Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

”Osaaminen syntyy tekemällä itse” – Strandman haluaa karsia oikotiet nuorten äidinkielen opetuksesta

06.11.2026 |09:11

Perussuomalaisten kansanedustaja, rehtori ja erityisopettaja Jaana Strandman on huolissaan nuorten äidinkielen taitojen heikkenemisestä. Helsingin Sanomat nosti esiin yliopisto-opettajan havainnot opiskelijoiden kirjoittamisen vaikeuksista, virkakielen ymmärtämisen ongelmista ja pitkäjänteisen työskentelyn haasteista. Nämä havainnot lähettävät vakavan viestin koko suomalaiselle koulutusjärjestelmälle.

Kun yliopisto-opiskelija ei hahmota, mitä virke tarkoittaa tai miten teksti rakentuu, meidän on kysyttävä, missä vaiheessa perustaidot ovat jääneet saavuttamatta. Lukeminen, kirjoittaminen, tekstin ymmärtäminen ja oman ajattelun ilmaiseminen ovat kaiken oppimisen kivijalkaa. Niiden varaan rakentuvat myös jatko-opinnot ja työelämä sekä elämässä selviytyminen, Jaana Strandman painottaa.

Strandmanin mukaan peruskoulun perustehtävä on huolehtia siitä, että jokainen oppilas saavuttaa riittävän luku-, kirjoitus- ja laskutaidon. Äidinkielen osaaminen ei ole pelkkä oppiaine muiden joukossa, sillä se vaikuttaa kaikkien muiden aineiden oppimiseen, tiedon omaksumiseen ja yhteiskunnassa toimimiseen.

– Oppilaiden on opittava lukemaan ymmärtäen, kirjoittamaan selkeää ja johdonmukaista tekstiä, hallitsemaan kielioppia ja työskentelemään pitkäjänteisesti. Myös keskittymiskykyä, muistia ja ajattelun taitoja pitää harjoittaa. Näitä taitoja ei opita oikoteillä.

Kone voi tuottaa tekstin, mutta opiskelija ei opi siitä mitään

Strandman nostaa esiin myös digitaalisten laitteiden, jatkuvien ärsykkeiden ja tekoälyn vaikutukset oppimiseen. Teknologia voi tukea opetusta, mutta se ei saa korvata itsenäistä ajattelua, lukemista, kirjoittamista tai ongelmanratkaisua.

– Tekoäly voi tuottaa tekstin opiskelijan puolesta, mutta se ei tarkoita, että opiskelija itse osaa kirjoittaa, perustella tai arvioida lukemaansa. Osaaminen syntyy harjoittelemalla ja tekemällä itse. Tarvitaan tekoälypedagogiikkaa.

– Meidän on kysyttävä, ovatko oppilaat saaneet riittävät valmiudet ja osaamisen siirtyä seuraavalle koulutusasteelle. Koulutuksen tasa-arvo ei tarkoita vaatimustason madaltamista, vaan sitä, että jokaiselle annetaan mahdollisuus saavuttaa tarvittavat perustaidot.

– Suomalaisen koulutuksen tasoa ei nosteta tutkintoja keventämällä tai vaatimuksia madaltamalla, Strandman paaluttaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Oikeusministeri Leena Meri: Ihmisellä on oikeus saada palveluja omalla äidinkielellään – ”Kuka meistä haluaisi sairaalaan hoidettavaksi, jos ei ymmärrä, mitä kieltä hoitaja puhuu?”

23.03.2025 |17:02

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20
8.
Suomen uutiset logo

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit

05.11.2026 |12:00
9.
Suomen uutiset logo

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”

04.11.2026 |14:51

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi