15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 prosenttia, Tilastokeskus kertoo.
Suomen talous on ollut kasvussa jo useammallakin mittarilla alkuvuoden.
– Työllisyyden kehitys seuraa yleensä muun talouden kehitystä viiveellä, ja työllisyyden onkin voinut odottaa ennemmin tai myöhemmin kääntyvän nousuun”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Tatu Leskinen.
Miehiä takaisin työmarkkinoille
Työvoiman ulkopuolella olevien miesten määrä väheni ja myös työllisyyden kasvu tuli miehistä.
– Vuoden ensimmäisellä puoliskolla tiedot talouden kasvusta ja avoimista työpaikoista ovat liittyneet perinteisesti miesvaltaisina pidettyihin aloihin, kuten teollisuuteen ja rakentamiseen, mikä on voinut tuoda miehiä työmarkkinoille, Leskinen jatkaa.
Valtiovarainministeri Riikka Purra on tyytyväinen työmarkkinoiden piristymisestä. Hän muistuttaa, että työ jatkuu.