Tagi: sosiaali- ja terveyspalvelut

LEHTIKUVA/ARKISTO

Suomessa sanotaan olevan pulaa työvoimasta, etenkin sairaanhoitajista. Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki muut puolueet tarjoavat ratkaisuksi sitä, että Suomeen tuotaisiin matalaan palkkaan tyytyviä hoitajia EU:n ulkopuolelta, esimerkiksi Filippiineiltä. Hoitoalan ammattiliiton mukaan ulkomailta tuotava työvoima kuitenkin saattaa pikemminkin olla haitaksi työtehtävissä.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaiset nosti eduskunnan kyselytunnilla keskusteluun perheiden hyvinvoinnin ja suomalaisen perhepolitiikan. Kansanedustaja Jenna Simula tiedusteli hallitukselta, milloin äidit saavat tasavertaiset palvelut ympäri Suomen ja apua ilman vähättelyä silloin, kun tarvitsevat. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru ei tuntunut ymmärtäneen kysymystä, vaan ohitti sen täysin.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Suomalainen terveydenhuolto on ajautunut lähes kaoottiseen tilaan, mikä näkyy esimerkiksi sairaalapäivystyksien ruuhkautumisena. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella sairaaloiden päivystyksissä voi joutua odottamaan jopa vuorokausia. Potilaiden vuodepaikoista on pulaa, eikä hoitajia ole tarpeeksi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Hallituksen esitys ihmiskaupan uhrien auttamiseen liittyvään lakiin on ollut hallintovaliokunnan käsittelyssä. Esityksellä pyrittiin siihen, että jatkossa ihmiskaupan uhrien auttaminen ja rikosprosessi erotettaisiin toisistaan. Esityksen seurauksena uhrin tunnistaminen kuitenkin vaikeutuu. Perussuomalaiset esitti lain hylkäämistä, jota kokoomus kannatti.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Alzheimerin taudista kärsivä, vaikeasti liikuntarajoitteinen 89-vuotias Helena on asunut viimeiset kymmenen vuotta yksityisessä vanhusten hoivakodissa Helsingissä. Nyt edessä on häätö kaupungin vuokra-asuntoon, koska eläkesäästöt on syöty, pelkkä työeläke ei riitä kattamaan yksityisen palvelukodin kustannuksia eikä kaupungin sosiaalitoimi auta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Aluevaalien äänestysprosentti on 47,5. Varsinaisena vaalipäivänä äänestysprosentti oli 21, eli Suomen kaikkien aikojen ensimmäiset aluevaalit eivät juurikaan kiinnostaneet kansaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra pitää matalaa äänestysaktiivisuutta huolestuttavana demokratian kannalta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen arvioi sunnuntai-iltana että aluevaalien tuloksen perusteella näyttää siltä, että ”herrat” tulevat saamaan himoitsemansa monimutkaisen hallintohimmelin. – Sotesta tulee nyt pitkälti sellainen kuin kokoomus ja kepu haluavat: kokoomus tahtoo leikata, ja kepu haluaa varmistaa itselleen rahoituksen alueilla.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Torstai-illan Ylen suuressa vaalikeskustelussa päästiin viimein puhumaan edes vähän taloudesta eli sote-palveluiden rahoittamisesta. Tentin juontaja Annika Damström aloitti vahvasti ja vaati alussa puolueiden puheenjohtajia kertomaan rahoituksesta – mistä otetaan rahat. Vain perussuomalaiset esitti yksiselitteisesti, että sote tarvitsee rahaa, ja että rahaa voidaan ilman velanottoa kehysten sisällä saada ainoastaan leikkaamalla toissijaisista menokohteista.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra kutsuu muut puolueet mukaan keskusteluun sote-menojen kustannuksista. – Joka ikinen vaalikeskustelu, jossa luetellaan palveluita, parannusesityksiä ja uusia menokohteita ilman rahasta puhumista, ovat pelkkää äänestäjien sumutusta. Jokainen voi opetella nämä rimpsut ulkoa, mutta todenmukaista niiden lausuminen ilman rahasta puhumista ei ole, Purra kirjoittaa Facebookissa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä kuultiin eilen kahdelta puoluejohtajalta vaihtoehtoiset näkemykset siitä, mistä hyvinvointialueille saadaan hoitajia töihin. Keskustan Annika Saarikko kaipaa hoitoalalle filippiiniläistä työvoimaa. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan lisäisi resursseja ja rahaa hoitoalalle, ja pyrkisi korjaamaan hoiva-alan sisäisiä ongelmia. Perussuomalaisten linja on selkeä: hoitoalalle on työllistettävä ensisijassa suomalaisia koulutettuja hoitajia.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Ilta-Sanomien puoluejohtajatentissä tänään kävi jälleen selväksi, että Keskusta puhuu äänestäjille mielellään hyvinvointialueiden palveluiden parantamisesta, mutta vaikenee siitä, millä rahalla palvelut maksetaan. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra muistutti kollegalleen, keskustan Annika Saarikolle, että hallinnollinen uudistus ei vielä ratkaise kansalaisten soteongelmia, vaan palvelujen taustalle tarvitaan rahaa ja resursseja.  Lue lisää >