Keskustan yritys taiteilla keskellä on myötähäpeää herättävää trapetsitaiteilua, mutta tasapaino näyttää horjahtaneen, sanoo kansanedustaja Minna Reijonen.
– Sosialidemokraattien ja muiden vasemmistolaisten muodostamalle hallitukselle näytetään edelleen vihreää valoa ja virheistä ei näköjään olla opittu mitään. Sen sijaan oikeistohallitukselle keskustalla ei edes hallitusneuvotteluihin ollut mitään muuta annettavaa kuin tyhjä paperi. Milloin keskusta kerää itsekunnioituksen rippeensä ja alkaa haaveilemaan muustakin kuin punamullasta?
”Puhutaanko lämpimikseen mukavia”
Reijonen pitää täysin mahdollisena, että keskustan tukemassa vasemmistohallituksessa peruttaisiin pikakelauksella kaikki tällä kaudella tehdyt maahanmuuton kiristykset sekä revittäisiin valtiontalouden vaatimat säästöt töitä tekevien veronmaksajien selkänahasta.
– Vasemmistoliitto esittelikin jo ylpeänä pelkkiin veronkorotuksiin perustuvaa säästökuuriaan, jossa säästökuurille ei tosiasiassa tule joutumaan kukaan muu kuin hän, joka tunnollisesti käy töissä ja maksaa veronsa.
– Äänestäjän kannattaa tulevien kuukausien kanssa seurata tarkkaan, onko vaalilupauksilla todellisuudessa mahdollisuuksia realisoitua, vai puhutaanko lämpimikseen mukavia niin kuin sosialidemokraatit esittäessään maahanmuuttolinjansa kiristyvän, Reijonen sanoo.