Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Tavio kritisoi kiinalaispallon valintaa äitiyspakkaukseen: ”Aikamoinen tolppalaukaus virkamiehiltä”

14.10.2026 |12:49

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio arvostelee äitiyspakkaukseen valittua kiinalaisvalmisteista palloa, vaikka pitää sen liikunnallista tavoitetta hyvänä. Kelan mukaan uusi pakkaus sisältää aiempaa enemmän tuotteita. Hallitus on korottanut äitiysavustuksen 170 eurosta 210 euroon, joka vastaa äitiyspakkauksen arvoa.

Kela on aloittanut uuden äitiyspakkauksen jakelun. Tällä kertaa pakkauksen sisältöä on kasvatettu, sillä hallitus on nostanut äitiysavustuksen 170 eurosta 210 euroon.

Korotuksen taustalla on hallituksen tavoite vahvistaa kotitalouksien luottamusta tulevaisuuteen. Äitiyspakkauksen sijaan perhe voi valita myös 210 euron rahasumman.

Uudessa äitiyspakkauksessa on mukana myös pallo. Sen hankinta rahoitetaan hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmasta, jonka tavoitteena on lisätä suomalaisten liikkumista ja edistää vanhemman ja vauvan välistä vuorovaikutusta.

Pehmeä ja värikäs pallo on koristeltu pienillä eläinhahmoilla ja englanninkielisillä hedelmien nimillä. Kelan järjestämän kilpailutuksen voittanut pallo on valmistettu Kiinassa.

”Symboloi Suomen alennustilaa”

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio moittii viestipalvelu X:ssä sitä, että äitiyspakkaukseen on valittu kiinalaisvalmisteinen tuote.

Ministeri viittaa Helsingin Sanomien juttuun, jonka mukaan pakkauksen pallo on herättänyt kohinaa.

– Hyvä, että liikunnallisuus on huomioitu äitiyspakkauksessa. Palloksi valikoitui kuitenkin Kiinassa valmistettu pallo englanninkielisillä hedelmien nimillä. Aikamoinen tolppalaukaus virkamiehiltä. Symboloi Suomen alemmuustilaa, joka on yksinkertaisesti pakko pystyä korjaamaan, Tavio kirjoittaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
6.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi