Garden Helsinki

Vigelius: Vanhojen puolueiden lonkerot etujärjestökentällä on nyt katkaistava

Perussuomalaisten kansanedustajan Joakim Vigeliuksen mukaan Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvät korruptioepäilyt on tutkittava perusteellisesti. Hän korosti Ylen A-studiossa, ettei nykyisten tietojen perusteella ole syytä horjuttaa hallituksen toimintakykyä, mutta mahdolliset uudet selvitykset voivat muuttaa tilannetta.

22.07.2026 |11:41

Jani Mäkelä: Sosiaalidemokraatit syyttämässä muita vaalirahoituksen epäselvyydestä on hieman myötähäpeää herättävä kuvio

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan eduskunnan Garden Helsinki -keskustelu ei ole tuonut esiin mitään uutta. Mäkelä arvioi opposition hakeneen ylimääräisellä istunnolla ennen kaikkea poliittista näyttämöä, vaikka hallitus oli jo ilmoittanut luopuvansa hankkeen valtiontuen edistämisestä.

21.07.2026 |14:51

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

21.07.2026 |14:41

Perussuomalaiset: Päätöksenteon avoimuus on demokratian perusta – ”Poliittisen suhmuroinnin vastustaminen on perussuomalaisten perimässä”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä painotti perussuomalaisten ryhmäpuheessa, että perussuomalaiset on aina suhtautunut erittäin kriittisesti kaikenlaiseen suhmurointiin, hyväveli-verkostoihin ja päätöksenteon epäselvyyksiin Suomessa.

21.07.2026 |12:41

Garden-hankkeelle ei valtion rahaa – ministeri Lulu Ranne varoitti jo aiemmin tyyriistä hankehurmoksesta: ”Kaverit pelaavat keskenään”

Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti maanantaina, että hallitus ei edistä enää Garden Helsingin valtiontukea. Hallitus aikoo myöhemmin laatia selvityksen, jonka tavoitteena on, että valtiontuen hakemiselle määritellään menettelytavat ja kriteerit. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on jo pitkään vaatinut Suomea hillitsemään hankehurmosta.

20.07.2026 |16:43

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”

Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

16.07.2026 |15:14

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää