Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaati tiistai-iltana Ylen A-studiossa perusteellista selvitystä Garden Helsinki -hankkeen ympärillä heränneistä epäilyistä.
Hänen mukaansa kaikki mahdolliset korruptioon ja päätöksenteon läpinäkyvyyteen liittyvät kysymykset on käytävä huolellisesti läpi.
– Kaikki korruptio- ja suhmurointiepäilyt pitää käydä tarkasti läpi. Emme halua, että suomalaiseen päätöksentekoon pesiytyy hyväveli-verkostoja tai ajatus siitä, että kavereille tehdään palveluksia, Vigelius sanoi.
Hän arvioi, että etenkin vanhojen puolueiden suhteita etujärjestöihin on tarkasteltava kriittisesti.
– Vanhojen puolueiden – keskustan, SDP:n ja myös kokoomuksen – lonkerot etujärjestökentällä on pyrittävä katkaisemaan. Ne eivät vie suomalaista päätöksentekokulttuuria parempaan suuntaan.
Vigeliuksen mukaan on kuitenkin myönteistä, että asia otettiin eduskunnassa vakavaan käsittelyyn. Hän muistutti myös, ettei Graden Helsinki -hankkeeseen ole maksettu valtion varoja.
– Euroakaan tähän hankkeeseen ei ole laitettu eikä tulla laittamaan. Kaiketi parempi niin, Vigelius totesi.
Hallituksen luottamus ennallaan
Eduskunta antoi tiistaina hallitukselle luottamuksensa Garden-keskustelun jälkeen. Vigeliuksen mukaan nykyisten tietojen perusteella hallituksen kaatamiselle ei ole aihetta.
– Emme voi mennä takuuseen siitä, millaisia tietoja oikeuskanslerin selvityksessä tai myöhemmissä selvityksissä vielä tulee esiin. Jos uusia hämäriä yksityiskohtia paljastuu, perussuomalaiset arvioivat tilanteen uudelleen. Nykyisten tietojen valossa ei kuitenkaan ole mitään syytä kaataa hallitusta, Vigelius sanoi.
Hän painotti, että hallituksella on vielä merkittäviä uudistuksia toteutettavanaan.
– Ensi vuoden alussa on tarkoitus toteuttaa työn ja yrittämisen veronkevennyksiä sekä tärkeitä maahanmuuttopoliittisia uudistuksia.
Päätöksenteon on kestettävä päivänvalo
Vigelius korosti ohjelmassa myös veronmaksajien asemaa julkisia investointeja koskevassa päätöksenteossa.
– Kaikki veronmaksajien euroja koskevat päätökset on pystyttävä perustelemaan suomalaisille avoimesti. Suomen lainsäädäntövaltaa ei voida ohjata etujärjestöistä käsin, vaan valta kuuluu kansalle, Vigelius painotti.
Hän toivoi, että oikeuskanslerin selvityksen valmistuttua keskustelua jatketaan tosiasioiden pohjalta.
– Toivoisin, että keskustelua käydään selvitysten eikä spekulaatioiden perusteella. Emme huutoäänestyksellä ratkaise syyllisiä, vaan käymme asiat huolellisesti läpi, Vigelius sanoi.
A-studiossa Garden Helsinki -hankkeesta keskustelivat myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra, SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sekä Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Kopran mukaan hankkeen valmistelu perustui pitkään jatkuneeseen poliittiseen valmisteluun eikä yksittäisen henkilön aloitteeseen.
Vigelius jatkaa aiheen käsittelyä myös omilla somekanavillaan.