

MIKA RINNE
79-vuotias Toivo pettyi julkisiin terveyspalveluihin: ”Mihin on mennyt Suomen hyvinvointivaltio?”
Eläkepäiviään Kuopioon kuuluvassa Nilsiässä viettävä Toivo Rissanen kokee, että julkiset palvelut ovat huonontuneet Sanna Marinin hallituksen aikana.
– Kurjin hallitus mitä minä muistan, koska jokainen asia kallistuu ja palvelut sekä yleiset kulkuyhteydet vähenevät. Maantiet ovat surkeassa kunnossa, Toivo Rissanen luettelee.
79-vuotias Rissanen pelkää, että sote-uudistuksessa sovituilla hyvinvointialueilla palveluja tullaan keskittämään.
– Uhkana on, että siinä käy samalla tavalla kuin Nilsiän ja Kuopion kuntaliitoksessa. Sen jälkeen Nilsiän terveyspalvelut heikkenivät.
– Meille rakennettiin uusi terveysasema, mutta siinä yhteydessä hävisivät vuodeosasto ja röntgenpalvelut. Nyt pitää mennä röntgeniin naapurikuntaan ja vanhuksia kuskataan omaisista kaukana oleviin hoitopaikkoihin, Rissanen kertoo.
Nilsiästä on matkaa esimerkiksi Karttulan vuodeosastolle noin sata kilometriä.
– Kaikilla ei ole omaa autoa ja julkiset kulkuneuvot eivät kulje. Tämä on karua. Mihin on mennyt Suomen hyvinvointivaltio? Rissanen kysyy.
Sote-uudistus ei paranna ongelmia
Vuoden 2013 kuntaliitoksen jälkeen lääkärit ovat vaihtuneet useasti Nilsiässä. Rissanen joutui ramppaamaan kaksi vuotta terveysasemalla ennen kuin sai viime vuonna lähetteen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
– Sormet olivat turvoksissa ja niveliä pakotti. Lääkärit vaihtuivat ja vaivoihini ei ottauduttu. Sairaalassa minulla todettiin paha reuma ja iskettiin heti noin 30 piikkiä niveliin. Nykyisin pitää kovistella ja vaatia, jos haluaa päästä tutkimuksiin tai saada lääkärille soittoajan, Rissanen päivittelee.
Hän arvelee, että julkiset perusterveyspalvelut eivät parane hallituksen lupauksista huolimatta.
– Ei ole tarpeeksi hoitajia. He vaihtavat ammattia tai menevät Ruotsiin ja Norjaan, jossa maksetaan parempaa palkkaa kuin Suomessa. Turhaan on tehty vähimmäishoitajamitoitus, kun se ei toteudu.
– Minun mielestä terveyspalvelut huononevat tulevaisuudessa. Ne eivät ainakaan tule lähemmäksi meitä. Valtio elää velkarahalla, niin silloin rahaa on pakko ottaa veroina tai muina palvelumaksuina, Rissanen katsoo.
Aiheellinen huoli palveluista
Perussuomalaisten kuopiolainen kansanedustaja Minna Reijonen asuu Nilsiän kaupunginosassa. Reijonen pitää Rissasen huolta aiheellisena.
– Keskusta puhuu lähipalveluiden puolesta, mutta ei kerro minne asti ihmisen pitää lähteä saadakseen lähipalveluita. Nilsiästä vietiin vuodeosasto ja täysin toimintakuntoinen röntgen. Se oli suurinta hölmöyttä, jota ihmiset ovat valitelleet. Keskusta olisi voinut estää sen, mutta ei. Sama meno uhkaa jatkua hyvinvointialueilla, jos vanhat puolueet ovat päättämässä, Reijonen sanoo.
Perussuomalaiset halusivat sote-paketin valmistelussa, että hallitus olisi varmistanut keskeisten sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden saatavuuden lähipalveluina koko maassa.
– Esitimme lähipalvelutakuuta, mutta hallitus ei kannattanut sitä. Nyt ei tiedetä kuinka monta terveysasemaa Itä-Suomessa on viiden vuoden kuluttua. Luulen, että kylmä kyyti käy. Vanhustenhuolto keskittyy ja hoitopaikat harvenee. Hallinto paisuu ja säästöjä otetaan palveluista, Reijonen uumoilee.
Hallitus jakaa verovarat vieraille
Reijosen mielestä terveysasemilla täytyy olla toimintoja, jotta erikoisairaanhoito ei kuormittuisi ja verovarat pitää käyttää suomalaisten hyväksi.
– Hallituksen siunauksella veronmaksajien rahaa annetaan vuosittain kehitysapuun niin paljon, että sillä saisi Suomeen noin 250 viiden miljoonan euron hintaista terveysasemaa. Hallitus jakaa verovarat vieraille, kun pitäisi huolehtia ensin suomalaisista, Reijonen toteaa.
MIKA RINNE
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kulkuyhteydet erikoissairaanhoito terveysasemat hoitoonpääsy tärkeysjärjestys Itä-Suomi verovarat veronmaksajat suomalaiset hyvinvointivaltio sosiaali- ja terveyspalvelut sote-uudistus Minna Reijonen perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Miten sote-rahat saadaan riittämään? – Purra: ”Voidaan tehdä erilaisia tärkeysjärjestyksiä ja arvovalintoja”

Purra: Sote-sektorille ei ole laittaa enempää resursseja, jos niitä ei oteta ensin jostain muualta pois – ”Suomessa on rahaa, se vain menee tällä hetkellä vääriin kohteisiin”

Ranne: Sote-uudistus romuttaa talouden ja palvelut, jos vanha valta jatkaa

Saarikko puolusteli taas aluevaltuustoille jaettavia hillotolpparahoja – Purra: ”Miksi keskustalle ei kelpaa menokohteiden laittaminen tärkeysjärjestykseen?”

Purra: Aluevaalien suurin ongelma kilpistyy rahasta puhumisen sivuuttamiseen – ”On demokratian irvikuva, että äänestäjiä jälleen kerran höynäytetään”

Purra: Jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa, sen piiriin pääsyä on pakko rajoittaa

Alzheimerin taudista kärsivä 89-vuotias Helena häädetään yksityisestä hoivasta vuokra-asuntoon: ”Vain kaikkein huonokuntoisimmat pääsevät kaupungin hoivakotiin”

Miten käy pienten ja paikallisten yrittäjien hyvinvointialueiden ruokahuollon kilpailutuksissa?

Lehto: Hallitus poistamassa eläkeläisiltä työttömyysturvan lisäpäivät – ”Jokohan eläkeläisille alkaisi riittämään?”
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Vigelius Rydman-äänestyksen jälkeen: ”Mikä nykyisissä kriteereissä ei kelpaa?”
Eduskunta äänesti tänään sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin luottamuksesta äänin 88–74. Vasemmistoliitto esitti ministerille epäluottamusta sen jälkeen, kun Rydman oli ilmoittanut, että järjestörahoitusta kohdennettaisiin jatkossa nykyistä enemmän varsinaiseen kohtaavaan työhön ja vähemmän hallintoon, vaikuttamiseen, varakkaille järjestöille sekä ei-terveysperusteiseen toimintaan

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Vihreät tilastokikkailee lähisuhdeväkivallasta: Miehiä syyllistetään, maahanmuuttajien yliedustus piilotetaan
Vihreiden avoin kirje pääministeri Orpolle vaati toimia naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kirje käsittelee ilmiötä sukupuolinäkökulmasta, mutta jättää Tilastokeskuksen olennaisen datan kokonaan mainitsematta.

Tampere pahoittelee seksitapahtuman päätymistä tapahtumakalenteriin
Tampereen sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari myöntää, että moderointi epäonnistui, ja siksi BDSM-saunailta päätyi julkiseeen tapahtumakalenteriin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












