hallitus

Tavio kritisoi kiinalaispallon valintaa äitiyspakkaukseen: ”Aikamoinen tolppalaukaus virkamiehiltä”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee äitiyspakkaukseen valittua kiinalaisvalmisteista palloa, vaikka pitää sen liikunnallista tavoitetta hyvänä. Kelan mukaan uusi pakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita. Hallitus on korottanut äitiysavustuksen 170 eurosta 210 euroon, joka vastaa äitiyspakkauksen arvoa.

14.10.2026 |12:49

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

07.10.2026 |15:40

Mäenpää: Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta ja kylien varautumista

Huoltovarmuuden ja varautumisen tärkeyttä pitkään painottanut perussuomalaisten kansanedustajana Juha Mäenpää sanoo tervehtivänsä ilolla hallituksen panostuksia liikenteeseen ja Suomen kylien varautumiseen.

25.09.2026 |08:29

Purra tylyttää keskustan välikysymysteatteria: ”Kannattaa alkaa toimia tyhjän puhumisen sijaan”

Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa keskustan välikysymystä maataloudesta. Purra muistuttaa, että hallitus on jo tehnyt maatalouden hyväksi ison liudan toimia, joihin keskusta ei koskaan kyennyt.

17.09.2026 |10:26

Suomen Pankki nosti kasvuennustetta – Purra täräytti sen kunniaksi vihermehut

Suomen talouskasvu jatkuu Suomen Pankin mukaan aiemmin arvioitua vahvempana. Vienti ja investoinnit ovat vauhdittaneet kasvua, ja tuore ennuste tukee hallituksen arviota talouden käänteestä parempaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra juhlisti myönteisiä talousuutisia vihermehuvideolla.

15.09.2026 |14:16

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy jälleen – hallitus suitsii opiskelijoiden perheenyhdistämistä ja sosiaaliturvan hyväksikäyttöä 

Hallitus kiristää kansainvälisten opiskelijoiden maahanmuuttoa ja perheenyhdistämistä, koska aiempi Sanna Marinin hallituksen vapauttama järjestelmä johti hyväksikäyttöön, hämärään liiketoimintaan ja sosiaaliturvan väärinkäyttöön.

11.09.2026 |12:29

Purra: Veronkevennysvaraa menoleikkauksilla – ”Ainoa oikea päätelmä”

AlfaTV:n Ajassa-ohjelmassa vieraillut valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että Suomen korkea veroaste vaatii suunnanmuutosta, sillä verotuksessa on jo ylitetty raja, jossa veronmaksajan rasitus käy liian suureksi. Erityisesti työn ja yrittämisen verotusta pitäisi keventää.

11.09.2026 |11:32

Keskusta tivasi halvempaa bensaa – Purra luetteli hallituksen jo tekemät satojen miljoonien verokevennykset

Keskusta pyrki viisastelemaan eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus ei alenna polttoaineen verotusta. Valtiovarainministeri Riikka Purra vastasi muistuttamalla, että autoilumyönteinen hallitus on jo keventänyt polttoaineveroja sadoilla miljoonilla euroilla ja tehnyt muitakin toimia autoilijan hyväksi. Purra totesi, että Hormuzin salmen tilanteeseen hallituksella sen sijaan ei ole vaikutusvaltaa.

10.09.2026 |17:32

Hallitus koolle viimeiseen budjettiriiheen – Purra ei odota menoyllätyksiä

Hallitus kokoontuu tänään viimeiseen budjettiriiheensä päättämään ensi vuoden budjetista. Valtiovarainministeri Riikka Purra korosti aamulla riihen tiedotustilaisuudessa, että julkisen talouden tila säilyy haastavana, vaikka paljon positiivista onkin jo nähtävissä. Sekä Purra että pääministeri Petteri Orpo odottavat työllisyyden lähtevän vahvistumaan syksyn myötä.

01.09.2026 |10:39

Reijonen: Keskusta näkee punaista

Keskusta näyttää edelleen vihreää valoa vasemmistolaiselle hallitukselle, eikä ole oppinut virheistä mitään, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

01.09.2026 |08:29

Talous kasvaa kovinta vauhtia kymmeneen vuoteen – säästöjä on silti jatkettava

Suomen talous nousee nyt Euroopan kärjessä ja teollisuustuotanto on jo ylittänyt vuoden 2008 huipun. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää hallituksen onnistunutta linjaa, mutta muistuttaa, että julkinen talous vaatii yhä kovia säästöjä seuraavallakin kaudella.

25.08.2026 |16:15

Purra: Kaasua kasvulle, jarrua menoille – tätä linjaa tarvitaan yhä lisää

Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että käynnistynyt talouskasvu helpottaa budjettityötä, mutta julkisen talouden krooninen heikkous vaatii määrätietoisia säästöjä myös ensi kaudella. Opposition kirjavasta kritiikistä huolimatta Purra muistuttaa, että kaikki oleelliset arvioijat, kuten luottoluokittajat ja Euroopan komissio katsovat hallituksen tekevän oikeita toimia.

04.08.2026 |09:47

Purra: Talous tarvitsee ralliajajan kylmäpäistä otetta – kasvukaasua ja velkajarrua

Talouden käänne on tapahtunut. Bruttokansantuote kasvaa, teollisuustuotanto on korkeimmillaan vuosikausiin ja luottamus on palaamassa. Valtiovarainministeri Riikka Purra muistuttaa kuitenkin, että talouden vakauttaminen vaatii jatkossakin tiukkaa menosäästöjen linjaa – ja varoittaa opposition suunnitelmista perua sekä säästöt että veronkevennykset.

03.08.2026 |11:06

PS-ministerit vetivät väkeä Jyväskylässä – Purra: Talouskasvu kiihtynyt odotettua enemmän

Valtiovarainministeri Riikka Purra ja liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne keräsivät runsaasti yleisöä Jyväskylässä perjantaina järjestettyyn perussuomalaisten tilaisuuteen. Purra kertoi Suomen talouskasvun ylittäneen odotukset, ja Ranne korosti puheessaan teiden ratkaisevaa merkitystä koko maan kehitykselle. Purra kommentoi Jyväskylässä myös Espanjan siirtolaistulvaa.

01.08.2026 |09:00

Vigelius: Vanhojen puolueiden lonkerot etujärjestökentällä on nyt katkaistava

Perussuomalaisten kansanedustajan Joakim Vigeliuksen mukaan Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvät korruptioepäilyt on tutkittava perusteellisesti. Hän korosti Ylen A-studiossa, ettei nykyisten tietojen perusteella ole syytä horjuttaa hallituksen toimintakykyä, mutta mahdolliset uudet selvitykset voivat muuttaa tilannetta.

22.07.2026 |11:41

Purra: Garden Helsinki -hankkeen hylkääminen osa normaalia päätöksentekoa

Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että Garden Helsinki -hankkeen valtiontakauksen hylkääminen perustui ministeriön ja ministerin yhtenäiseen näkemykseen. Hänen mukaansa yksittäisten hankkeiden karsiminen kuuluu normaaliin päätöksentekoon. Purra puhui eduskunnassa, joka on keskustellut tänään Garden Helsinki -hankkeelle suunnitellusta ehdollisesta valtiontuesta. Hallitus ilmoitti eilen maanantaina, ettei se enää edistä hankkeen tukemista.

21.07.2026 |17:24

Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.

21.07.2026 |14:51

Eduskuntavaalit ratkaisevat Suomen suunnan – Bergbom: Opposition linja lisää maahanmuuttoa ja paisuttaa menoja

Seuraavissa eduskuntavaaleissa vastakkain ovat nykyisen hallituksen vastuullinen linja ja opposition vaihtoehto, joka lisäisi maahanmuuttoa ja paisuttaisi julkisia menoja. Kansanedustaja Miko Bergbom varoittaa, että erityisesti vihreiden, SDP:n ja keskustan ajama politiikka veisi Suomea väärään suuntaan ja murentaisi hallituksen tekemien uudistusten pohjan.

06.07.2026 |10:35

Strandman: Suomen talous kohenee – hyviä uutisia tulee lähes päivittäin

Suomen taloudessa on nähtävissä selkeä käänne parempaan. Kuluttajien luottamus nousi kesäkuussa 2026 korkeimmalle tasolle yli neljään vuoteen, mikä kertoo siitä, että usko tulevaisuuteen on vahvistumassa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattori nousi kesäkuussa lukemaan -5,3, kun toukokuussa se oli vielä -10,5.

