylimääräisistä menoista ei teidän velkabileissä tingitty”

Keskeneräisessä sote-sopassa ovat mukana kaikki puolueet – sote-palveluista ei olla leikkaamassa

SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset julkaisematta – Koponen: ”Melkoista pelleilyä”

Perussuomalaiset: Oppositio tekee jälleen välikysymyksen omasta epäonnistumisestaan

Perussuomalaiset: Hallituksen työn ja kasvun linja nostaa Suomea

Keskusta putosi vasemmiston syliin – Tynkkynen: ”Vanhaa keskustaa ei enää ole”

Sote-palvelut kuuluvat ensisijaisesti suomalaisille – ”Ei ole meidän yhteiskuntamme etu, että ylläpidämme kalliita palveluita, jotka voivat lisätä halukkuutta jäädä laittomasti maahan”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Marokkolaissyntyisen miehen kuolema johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin Italiassa – sekavasti käyttäytynyt mies menehtyi vastustaessaan poliisia
Maahanmuuttajataustaisen miehen kuolema poliisi pidätyksen yhteydessä tuo median mukaan kaikuja vuodelta 2020 Black Lives Matter -liikkeen syntymäajoilta. Kuoleman laukaisemissa mellakoissa loukkaantui arviolta 60 poliisia. Media syyttää tapahtumista poliisia, mutta pääministeri Meloni kehottaa pohtimaan myös väkivaltaisten mielenosoittajien motiiveja.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









