Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Garden-hankkeelle ei valtion rahaa – ministeri Lulu Ranne varoitti jo aiemmin tyyriistä hankehurmoksesta: ”Kaverit pelaavat keskenään”

20.07.2026 |16:43

Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti maanantaina, että hallitus ei edistä enää Garden Helsingin valtiontukea. Hallitus aikoo myöhemmin laatia selvityksen, jonka tavoitteena on, että valtiontuen hakemiselle määritellään menettelytavat ja kriteerit. Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on jo pitkään vaatinut Suomea hillitsemään hankehurmosta.

Pääministeri Petteri Orpo kertoi tänään maanantaina, että hallitus vetää poliittisen tukensa niin sanotulta Garden Helsinki -hallihankkeelta eikä hallitus enää edistä 35 miljoonan euron ehdollista valtiontukea hankkeelle.

Garden Helsinki on Helsingin Töölöön suunniteltu massiivinen monitoimiareena joka sisältää tapahtumapaikan lisäksi puistoalueen ja muita palveluita. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Helsingin vetovoimaa suurten tapahtumien ja elinvoiman kautta.

Hallitus aikoo myöhemmin laatia selvityksen, jonka tavoitteena on, että valtiontuen hakemiselle määritellään menettelytavat ja kriteerit.

Purra kieltäytyi tapaamasta lobbaajaa

Garden Helsinki -hankkeen valtiontukea on pyrkinyt edistämään etenkin hankeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori, joka myös pyysi taannoin asiaan liittyen tapaamista valtiovarainministeri Riikka Purran kanssa marraskuussa 2024. Purra kuitenkin kieltäytyi.

– En ottanut audienssia vastaan, vaan kieltäydyin. Olin pintapuolisesti tutustunut hankkeeseen ja kuullut valtiovarainministeriön virkamiehiä, enkä pitänyt asian edistämistä hedelmällisenä, Purra kertoo median haastattelussa.

Datakeskushankkeissakin riskejä

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne on usein vaatinut Suomea lopettamaan hallitsemattoman hankehumpan.

Tuoreessa Hämeen sanomien kolumnissaan tuulivoiman villin kasvun jälkeen varoituksen sanoja saa nyt erityisesti datakeskushankkeet, joissa turvallisuusriskit ja verorahat voivat usein mennä päällekkäin.

Ministeri Ranne korostaa, että kunta ei voi toimia kokonaisturvallisuuden tai puolustusteollisuuden ydinalueena, jos sen maaperällä sijaitsee datakeskuksia, joiden omistajiin tai vuokralaisiin liittyy epämääräisyyksiä. Sekä SUPO että useat asiantuntijat ovat jo vuosia varoittaneet näistä riskeistä.

Vähemmän poliittista puliveivausta

Ranne muistuttaa, että myös erilaiset hallihankkeet kärsivät samasta ongelmasta.
Esimerkkeinä hän mainitsee Hämeenlinnan Sunny Car Centerin, Toriparkin, Hämeensaaren Areenan ja HAMK-kampuksen siirron.

Hankkeissa liioitellaan hyötyjä, vähätellään riskejä ja luvataan ”maat ja taivaat”. Usein vaaditaan myös julkista rahoitusta.

– Yleensä näissä hankkeissa luvataan maat ja taivaat ja tietenkin uskotaan ja luotetaan kaikenlaisiin tulovirtoihin ja investoreihin. Kaverit pelaavat keskenään ja mediassa vannotaan, että kaikki on hyvin ja rahaa tulee. Näihin hankkeisiin vaaditaan aina myös julkista rahaa, Ranne kirjoittaa

Ministerin mukaan maalaisjärki riittää: aidosti hyvät hankkeet etenevät ilman median hehkutusta tai poliittista puliveivausta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa

14.07.2026 |11:07
6.
Suomen uutiset logo

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin

15.07.2026 |12:08
10.
Suomen uutiset logo

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta

15.07.2026 |19:14

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää