Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso oikaisee sosiaalisessa mediassa ja lehdissä esitettyjä virheellisiä tietoja omaishoitajien asemaan liittyen ja korostaa, että hallitusohjelmassa omaishoitajien asemaa ollaan parantamassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso oikaisee sosiaalisessa mediassa ja lehdissä esitettyjä virheellisiä tietoja omaishoitajien asemaan liittyen ja korostaa, että hallitusohjelmassa omaishoitajien asemaa ollaan parantamassa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi väittää Suomenmaan 24.8. julkaisemassa artikkelissa hallituksen leikkaavan lähipalveluista. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso kertoo Suomenmaalle lähettämässään vastineessa, miksi Lohen väitteet eivät pidä paikkaansa. Lue lisää >
PS ARKISTO
Hyvinvointialueiden toiminta on alkanut tänä vuonna. Ihan ensimmäiseksi päätettiin muun muassa johtavien viranhaltijoiden palkoista ja ryhmärahan suuruudesta. Tärkeitä asioita totta kai, mutta kohtuus kaikessa, kirjoittaa perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeriö Kaisa Juuso blogissaan. Lue lisää >
KUVAKAAPPAUS/YLE
Diversiteetin ja monimuotoisuuden puute Suomen uudessa hallituksessa alkoi ahdistaa Yleisradion Jälkiviisaat-ohjelmasta tuttua Ville Blåfieldia. Hän kirjoitti huolestuneisuutensa ja tuskansa auki Twitteriin, mutta sai palautteena huomautuksen pinnallisesta ajattelusta. Lue lisää >
MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset päättivät sunnuntain yhteiskokouksessaan hallitukseen osallistumisesta. Puheenjohtaja Riikka Purra kertoi tiedotustilaisuudessa perussuomalaisten ministerinimitykset. Samalla puolue julkaisi esityksensä eduskunnan puhemieheksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Suuri joukko suomalaisia kotitalouksia on tehnyt määräaikaisia sähkösopimuksia poikkeuksellisen korkeiden hintojen aikana vuonna 2022. Sähkön kuluttajahinnat kääntyivät kuitenkin voimakkaaseen laskuun alkuvuonna. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso vaatii työ- ja elinkeinoministeriöltä nopeita toimenpiteitä, sillä irtautuminen määräaikaisesta sähkösopimuksesta ei saa olla kohtuuttoman vaikeaa tai kallista. Lue lisää >
PS ARKISTO
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso on huolissaan pitkäkestoiseen koronatautiin eli ns. long covidiin sairastuneista, joista suurimmalle osa ei pitkäaikaisesta työkyvyn menetyksestä huolimatta myönnetä eläkettä. Asiasta kirjallisen kysymyksen jättänyt Juuso vaatii pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunta äänesti keskiviikkona translaista. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen pitävät tulosta valitettavana ja katsovat siitä seuraavan vielä paljon ongelmia. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) paljasti tiistaina hallituksen suunnitelmat hyvinvointialueiden rahoitusvajeen paikkaamiseksi. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen ihmettelevät, miten ensi vuoden rahoituksen syöminen ennalta auttaa asiaa. Lue lisää >
LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään järjestämässä lastensuojeluillassa pääsivät kansanedustajien ja panelistien lisäksi ääneen lastensuojelun toimenpiteet joko suoraan tai välillisesti kokeneet ihmiset. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnan sivistysvaliokunta antoi lausuntonsa varhaiskasvatusta koskevaan komission ehdotukseen. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä ja valiokunnan kuulemat asiantuntijat kritisoivat ehdotusta monelta kantilta. Varhaiskasvatus ei kuulu EU:n toimivaltaan, vaan se on Suomen oma asia. Kyseinen paperi oli kaiken lisäksi jo hyväksytty EU:ssa joulukuussa ennen kuin sivistysvaliokunta oli ehtinyt sitä käsitellä. Suomi pitkälti täyttää jo siinä esitetyt vaatimukset. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Perussuomalaiset esittivät sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hallituksen translakiesityksen hylkäämistä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan perussuomalaiset huomauttavat, että hallitus on luomassa systeemiä, joka antaisi esimerkiksi rikollisille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia väärinkäytöksiin. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli keskiviikkona hallituksen esitystä sitovan hoitajamitoituksen voimaantulon lykkäämisestä. Perussuomalaisten kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen esittivät esityksen hylkäämistä. Lue lisää >