Alzheimerin taudista kärsivä, vaikeasti liikuntarajoitteinen 89-vuotias Helena on asunut viimeiset kymmenen vuotta yksityisessä vanhusten hoivakodissa Helsingissä. Nyt edessä on häätö kaupungin vuokra-asuntoon, koska eläkesäästöt on syöty, pelkkä työeläke ei riitä kattamaan yksityisen palvelukodin kustannuksia eikä kaupungin sosiaalitoimi auta.

2. vaikeusasteen Alzheimerin taudista kärsivän Helenan lapset Topi ja Liisa ovat äitinsä tilanteesta huolissaan ja murheellisia. Kymmenen vuotta yksityisessä hoivakodissa asunut Helena on hämmentynyt ja peloissaan: näinkö hän vielä joutuu lähtemään pois omasta kodistaan?

– Äidillä todettiin kaksi vuotta sitten Alzheimerin tauti. Hän pystyy kulkemaan rollaattorin avulla vessaan ja takaisin. Kun hän lähtee syömään, hän pääsee pyörätuolilla omin avuin ruokalaan asti, mutta henkilökunnan pitää auttaa hänet takaisin huoneeseensa, Topi kertoo.

– Äiti ei pysty seisomaan ilman tukea hetkeäkään eikä esimerkiksi keittämään itselleen kahvia. Vessassa hän pystyy käymään itse, mutta aina hän ei ehdi ilman, että tulee vahinko. Omatoiminen pukeutuminen on hänellä hyvin hidasta ja vaikeaa, sanoo Liisa.

Liian hyväkuntoinen hoivakotiin

Alzheimerin lisäksi Helenalla on useita muitakin sairauksia ja vanhuuden vaivoja. Kädet vapisevat pahasti, sydämeen on tehty ohitusleikkaus, polveen on vaihdettu keinonivel ja kymmenen vuotta sitten tehdyn selkäleikkauksen takia liikkuminen ilman tukea on mahdotonta. Alzheimerin taudin aiheuttamia muistiongelmia Helenalla on ollut jo monta vuotta. Siitä huolimatta Helsingin kaupunki pitää häntä riittävän hyväkuntoisena siirtymään hoivakodista tuettuun asumiseen kaupungin vuokra-asunnossa.

– Ensin ajattelimme, että eikö kaupunki voisi maksaa erotusta ja antaa hänen jäädä, kun hän on niin kauan siinä jo asunut, mutta se ei kuulemma käy päinsä. Kysyimme sitäkin, eikö äiti voisi päästä kaupungin hoivakotiin, mutta siihen hän on kuulemma liian hyväkuntoinen, Liisa murehtii.

– Kaupungin hoivakotiin pääsee vasta sitten, kun ei pysty enää tekemään itse mitään. Sitten pääsee jonoon, joka sekin on useita kuukausia pitkä. Vain kaikkein huonokuntoisimmat pääsevät kaupungin hoivakotiin, Topi selittää.

Muuttaminen pelottaa

Marraskuun lopulla pidettiin yksityisessä palvelukodissa arviointitilaisuus, jossa olivat paikalla Kelan ja sosiaalitoimen hoitajat, palvelukodin ja asuntotoimiston edustajat sekä Helena ja Topi. Arviointitilaisuudessa päädyttiin siihen lopputulokseen, että Helena on tarpeeksi hyvässä kunnossa hakemaan kaupungin vuokra-asuntoa. Uuden arvioinnin saa, jos terveydentilassa tapahtuu muutoksia.

– Äiti oli ihmeissään, että pitääkö hänen nyt muuttaa kotoa pois. Kaupungin vuokra-asunnossa kävisi joku häntä katsomassa kolmesti päivässä. Sinne tuotaisiin myös ruoka ja lääkkeet. Siellä kävisi siivooja ja häntä käytettäisiin suihkussa, Topi sanoo.

– Nyt äiti on aivan kauhuissaan, että minne hän joutuu. Kaupungin vuokra-asuntoon johonkin lähiöön, missä asuu rikollisia ja huumeidenkäyttäjiä? Pelkään, että hän joutuu olemaan ihan vankina omassa asunnossaan, kun ei uskalla mennä ovesta ulos, Liisa huokaa.

”Pitäisi saada asua siinä loppuun asti”

Helenan perhepiirissä on myös yhdessä mietitty, pystyisivätkö he kustantamaan Helenan asumisen yksityisessä hoivakodissa, josta on kymmenessä vuodessa tullut hänelle koti. Rahaa ei kuitenkaan kenelläkään ole paljon käytettävissä, ja lasten talous on tiukassa. Eläkkeen jälkeen pitäisi jostain löytyä vielä kuutisensataa euroa kuussa, jotta yksityisessä hoivakodissa asumisen jatkaminen olisi mahdollista. Kaikki mahdolliset tuet ja palvelusetelit ovat Helenalla jo käytössä.

– Sitä me vähän ihmettelimme, että onko se vuokra-asunto tosiaan niin paljon halvempi, jos siellä kolme kertaa päivässä joku käy, Liisa päivittelee.

– Esimerkiksi asumistukea ei voi saada, jos asuu yksityisessä hoivakodissa. Kun äiti on asunut niin monta vuotta siinä talossa, niin kyllä hänen pitäisi saada asua siinä loppuun asti. Ihmetyttää kovasti, kun ei saa. Jos hän joutuu pois, toivon että hän pääsee edes johonkin sellaiseen paikkaan, minne pääsee helposti katsomaan, Topi murehtii.

Vanhukset saavat pärjätä omillaan

Topi ja Liisa ovat yhtä mieltä siitä, että vanhusten asema tämän päivän Suomessa ei kovin kehuttavalta vaikuta. Hoivaa ja huolenpitoa on kyllä runsaasti tarjolla terveille ja hyväkuntoisille nuorille, joista monikaan ei ole yhteistä kassaa juuri kartuttanut ja tuskin tulee kartuttamaankaan.

– Terveydenhoidon puolella on olemassa sellainen palveluseteli, että jos ei pääse lääkärin vastaanotolle julkisella puolella, voi mennä yksityiselle. Samanlainen systeemi pitäisi olla myös vanhainkodeissa, Topi pohtii.

– Tuntuu siltä, että koko ikänsä töitä tehneet ja valtiolle veroja maksaneet vanhukset saavat pärjätä omillaan. Samaan aikaan yhteiskunta elättää kyllä kaikenlaisia laiskureita, jotka saavat kaiken mitä haluavat. On tämä vähän kummallista touhua, Liisa ihmettelee.

Kunnalla ei automaattista velvoitetta

Suomen Uutiset kysyi Helsingin kaupungin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluilta, eikö sosiaalitoimi voi maksaa useita vuosia yksityisessä palvelukodissa asuneelle huonokuntoiselle vanhukselle asumiskustannuksen erotusta niin, että asuminen hoivakodissa voisi jatkua loppuun asti. Va. arviointitoiminnan johtaja Riina Lilja selvitys-, arviointi- ja sijoituspalveluista vastasi kysymykseen näin:

– Lähtökohtaisesti kuntalaiset vastaavat itse asumisensa järjestämisestä. Ajatuksena yleisesti on, että kukin iästä riippumatta valitsee asumismuotonsa oman tulotasonsa ja varallisuutensa puitteissa. Mikäli asumismuoto osoittautuu liian kalliiksi, on tarpeen hakeutua maksukyvyn kannalta sopivampaan asumismuotoon. Yksityisiin palvelutaloihin tai erilaisiin senioriasumisen muotoihin hakeutuminen on ensisijaisesti kuntalaisten oma-aloitteista asumisen järjestämistä, eikä se tuo automaattista velvoitetta kunnalle osallistua kustannuksiin.

Poikkeuksia voidaan tehdä

Lilja kertoi myös, että tähän kokonaisuuteen liittyvät tarpeet on Helsingissä tunnistettu ja tämän vuoden aikana on tehty linjauksia tilanteisiin, joissa kunta voisi tukea asumisen jatkamista. Tämä voi tulla kyseeseen tilanteissa, joissa huomattavan iäkäs henkilö on asunut pitkään yksityisessä palvelutalossa ja hänen varansa loppuvat siinä vaiheessa, kun hänen toimintakykynsä on jo alentunut ja hänelle olisi kohtuuton rasite muuttaa ja siten sopeutua uusiin asumisjärjestelyihin.

– Työstämme parhaillaan ohjeistuksia työntekijöillemme näihin tilanteisiin. Ohjeistuksen ydinajatus on huolellinen tapauskohtainen harkinta. Tavoitteena on välttää kohtuuttomien tilanteiden syntymistä ikäihmisille, mutta kuitenkin niin, että kunnan vastaantulo kustannuksiin on viimesijainen ratkaisu.

– Mikäli vastaantulo kustannuksiin ei tule kyseeseen, työntekijämme neuvovat ja tukevat asumisen uudelleen järjestämisessä. Kaikessa toiminnassamme pyrimme siihen, että asiakkaan tilanne ratkaistaan.

Suomessa ei saa olla huutolaismarkkinoita

Perussuomalaisten kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen Mari Rantanen pitää kymmenen vuotta samassa hoivakodissa asuneen lähes yhdeksänkymppisen vanhuksen siirtämistä kaupungin vuokra-asuntoon käsittämättömänä ratkaisuna. Ihmiselle, joka on ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa, ei vaihtoehto voi olla oma koti.

Tässä esimerkkitapauksessa nousee Rantasen mielestä kouriintuntuvasti esiin se perussuomalaistenkin peräänkuuluttama vaatimus, että Suomessa ei saisi olla minkäänlaisia huutolaismarkkinoita. Kysymys on tässäkin tapauksessa rahasta ja siitä, että jos joku palvelu tulee vähän kalliimmaksi, voidaan ihminen säästösyistä käytännössä häätää kotoaan.

– Tällaisesta pitkäaikaisesta asuinpaikasta tulee ihmiselle koti, joka nyt on menossa alta, ja koteina niitä on näissä tapauksissa pidettävä. Pidän tällaista toimintaa kaupungilta erittäin epäinhimillisenä. Kyllä asiat pitäisi kyetä ratkaisemaan yksilön tarpeiden mukaan. Aivan selvää on se, että hoivakodissa asuvan ihmisen paikka ei varmastikaan ole oma koti, Rantanen tähdentää.

Kysymys pikemminkin tahdon kuin rahan puutteesta

Rantasta ihmetyttää, että Helsingin kaupunki käyttää silmää räpäyttämättä rahaa laittomasti maassa olevien palveluihin, mutta samaan aikaan melkein yhdeksänkymppisen kaupunkilaisen pitäisi muuttaa hoivakodista kaupungin vuokra-asuntoon. Hän neuvoo vanhuksen omaisia olemaan vielä yhteydessä viraston johtoon, ja jos se ei auta, niin sitten etenemään kantelun kautta.

– Tällainen toiminta ei ole mistään kotoisin. Lähtökohtaisesti sosiaalitoimella on mahdollisuus tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Kysymys näyttää olevan pikemminkin tahdon kuin rahan puutteesta. Kun hoivakoti tässä tapauksessa on melkein kymmenen vuotta ollut tämän ihmisen koti, niin en kaupunginvaltuutettuna voi nähdä hänen kohdallaan muuta ratkaisua kuin sen, että erotus maksetaan. Pidän sitä tässä tapauksessa ainoana inhimillisenä ja kestävänä ratkaisuna, Rantanen sanoo.

Järjenkäyttöä ja inhimillisyyttä päätöksentekoon

Rantanen perää sosiaaliviraston päätöksentekoon järjenkäyttöä, inhimillisyydestä puhumattakaan, kun virastolla kerran on mahdollisuuksia yksilöllisten ratkaisujen tekemiseen. Kymmenen vuotta hoivakodissa asunutta ihmistä ei saa ottaa sieltä pois, vaan hänen on saatava asua siellä loppuelämänsä ajan.

– Mihinkään hyyryläis- ja huutolaismarkkinoihin ei minun nähdäkseni valtuusto ole antanut mandaattia. Nyt vain järki käteen ja päättämään tämä asia tämän ihmisen edun mukaisesti. Ja jos rahat ovat muka loppu, niin sitten pitää vähentää sieltä laittomasti maassa olevien palveluista niin, että tämän maan vanhukset saadaan hoidettua asiallisesti, Rantanen vaatii.

Jutussa pelkillä etunimillä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

MIKA MÄNNISTÖ