Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Koko Suomea rakennetaan ja se näkyy myös työllisyydessä – ministeri Lulu Ranne: ”Infra-työmailla työllistetään kymmeniä tuhansia ihmisiä tämän hallituskauden aikana”

30.06.2025 |18:45

Suomen tieverkkoa korjataan nyt massiivisesti joka puolella. Kunnostamiselle on huutava tarve, sillä tiestöä on käytännössä laiminlyöty edelliset 17 vuotta. Samalla kun väyliä korjataan, myös vaikutukset työllisyyteen ovat merkittävät.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla on kahden vuoden aikana korjattu massiivisesti Suomen tiestöä. Ranne toteakin tyytyväisenä, että infra-alalla näkymät ovat kenties paremmat kuin kertaakaan jopa 20 vuoteen.

– Tietyömailla eletään kulta-aikaa. Se näkyy työllisyydessä, teiden turvallisuudessa ja samalla koko Suomen elinkeinoelämän toimintaedellytyksissä, Ranne sanoo. Hän puhui tänään perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa.

Koko Suomea rakennetaan nyt, mikä tarkoittaa sitä, että uutta asfalttia tulee joka puolelle maata. Suunta on siten täysin toinen kuin edellisen hallituksen aikana, minkä voi havaita jo panostuksista.

– Tällä hetkellä on käynnistynyt uusi, noin 3 000 kilometrin asfalttihanke, 150 sillan korjaukset ja paljon muuta.

Maanteille jatkossa myös turvallisempia autoja

Huonokuntoisia asfalttiteitä löytyy joka puolelta. Suomen tieverkkoa on käytännössä laiminlyöty edelliset 17 vuotta, joten tieverkon kunnostamiselle on huutava tarve.

Samalla kun tiestö kohenee turvallisemmaksi, myös vaikutukset työllisyyteen ovat merkittävät, ministeri Ranne sanoo.

– Tällä hetkellä infrapaketti on kolme miljardia euroa. On arvioitu, että jo miljardilla eurolla työllistetään noin 10 000 ihmistä

– Nyt teistä tehdään turvallisempia, kuljettajista tehdään turvallisempia, ja viimeisimpänä saimme myös eteenpäin romutuspalkkion vauhdittamaan autokauppaa ja autokannan uusiutumista. Eli myös autoista tehdään turvallisempia.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
8.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää