
Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

LEHTIKUVA
Hallitus on päättänyt vuoden 2027 talousarvioesityksestä. Esitys keventää työn ja yrittämisen verotusta, pitää kiinni aiemmista säästöistä ja suuntaa lisärahaa puolustukseen sekä liikenneinfraan. Tavoitteena on vauhdittaa talouskasvua ja työllisyyttä.
Suomen talous kasvaa, ja hallitus tukee tätä kehitystä täsmätoimilla.
Pieni- ja keskituloisten ostovoima vahvistuu, sillä työn verotusta kevennetään vuonna 2027 yhteensä 230 miljoonalla eurolla. Kotitalousvähennyksen korotus jatkuu, mikä helpottaa arjen palveluiden hankkimista.
Yhteisövero alenee 18 prosenttiin ensi vuoden alusta, työsuhdeoptioiden verotus muuttuu kasvuyrityksille suotuisammaksi ja yrittäjävähennystä korotetaan. Nämä toimet parantavat työnteon ja yrittämisen kannustimia sekä yritysten investointihalukkuutta.
Hallitus pitää kiinni sovituista sopeutustoimista. Suorat menoleikkaukset nousevat 4,8 miljardiin euroon, ja velkaantumista taittavia päätöksiä pannaan toimeen lähes miljardin euron edestä.
Säästöjä kohdistetaan muun muassa valtionhallinnon toimintamenoihin.
Samalla turvataan välttämättömät panostukset. Puolustusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan 618 miljoonan euron lisäystä, materiaalihankintoihin merkittäviä tilausvaltuuksia sekä lisätukea Ukrainalle.
Liikenne- ja infrainvestointeihin ohjataan investointiohjelmasta yhteensä 878 miljoonaa euroa vuodelle 2027, painottaen Itä-Suomea.
Rahoitusta saavat muun muassa Karjalan radan kehittäminen, useiden valtateiden parannukset sekä muita liikennehankkeita. Lisäksi rakentamiseen kohdennetaan 100 miljoonaa euroa. Hallitus korostaa, että vakaa talouspolitiikka, veronkevennykset ja investoinnit yhdessä luovat edellytyksiä kasvulle ja työllisyyden vahvistumiselle.

SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat

Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Palava skuuttikasa, tuhoutuneet bussit ja kivisateessa kyyristelevät poliisit jäivät muistoksi Belgian protestiviikosta. Perjantaina poliisi otti kiinni 110 ihmistä epäiltynä mielenosoitusten yhteydessä tehdyistä väkivaltaisuuksista. Syytenimikkeistä löytyy muun muassa tuhopolttoja, vahingontekoja ja jopa aseellinen vastarinta.

Lue lisää

Lue lisää

Lue lisää