

LEHTIKUVA
Keskustan Lohi väittää hallituksen leikkaavan lähipalveluista – sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso: Keskusta itse siunasi sote-uudistuksen tavoitteet kustannusten kasvun hillitsemisestä
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi väittää Suomenmaan 24.8. julkaisemassa artikkelissa hallituksen leikkaavan lähipalveluista. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo Suomenmaalle lähettämässään vastineessa, miksi Lohen väitteet eivät pidä paikkaansa.
Hallituksen tavoitteena on nimenomaan parantaa hoitoon pääsyä ja hoidon jatkuvuutta, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso Suomenmaalle lähettämässään vastineessa.
– Hyvinvointialueiden rahoitus on yleiskatteellista rahoitusta, mikä tarkoittaa, että hyvinvointialueet itse päättävät rahoituksen kohdistumisesta hyvinvointialueen sisällä. Näin myös Markus Lohi on itse päättämässä siitä Lapin hyvinvointialueen valtuutettuna, Juuso toteaa.
Soten rahoituksesta päätettiin Lohen kaudella
Hyvinvointialueiden rahoitus on tänä vuonna noin 23 miljardia euroa. Ilman mitään toimia sen on ennustettu kasvavan 4,5 miljardia vuoteen 2027 mennessä. Hallitusohjelman tavoitteena on hidastaa kustannusten kasvua noin 1,4 miljardilla. Hyvinvointialueiden rahoitus tulee siis tällä hallituskaudella kasvamaan noin 3 miljardia.
– Tämä hallitus toteuttaa siis viime vaalikaudella keskustan siunaaman sote-uudistuksen tavoitteita kustannusten kasvun hillitsemisestä, Juuso kertoo.
Soten rahoitusta ohjaavat tekijät on päätetty viime hallituskaudella Markus Lohen ollessa sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana. Niitä tullaan tarkastelemaan seuraavana kerran syksyllä 2025, kun hyvinvointialueiden kahden ensimmäisen vuoden tilinpäätökset ovat nähtävissä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hyvinvointialueiden rahoitus Suomenmaa kustannusten nousu hyvinvointialueet lähipalvelut Markus Lohi hoitoonpääsy sote-uudistus Kaisa Juuso
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Matalan kynnyksen lähipalveluiden alasajo veisi viimeisenkin toivon paremmasta – Ranne: Pelastetaan suomalaisten lähipalvelut ja terveys

Reijonen: Tuleeko maaseudusta soteuudistuksen uhri?

Purra: Sote on kammottavassa kunnossa – ”Seuraavien hallitusten on laitettava soten korjaamiseen kaikki tarmonsa”

Demarit korjaisi soten rahoitusvajeen laittamalla veroa veron päälle – perussuomalaiset lopettaisi veronmaksajien rahojen kaatamisen ulos Suomesta

Sosiaali- ja terveysministeri Juuso: Omaishoitajien asema paranee tällä hallituskaudella

Valtiovarainministeri Purra muistutti kyselytunnilla keskustaa: ”Sote on teidän luomuksenne”

Perussuomalaiset tylytti Saarikkoa: ”Mistään ylimääräisistä menoista ei teidän velkabileissä tingitty”

Sosiaali-ja terveysministeri Juuso: ”Hallitus tekee parhaansa, jotta ihmiset voivat jatkossakin luottaa toimiviin julkisiin palveluihin”

Keskustan viimeiset linnakkeet jäivät syrjäseuduille
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












