
Järjestöjen STEA-avustuksia leikataan 50 miljoonaa euroa
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustusten määrärahoja leikataan jälleen osana valtiontalouden sopeutustoimia.

PS ARKISTO/LEHTIKUVA
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman iloitsee Facebook-kirjoituksessaan siitä, että hallitus panee nyt kuriin holtittoman järjestöavustusten jakamisen. Tämän vuoden 274 miljoonan euron STEA-järjestöavustuspotti alenee ensi vuonna karvan alle 190 miljoonaan euroon.
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman pitää tiputusta niin isona, että se jo itsessään pakottaa priorisoimaan järjestöjen rahoituksen uusiksi. Rahat laitetaan oikeaan terveystyöhön ja otetaan pois pois näennäishyödyllisestä edustuskekkuloinnista.
– Seuraavaksi järjestöjen avustuskriteerit pannaan uusiksi. Se on välttämätöntä ja tarpeellista. Työ sen osalta käydään johdollani sosiaali- ja terveysministeriössä, Rydman kirjoittaa.
Osana poliittista kompromissia hyvinvointialueille kohdennetaan yhteensä 25 miljoonan euron potti järjestöjen tukemiseksi. Se on itse asiassa ihan järkevä kokeilu. Hyvinvointialueilla on rahasta tiukkaa, ja ne osaavat paremmin arvioida, millaisen järjestötyön tukeminen parhaiten tukisi niiden omaa perustehtävää sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisessä. Jos tällainen uudelleenjärjestely osoittautuu toimivaksi, painopistettä järjestöyhteistyössä voisi tulevaisuudessa siirtää enemmänkin valtakunnalliselta tasolta hyvinvointialueille.
Järjestörahoitus on tällä vaalikaudella laskenut merkittävästi vuosi vuodelta. Vuonna 2024 se oli 384 miljoonaa euroa, vuonna 2025 304 miljoonaa, vuonna 2026 274 miljoonaa ja ensi vuonna 2027 enää 190 miljoonaa euroa.
– Huomasitko aiempia leikkauksia arjessasi? Todennäköisesti et. On ensisijaisia julkisia menoja ja sitten on toissijaisia. Perussuomalaiset leikkaa niistä toissijaisista, Rydman kertoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen STEA-avustusten määrärahoja leikataan jälleen osana valtiontalouden sopeutustoimia.


Uutislähteiden mukaan hallitus on kohdistamassa lisätoimia sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksiin. Leikkaukset jatkavat jo aiemmin sovittua tiukkaa linjaa, joka on supistanut STEA-rahoitusta merkittävästi.

Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Vanha valtamedia on asemoitunut mukaan poliittiseen keskusteluun kolmannen sektorin järjestöjen valtionavustuksista. Asetelma on usein yksipuolinen, sillä järjestöjen edustajat ovat vahvasti esillä puolustamassa asemiaan, mutta veronmaksajan kriittinen ääni ei juuri kuulu.
Viikon suosituimmat

Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

Matkailu- ja ravintola-alan etujärjestö MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi katsoo, että Suomi tarvitsee yhä enemmän ulkomaista työvoimaa. Perussuomalaiset torppaavat näkemyksen ja korostavat, että Suomessa on jo runsaasti työnhakijoita, jotka tulisi työllistää ennen uusien tulijoiden rekrytointia. Myös monet ravintola-alan työntekijät kyseenalaistavat halpatyövoiman maahantuonnin.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää