Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää kehitystä merkittävänä signaalina siitä, että Suomen talous on vähitellen pääsemässä takaisin kasvu-uralle.
– Suomen taloudesta kuuluu nyt lähes päivittäin hyviä uutisia. Kuluttajien luottamuksen vahvistuminen kertoo siitä, että suomalaiset alkavat jälleen uskoa huomiseen. Tämä on tärkeä viesti niin kotitalouksille, yrityksille kuin koko yhteiskunnalle, Strandman sanoo.
Viime vuosia ovat varjostaneet korkea inflaatio, korkojen nousu, energiakriisi ja geopoliittinen epävarmuus. Nyt näkyvissä on kuitenkin merkkejä tilanteen vakautumisesta. Myös asunnonostoaikeet ovat piristyneet, ja yritysten luottamus on vahvistunut.
– Talouden vahvistuminen ei tapahdu hetkessä, mutta suunta on oikea. Kun inflaatio hellittää, korkopaineet tasaantuvat ja investoinnit käynnistyvät, syntyy pohjaa kasvulle, työllisyydelle ja ostovoiman paranemiselle, Strandman toteaa.
Hallitus tekee oikeita asioita
Strandman korostaa, että hallituksen tekemillä päätöksillä on ollut merkitystä talouden vakauttamisessa.
– Vastuullinen talouspolitiikka luo luottamusta. Suomi tarvitsee kasvua, yrittäjyyttä, työtä ja investointeja – ei velkaantumisen jatkamista ilman rakenteellisia uudistuksia. Kun talouden perusta vahvistuu, hyöty näkyy lopulta jokaisen suomalaisen arjessa.
Vaikka haasteita edelleen riittää, Strandman muistuttaa, että myönteiset signaalit on syytä tunnistaa.
– Suomi nousee kyllä, kun pidämme suunnan oikeana. Nyt tarvitsemme uskoa, tekoja ja rohkeutta rakentaa vahvempaa tulevaisuutta.