Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saksa patoaa turvapaikanhakijoiden määrää luokittelemalla lähtömaita turvallisiksi

28.04.2026 |17:54

Talousvaikeuksissa painiskeleva Saksa hillitsee siirtolaisvirtaa listaamalla yhä useampia maita turvallisiksi. Näistä maista tulevia ei pidetä suojelun tarpeessa olevina, ja viranomaiset palauttavat heidät nopeasti. Taustalla vaikuttavat myös EU‑parlamentin päätökset.

Turvallisina alkuperämaina pidetään Saksassa valtioita, joissa viranomaisten arvion mukaan ei ole poliittista vainoa, kidutusta tai nöyryyttävää tai epäinhimillistä kohtelua. Näistä maista tulevien turvapaikkahakemukset käsitellään nopeutetusti ja luokitellaan lähtökohtaisesti perusteettomiksi.

Näistä maista tulevan turvapaikanhakijan on pysyttävä asian käsittelyn ajan vastaanottokeskuksessa.

Hylkäävän päätöksen jälkeen hakijalla on viikko aikaa poistua maasta. Hänellä ei ole myöskään lupaa työntekoon. Muista maista tulleet turvapaikanhakijat voivat tietyin edellytyksin tehdä töitä kolmen kuukauden kuluttua saapumisestaan.

Turvallisiksi maiksi luetaan Saksassa EU-maiden lisäksi Senegal, Ghana, Bosnia-Hertsegovina, Makedonia, Serbia, Kosovo, Albania, Montenegro, Moldova ja Georgia.

EU-parlamentin turvallisten maiden listalla olevista Kolumbiasta, Bangladeshista, Egyptistä, Marokosta, Tunisiasta ja Intiasta puuttuvat vielä Saksan omat päätökset. Keskusteluja Saksassa käydään myös Armenian, Nigerian ja Mongolian kohdalla.

Hakemus hylätään automaattisesti

Ongelmallinen tapaus Saksalle on Turkki, jonka EU-parlamentti luokittelee turvalliseksi, mutta jossa Saksa näkee edelleen suuren terrorismivaaran.

Saksassa jätti viime vuonna turvapaikkahakemuksen lähes 15 000 turkkilaista. Kaksi kolmasosaa heistä kuuluu vainottuun kurdivähemmistöön. Saksassa elää yli kolme miljoonaa turkkilaista. Noin puolella heistä on Turkin kansalaisuus.

Turvalliseksi alkuperämaaksi luokitellusta maasta tulevan hakemus hylätään Saksassa automaattisesti, jos hän ei kykene vakuuttamaan ulkomaalaisviranomaisia, että erityisesti juuri hänen kohdallaan tilanne poikkeaa yleisestä.

Tulijan on pystyttävä näyttämään uskottavasti toteen, että häneen kohdistuu henkilökohtaista vainoa esimerkiksi poliittisista tai uskonnollisista syistä tai häntä uhkaa nöyryytys, väkivalta ja syrjintä tiettyyn ryhmään kuulumisen takia.

Turvallisesta maasta tulleella hylkäyksen saaneella on viikko aikaa valittaa päätöksestä. Hänet voidaan määrätä lähtemään tai hänet voidaan karkottaa nopeammin kuin muualta tulleet hakijat.

Taloudelliset syyt eivät edellytä turvapaikkaan

Päätökset jonkin maan turvalliseksi luokittelemiseksi perustuvat viranomaisten mukaan poliittisen ja ihmisoikeudellisen kokonaisharkinnan lisäksi Saksan ulkoministeriön ja muiden tahojen keräämiin tietoihin.

Hallitus uskoo, että tällaisella luokittelulla ja siihen perustuvalla nopeutetulla hakemusten hylkäämisellä voidaan vähentää Saksan kiinnostavuutta kohdemaana.

Suurin oppositiopuolue AfD haluaisi luokilla turvallisiksi maiksi lähtökohtaisesti kaikki maat ja hyväksyä pääsäännöstä poikkeamisen vain henkilökohtaisilla ja todistettavilla syillä.