30.06.2026 |11:17

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”

SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

24.06.2026 |23:27

Keskusta ehdotti takuutyötä – Purra: Päivän sosialistisin avaus, ilman hintalappua tietenkin

Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee oppositiota taloudellisesta irrallisuudesta ja leväperäisyydestä. Eduskunnan välikysymyskeskustelussa oppositiopuolueet heittelivät hillittömiä menolupauksia ilman minkäänlaista yhteyttä julkisen talouden realiteetteihin.

16.06.2026 |20:32

Purra: Hallitus vahvistaa puolustusta, elvyttää rakentamista, turvaa turpeen asemaa, lisää maastapoistamisia, ottaa käyttöön kansalaisuuskokeen ja antaa harhadrooneille sekä hanhille kyytiä

Hallitus esittää vuoden 2026 toisessa lisätalousarviossa merkittäviä panostuksia Suomen turvallisuuteen, huoltovarmuuteen, rakentamisen elvyttämiseen sekä liikenne- ja väyläinfrastruktuuriin. Samalla edistetään maahanmuuttopolitiikan uudistuksia ja vahvistetaan viranomaisten toimintakykyä. Valtiovarainministeri Riikka Purra esittelee keskeisiä toimia.

09.06.2026 |14:05

Talous kasvaa, SDP:n Lindtman silti kiristäisi verotusta – Riikka Purralta tyrmäys: ”Poukkoileva veropolitiikka antaa huonon viestin yrityksille”

Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ja SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kohtasivat politiikan toimittajien järjestämässä talousdebatissa. Lindtman odotetusti moitti hallituksen talouspolitiikkaa. Purra kuitenkin huomautti Lindtmanille talouskasvun merkeistä ja siitä, että välttämättömät sopeutukset hyödyttävät myös palkansaajaa, ja kokonaisuus vahvistaa työllisyyttä.

04.06.2026 |13:17

Purra Ykkösaamussa: Hyvinvointivaltio ei kestä ilman selkärankaisia päätöksiä

Valtiovarainministeri Riikka Purra avasi Ylen Ykkösaamussa hallituksen kehysriihen päätöksiä. Hän korostaa, että ilman rakenteellisia uudistuksia ja tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa hyvinvointivaltion ylläpitäminen tulevaisuudessa on uhattuna. Purra linjaa myös, että kilpailukykyä ei voida tuhota liian kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla.

25.04.2026 |13:33

Keskusta esiintyy autoilijan ystävänä – Bergbom muistuttaa, miten kepu aiemmin kuritti rattikansaa: ”Hymyssä suin äänestivät polttoaineveron korotuksien puolesta”

Eduskunnan kyselytunnilla keskusta hyökkäsi hallitusta vastaan autoilijoiden ahdingolla Lähi-Idän kriisin varjolla. Perussuomalaisten Miko Bergbom muistutti hallituksen jo tehneen paljon toimia autoilijan hyväksi. Bergbom sanoi pitävänsä absurdina sitä, että keskusta esittää nyt olevansa huolissaan autoilijan asiasta.

26.03.2026 |18:27

Poliisin reservi vahvistaa suomalaisten turvallisuutta

Suomeen on tulossa poliisin reservi ensi vuodesta alkaen. Reservi tuo poliisille lisävoimaa kriisien, hybridivaikuttamisen ja suurtapahtumien keskellä. Poliisireservi ei korvaa yhtäkään ammattipoliisia, vaan toimii heidän tukenaan poikkeustilanteissa.

26.03.2026 |10:31

Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä

Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.

19.03.2026 |18:29

Toimitus suosittelee

Ministeri Wille Rydmanilla valmiutta kohdistaa leikkauksia järjestöavustuksiin – ”Maan tavassa on siistimisen paikka”

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman kertoo MTV:n Uutisextran haastattelussa olevansa valmis hakemaan säästöjä sote-menoihin leikkaamalla järjestöjen valtionavustuksia. Ministeri kritisoi myös poliitikkojen ja heidän avustajiensa sijoittumista järjestöihin sekä kolmannen sektorin tottumista veronmaksajan tukeen.

14.03.2026 |12:25

Eurooppatie 16 tulee Suomeen, rakentaminen alkaa keväällä – ministeri Lulu Ranne: ”Hanke on napakymppi, joita ei usein tule kohdalle”

Suomen turvallisuuden, talouden ja huoltovarmuuden kannalta kriittisen tärkeää E16-tietä jatketaan Suomen puolelle. Uunituoreen tien rakentamiselle on nyt päätetty rahoitus, ja rakentaminen alkaa jo keväällä.

05.02.2026 |14:31

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi