Tagi: Tilastokeskus

PS ARKISTO

Tilastokeskuksen eilen YouTubessa järjestämä striimi otsikolla ”Suuri maahanmuuttokeskustelu” ei ollut suuri mediatapahtuma parin sadan katsomiskerran puolesta eikä myöskään siinä esitettyjen näkökulmien takia, jotka koostuivat ”meillä on huutava työvoimapula” ja ”Suomi tarvitsee maahanmuuttoa” -kaltaisista kliseistä. Keskustelu herätti kuitenkin asiasta Facebookiin kirjoittaneen ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroosin huomion.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja Maaseudun Tulevaisuuden yhteisessä vaalipaneelissa puoluejohtajat keskustelivat myös väestöpolitiikasta ja suomalaisten syntyvyydestä. Perussuomalaisten Riikka Purra painotti, että syntyvyys on kohtalonkysymys koko Suomelle, koska moniin perheisiin syntyy tällä hetkellä vähemmän lapsia kuin vanhemmat toivoisivat.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta selvittämään perusteellisesti, mitkä tekijät Suomessa ovat johtaneet siihen, että kuolleiden määrä on noussut merkittävästi.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Eduskunnassa käsitellään kansanedustaja Ari Koposen lakialoitetta, joka vaatii törkeästä pahoinpitelystä tuomittaville vankeusrangaistusta. Törkeistä pahoinpitelyistä annetaan Suomessa hyvin lieviä tuomioita. Keskimääräinen tuomio on 2 vuotta vankeutta, mutta lähes puolessa tapauksista tekijä selviää ehdollisella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Poliisin käyttämän tulkkauksen tarve on viime vuosina kasvanut. Tulkatuimmat kielet ovat viro, venäjä ja arabia. Vuonna 2015 alkaneen, Suomeenkin kohdistuneen turvapaikanhakukriisin jälkeen poliisin ostamien tulkkauspalvelujen kulut kohosivat vuositasolla enimmillään jopa 4,5 miljoonaan euroon. Summasta suurin osa oli seurausta maasta poistettavien henkilöiden maasta poistamiskuljetuksista aiheutuvista menoista.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Helsingin Sanomat viittasi tänään julkaistussa artikkelissaan Suomen Perustan vuonna 2018 julkaistuun raporttiin ”Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee?”. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen esittää ajatuspajan sivuilla kriittisiä kommentteja HS:n artikkeliin, josta muun muassa oli jätetty pois olennaisia taustatietoja.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Väestön kasvattaminen maahanmuutolla ei vahvista kunnan veropohjaa, sillä maahanmuuttajat yleensä maksavat suhteellisen vähän kunnallisveroa, jolloin heidän panoksensa yhteisen kakun kasvattamiseen jää vaatimattomaksi. Tampereella asuvista maahanmuuttajataustaisista henkilöistä vain joka toinen käy töissä, ja moni heistä elää tulonsiirtojen varassa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimuksesta selviää muun muassa, että lähes kaikissa Suomen kunnissa maahanmuuttajissa on enemmän sosiaalitukien saajia kuin kantaväestössä. Maahanmuuttajat myös maksavat suhteellisen vähän kunnallisveroa, vaikka he käyttävät samoja kunnallisia palveluja kuin kantasuomalaisetkin. Tuloksena kuntiin syntyy rahoitusvaje, jota voi korjata ainoastaan menoleikkauksilla, kunnallisveron korotuksella tai lisävelalla.  Lue lisää >