Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alaikäinen ei saa poikkeuslupaa ajokorttiin jatkossa enää höpötyksillä – ministeri Lulu Ranne: ”Tavoitteena, että jatkossa nuoret pääsisivät liikkumaan ympäri Suomea nykyistä turvallisemmin”

03.07.2025 |09:05

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo ajokorttilakiin tulossa olevista muutoksista. Esimerkiksi alaikäisten kuljettajien osalta ajokortin poikkeuslupien myöntämisen edellytyksiä tullaan jatkossa tarkistamaan ja yöajelulle on tulossa rajoituksia. - Tavoitteena on, että nuoret pääsisivät liikkumaan ympäri Suomea nykyistä turvallisemmin, silloin kun tarve on, ja että kuljettajilla olisi entistä paremmat taidot, ymmärrys ja riskienhallintakyky.

Tuumaustunnilla vieraillut liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo, että ajokorttilakiin ollaan tekemässä muutoksia jo tänä vuonna.

Yksi muutoksista olisi yöaikaan tapahtuvan ajelun rajoittaminen ja poikkeusluvan myöntämisen edellytykset.

Ranteen mielestä poikkeuslupien myöntämistä tulisi tarkastella aiempaa kriittisemmin, sillä osa poikkeuslupien perusteluista on hänen mukaansa ”keksimällä keksitty”.

– Tavoitteena on, että nuoret pääsisivät liikkumaan ympäri Suomea nykyistä turvallisemmin, silloin kun tarve on, ja että kuljettajilla olisi entistä paremmat taidot, ymmärrys, riskienhallintakyky ja koulutus.

Riskienhallintakoulutusta lisää nuorille

Pääsääntöisesti henkilöauton ajokortin voi saada Suomessa 18-vuotiaana, mutta jo 17-vuotiaana sen voi saada poikkeusluvalla, jos kulkeminen kouluun, töihin, työssäoppimiseen tai harrastukseen on erityisen hankalaa ilman autoa.

Ranne sanoo, että 17-vuotiaiden poikkeuslupamenettelyä ei olla lopettamassa, mutta lisää ”kuria” on tulossa.

– Nuorilla on tietenkin oikeus liikkumiseen, mutta minusta poikkeuslupien myöntämistä täytyy osin kiristää. Ei voi olla niin, että höpötyksillä ja keksinnöillä saa kortin ja ajo-oikeuden.

Jatkossa lisätään riskienhallintakoulutusta ja yöajelua rajoitetaan. Tilastollisestikin suuri osa nuorten liikenneonnettomuuksista tapahtuu yöaikaan.

Ranne pitää autoilun rajoittamista yöaikaan hyvänä keinona.

– Kukaan ei tarvitse autoa siihen, että yöllä kaasuttaa itsensä tai kaverinsa kuoliaaksi.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Lulu Ranne: Perussuomalaiset muuttaa Suomen liikennepolitiikkaa, uutta asfalttia vedettiin viime vuonna 4 000 kilometriä – ”Turvallisia teitä kaikille”

13.04.2025 |19:59
Suomen uutiset logo

Helsingin liikenneturvallisuus kärsi jälleen kovan kolauksen – keskustan nastarengaskieltokokeilua laajennetaan edelleen, kokoomus esitti nastarengasmaksua

19.03.2025 |12:43

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää