

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Kehysriihessä hoitotakuulakiin 95 miljoonaa – Juvonen: Laki ei voi toteutua, sillä hallitukselta puuttuu sotehenkilöstö
Hallitus kohdentaa kehysriihessä hoitotakuulain voimaan saattamiseen 95 miljoonaa euroa vuodelle 2023. Tämä ei kuitenkaan perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen mukaan takaa suomalaisille hoitoonpääsyä.
Hoitotakuulaki tarkoittaa sitä, että jatkossa kaikkialla Suomessa pääsisi hoitoon kiireettömässä tapauksessa viikossa hoidontarpeen arvioinnista. Nykyinen hoitotakuu on kiireettömässä tapauksessa kolme kuukautta. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2023.
– Marinin hallituksen tavoite on hyvä, mutta valitettavasti se jää toteutumatta, sillä pelkästään paperilla tehty hoitotakuulaki ei turvaa kansalaisten hoitoonpääsyä. Kun sotehenkilöstöä, hoitajia ja lääkäreitä puuttuu jo nyt, niin mistä hallitus aikoo heidät löytää ensi vuodelle? Arja Juvonen kysyy.
Pakkolaki suuri virhe
Kehysriihessä ei otettu kantaa sosiaali- ja terveydenhuollon tämänhetkiseen tilanteeseen ja hoitajalakkoon, jonka seuraukset voivat olla kohtalokkaat sotealalle. Pääministeri Sanna Marin toivoi tiedotustilaisuudessa pikaista ratkaisua hoitajalakkoon ottamatta muutoin kantaa asiaan.
– Vaaleissa hoitoalaa muistetaan puhein ja maailmaa syleilevin ylistyksin. Juuri menneissä aluevaaleissa hoitaja ja hänen asiansa oli ykkönen. Nyt kiitokset ja kehut on kuitenkin jo unohdettu. Sen sijaan sosiaali- ja terveysministeriö on kiristämässä hoitoalan ruuvia entisestään tuomalla suojelutyötä koskevan ns. ”pakkolain”, jolla hoitajien lakko-oikeutta halutaan rajoittaa.
– Jos hallitus tuo pakkolain, tekee se yhden hallituskautensa suurimmista virheistä. Olemme menettämässä alata pitkänlinjan osaajia, sillä hoitohenkilöstö on saanut tarpeekseen ja jättää alan, Juvonen sanoo.
Osastoja suljetaan
Juvonen sanoo, että siinä missä hoitoalan palkkakehityksen kaari ei näytä olevan ylöspäin, ei sinne suuntaan mene myöskään hoitohenkilöstön määrä tulevaisuudessa.
– Olemme nähneet Suomessa sairaaloiden osastojen ja leikkaussalien sulkemisia henkilöstöpuutoksista johtuen. Hyvinkäällä suljettiin ikääntyneiden psykiatrinen hoivayksikkö syksyllä 2021, Oulussa suljettiin viisi leikkaussalia helmikuussa 2021 ja Siun sote on ilmoittanut sulkevansa Heinäveden ikäihmisten hoivayksikön kesäkaudeksi henkilöstöpulan vuoksi, Juvonen muistuttaa.
Henkilöstö puuttuu
Hoitotakuulaki, mutta myös henkilöstömitoituksen nostaminen 0,7 lukuun huhtikuun 2023 alusta, on suuri haaste hallitukselle. Henkilöstömitoitusta on nostettu hallitusohjelman mukaisesti vuosittain kunnes se on 0,7.
– Nämä molemmat on vaikeita toteuttaa, eli hallituksen tulisikin reagoida asiaan heti ja etsiä oikeat ratkaisut asioiden voimaansaattamiseksi. Näitä kumpaakaan lakiesitystä ei viedä maaliin ilman sosiaali- ja terveydenhuollon riittävää henkilöstömäärää. Ja tällä hetkellä hallitukselta puuttuu tuo henkilöstö, Juvonen muistuttaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalipuheet hoitoonpääsy hoitotakuu hoitajapula henkilöstö resurssit pakkolaki hoitoala Sanna Marin Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Hoitajilla on täysi oikeus vaatia parempaa laillisessa lakossa

Tavio: Hoitajillakin on laillinen oikeus lakkoon

Hallituksen kehysriihestä velkapommi – Riikka Purra ja Lulu Ranne: ”Ei mitään helpotuksia tavalliselle duunarille tai yrittäjälle”

Kehysriihen panostukset ulkoiseen turvallisuuteen keräävät kehuja – sisäinen turvallisuus kuitenkin unohdettu

Leena Meri: Toissijaisiin kohteisiin kohdistuvat menot pois ja suomalaisten verotaakkaa kevyemmäksi

Perussuomalaisille jäätäviä vastauksia hoitajatilanteesta: SDP:stä väläytettiin jopa veronkorotuksia – Marin antoi ymmärrystä Lindénin valmistelemille pakkolaeille

Terveydenhuoltojärjestelmä unohdettiin kokonaan turvallisuusselonteossa – ”Muistaako hallitus lainkaan, mitä koronapandemian alussa tapahtui?”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hoitotakuuta koskeva esitys on pelkkä silmänkääntötemppu

Valtava rahoitusvaje hyvinvointialueilla – Purra: Hallituksen suuri sotepuhallus
Viikon suosituimmat

Helsinki Pride järjestää penistyöpajan 13-vuotiaille – Aittakumpu: Kantaako Helsingin kaupunki vastuun nuorten mielenterveydestä?
Helsingin kaupungin nuorisopalvelut ja Helsinki Pride järjestävät yhdessä 13–17-vuotiaille tytöille työpajan, jossa on mahdollisuus ommella itselleen packer eli penistä esittävä lötkäle haaroväliin laitettavaksi.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Kepun takki kääntyi: Suorassa lähetyksessä Antti Kaikkonen perui puolueensa tavoitteen 40 000 uudesta maahanmuuttajasta
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä eilen käytiin tiukkaa debattia maahanmuutosta. Perussuomalaisten Joakim Vigelius puolusti hallituksen tiukkaa linjaa ja muistutti oppositiota siitä, kenen käsialaa ongelmat ovat. Keskustan Antti Kaikkonen joutui ensimmäistä kertaa tv-tentissä vastaamaan kysymykseen oman puolueensa tavoitteesta koskien 40 000 ihmisen nettomaahanmuuttoa vuosittain.

Vigelius haastoi vasemmisto-oppositiota SuomiAreenan puheenjohtajatentissä: ”Mikä Rydmanin kriteereistä ei teille käy?”
SuomiAreenan puheenjohtajatentissä oppositio hyökkäsi järjestöavustuskriteerien uudistamista vastaan. Oppositiojohtajista kukaan ei pystynyt vastaamaan perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen kysymykseen siitä, mikä tarkalleen kriteereissä on vialla.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