Myös vihreät ja vasemmistopuolue Linke vierastavat turvallisten maiden listaa. Myös niiden mukaan arviointi turvapaikan tarpeellisuudesta on tehtävä aina henkilökohtaisen tilanteen pohjalta.

Kristillisdemokraattien CDU:n, CSU:n ja AfD:n mukaan turvapaikan saamisen perusteeksi eivät riitä taloudelliset syyt.

Keskustan ja oikeiston piirissä viitataan Italiaan, jossa turvallisten alkuperämaiden listalle kuuluvat myös Norsunluurannikko, Gambia, Kap Verde, Peru ja Sri Lanka.

Saksa on suosituin

Saksalainen Pro Asyl -kansalaisjärjestö ja Amnesty International tuomitsevat sekä Saksan että EU-parlamentin tekemät listaukset turvallisista lähtömaista.

Tällaine luokittelu sotii niiden mukaan ihmisoikeusperiaatetta vastaan. Turvapaikan tarpeellisuudessa kyse on myös niiden mukaan aina yksilöllisestä tilanteesta.

Saksa on turvapaikanhakijoiden suosikkikohde Euroopassa. Vaikka hakijoiden määrä on vuosien mittaan vähentynyt, niin saksalaisille viranomaisille jätettiin viime vuonna edelleen yli 160 000 turvapaikkahakemusta.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin (CDU) avattua Saksan rajat syksyllä 2015 maahan saapui lyhyessä ajassa pääasiassa Balkanin reittiä pitkin lähes miljoona ulkomaalaista.

Saksassa asuu tällä hetkellä noin 3,5 miljoonaa eri nimikkeillä suojapaikan saanutta ihmistä. Suurimman osan heistä muodostavat ukrainalaiset ja syyrialaiset.

Valtiolla ja kunnilla ovat rahat lopussa

Tämän vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana Saksassa on jättänyt turvapaikkahakemuksen yli 32 000 ihmistä. Lähtömaiden kärjessä ovat Afganistan, Syyria, Turkki, Somalia, Irak, Venäjä, Iran, Eritrea, Vietnam ja Georgia.

Tilaston valossa parhaat mahdollisuudet saada turvapaikka Saksasta on eritrealaisilla, joista suojapaikka on myönnetty noin 83 prosentille, ja afganistanilaisilla, joista turvapaikan on saanut yli 79 prosenttia hakijoista. Vastaavasti georgialaisista turvapaikan on saanut vain 0,7 ja vietnamilaisista 0,2 prosenttia. Somalialaisista turvapaikan on saanut 62 ja venäläisistä viisi prosenttia.

Avokätinen turvapaikkapolitiikka rasittaa pahenevasta rahapulasta kärsivän valtion ja kuntien taloutta. Saksan liittotasavallalle aiheutuviin pakolais- ja turvapaikanhakijakuluihin käytetään tänä vuonna 24,6 miljardia euroa.

Vuodesta 2016 lähtien turvapaikka- ja pakolaispolitiikka on maksanut saksalaisille veronmaksajille pelkästään liittovaltion kuluina yli 242 miljardia euroa. Lisäksi tulee osavaltioiden ja kuntien kautta kulkeva rahoitus.

Paineita muutokselle synnyttävät myös avokätisen pakolais- ja turvapaikkapolitiikan kansalaisissa synnyttämät pelot ja turvallisuushuolet.

Pertti Rönkkö, Berliini


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Saksassa asuvat syyrialaiset sotapakolaiset eivät innostu kotiinpaluusta taloudellisesta tuesta ja liittokanslerin vaatimuksista huolimatta – oma presidenttikään ei halua kiirehtiä

10.04.2026 |12:00
Suomen uutiset logo

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa

02.04.2026 |10:11
Suomen uutiset logo

Saksassa kansalaiset ilmiantavat toisiaan rasismista, syrjinnästä ja oikeistolaisista satoihin ilmiantokeskuksiin

21.03.2026 |12:40
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttajalasten nopeasti kasvava määrä koettelee Saksan koululaitoksen rajoja – suurin ongelma on kielitaidottomuus

05.03.2026 |12:02

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt

22.04.2026 |16:39
7.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa

22.04.2026 |14:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää