Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Mäenpää: Hallitus parantaa liikenneturvallisuutta ja kylien varautumista

25.09.2026 |08:29

Huoltovarmuuden ja varautumisen tärkeyttä pitkään painottanut perussuomalaisten kansanedustajana Juha Mäenpää sanoo tervehtivänsä ilolla hallituksen panostuksia liikenteeseen ja Suomen kylien varautumiseen.

Eduskunnassa on käyty pitkin viikkoa keskustelua valtion ensi vuoden talousarvioesityksestä.

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kiittää hallitusta panostuksista eteläpohjalaiseen tiestön turvallisuuteen ja suomalaisten kylien varautumistyöhön.

Vaarallinen risteys kuntoon

Mäenpää kävi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen kanssa paikan päällä Penttilän sillalla helmikuussa 2025. Hallituksen puoliväliriihen investointiohjelmasta vuonna 2025 liikeni 11 miljoona euroa kantatie 67:n ja valtatie 19:n tieosuuden kunnostamiseen välillä Kivisaari-Atria.

Tarvetta lisäpanostuksille on kuitenkin edelleen, joten nyt esitetään lisäksi uutta kuuden miljoonan euron määrärahaa.

– Tämä on ollut tosi vaarallinen risteys pitkään, ja siellä on menehtynyt useita ihmisiä. Haluan kiittää ihan koko Etelä-Pohjanmaan puolesta, että tämä asia saadaan kuntoon, Mäenpää kiitteli.

Kylien varautumista edistetään

Huoltovarmuuden ja varautumisen tärkeyttä pitkään painottaneena kansanedustajana Mäenpää sanoo tervehtivänsä ilolla hallituksen panostuksia Suomen kylien varautumiseen eli kylävaraan.

Suomen Kylät ry:n alkuvuodesta 2026 julkaisema laajassa verkostoyhteistyössä koottu niin sanottu kylävaratoimintamalli tukee paikallisissa yhteisöissä, kylissä ja naapurustossa tehtävää varautumis‑ ja turvallisuustyötä.

– Konkreettisia esimerkkejä kylävara-ajattelusta ovat esimerkiksi häiriötilanteiden kokoontumispaikoiksi valittavat kylävalmiustalot generaattoreineen ja varaviestintäverkoksi perustettava kyläradio. Päätös korottaa kylätoiminnan vuosittaista valtionapua miljoonalla eurolla antaa lisävauhtia tälle työlle, Mäenpää sanoo.

Viikon lähetekeskustelun jälkeen talousarvioesitys käsitellään valiokunnissa. Lopullisesti eduskunnan on määrä hyväksyä vuoden 2027 talousarvio täysistunnossa tämän vuoden joulukuussa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Ministeri Ranne eduskunnan budjettikeskustelussa: ”Siltarummuista koko Suomen rakentamiseen”

24.09.2026 |10:49

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi