Helsingissä ja Tampereella poliisi on vahvasti näkyvillä keskustan alueilla vappuna. Helsingin poliisi kertoo keskittyvänsä erityisesti vakavien rikosten ennaltaehkäisyyn.
– Näkyvällä poliisitoiminnalla vähennetään järjestyshäiriöitä ja ennen kaikkea henkeen ja terveyteen kohdistuvia rikoksia, Helsingin poliisin ylikomisario Hanna Kiiskinen sanoo tiedotteessa.
Vappuaaton ja vapunpäivän liikenteeseen odotetaan ruuhkia etenkin Helsingin ja Tampereen keskustoissa. Helsingissä Havis Amandan lakitus kerää perinteisesti suuren yleisön Kauppatorin alueelle.
Tampereella useat tapahtumat ja kulkueet vaikuttavat keskustan liikenteeseen. Poliisi kehottaa tiedotteessaan varautumaan ruuhkiin ja välttämään henkilöautolla liikkumista ydinkeskustassa.
– Varaudumme siihen, että keskustassa on runsaasti väkeä ja liikkuminen on hidasta, toteaa ylikomisario Ari Aro Sisä-Suomen poliisilaitokselta.
Poliisi kertoo myös varautuneensa mahdollisiin ennalta ilmoittamattomiin mielenosoituksiin vapun aikana.
Nuoret kokoontuvat puistoihin – poliisi korostaa huoltajien vastuuta
Vappuna nuoret kokoontuvat perinteisesti puistoihin juhlimaan. Poliisi on näkyvästi paikalla varmistamassa, että juhlat sujuvat turvallisesti.
Poliisi muistuttaa huoltajien roolista nuorten juhlinnan yhteydessä.
– Huoltajien olisi hyvä tarkistaa juhlimaan lähtevien nuorten reput. Alkoholia tai muita päihteitä ei alaikäisellä pidä olla, Kiiskinen sanoo.
Hänen mukaansa myös teräaseet ja ilotulitteet ovat asioita, jotka eivät kuulu vapunviettoon.
– Poliisilla ei ole erityisiä viitteitä siitä, että nuoret kantaisivat aiempaa useammin teräasetta mukanaan. Sen sijaan on tuntuma siitä, että jos teräase on mukana, sen käyttökynnys voi olla hyvin matala.
Kiiskisen mukaan tämä on erityisen huolestuttavaa tilanteissa, joissa nuorten keskinäiset riidat kärjistyvät nopeasti.
– Jos nuorilla tulee riitaa keskenään ja taskusta löytyykin teräase, saatetaan sitä käyttää yhtään miettimättä teon seurauksia. Tämä on poliisin mielestä erittäin huolestuttava suuntaus. Ne teräaseet tulisi ehdottomasti jättää kotiin, jotta mitään peruuttamatonta ei pääsisi tapahtumaan, Kiiskinen korostaa.
Teräaseiden hallussapitoa kiristetty vuoden alusta
Tämän vuoden alusta voimaan tullut lakimuutos kiristää teräaseiden ja muiden vaarallisten esineiden hallussapitoa yleisillä paikoilla koskevaa sääntelyä.
Muutoksen taustalla on nykyhallituksen hallitusohjelman linjaus, jonka mukaan nuoriso- ja katujengirikollisuutta torjutaan tiukentamalla lainsäädäntöä ja lisäämällä viranomaisten toimivaltuuksia.
Poliisin mukaan esimerkiksi puukon kantaminen julkisella paikalla ilman hyväksyttävää syytä ei ole enää vähäinen rikkomus.
Uudistuksen myötä ilman hyväksyttävää syytä tapahtuva teräaseen hallussapito käsitellään aiempaa vakavammin, eikä tekoa lähtökohtaisesti enää pidetä vähäisenä sakkorikkomuksena. Tapaukset etenevät pääsääntöisesti syyteharkintaan, ja rangaistuksena voi olla sakko tai enintään vuoden vankeus.