Tagi: hoitoonpääsy

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra herättelee keskustelua siitä, kenelle suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut on tarkoitettu. – Kyse ei ole siitä, etteikö kaikkia sairaita ja apua tarvitsevia pitäisi Suomessa hoitaa. Tietenkin pitää hoitaa, etenkin lapset. Suomi ja sen veronmaksajat eivät kuitenkaan voi rahoittaa kaikkien halukkaiden elämää hyvinvointiyhteiskunnassa, jonka omatkin palvelut eri soten sektoreilla ovat enemmän tai vähemmän heikentyneet...  Lue lisää >

KARI PAUNONEN

Järvenpään kaupunginvaltuutettu ja yrittäjä, monille myös television remonttiohjelmista tuttu Jorma ”Remontti-Reiska” Piisinen on ehdolla Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuustoon Suomen kaikkien aikojen ensimmäisissä aluevaaleissa. Piisinen näkee, että uusilla sote-alueilla tulee kyetä tekemään ratkaisuja, joissa tarpeettomista kustannuksista luovutaan ja keskitytään olennaiseen. – Aikaa ja resursseja ei ole haaskattavaksi jonninjoutavuuksiin, Piisinen sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaisille olennaista on varmistaa, että suomalaisilla on joka puolella maata mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen pitkien välimatkojen päähän. Yksi tapa varmistaa palveluiden piiriin pääseminen on se, että palvelut tuodaan sinne, missä ihmisetkin ovat.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten Suomalainen ensin -aluevaaliohjelma perustuu kansallishyödyllisyyden periaatteelle. -Perussuomalaisten visiossa kaikilla suomalaisilla, aina Sevettijärveltä Hankoon saakka, täytyy olla järkevä mahdollisuus päästä lähiterveysasemalle, eikä palveluita keskitetä vain maakuntakeskuksiin tai ruuhka-Suomeen, puoluesihteeri Arto Luukkanen sanoo.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja kokoomus suunnittelevat yhteistä välikysymystä hallituksen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksesta. Puolueiden mukaan hallituksen sote-uudistus ei kykene vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin: se ei paranna ihmisten hoitoonpääsyä eikä hillitse sote-palvelujen kustannusten kasvua. Oppositiopuolueet ovat huolissaan myös siitä, millaiset vaikutukset hallituksen maakuntamallilla on kaupungeille ja kunnille.  Lue lisää >