

LEHTIKUVA
Perussuomalaisten Simula ryöpyttää keskustaa: Keskusta luisumassa sillanrakentajasta navetanpolttajaksi
Eduskunta käsittelee tänään keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen aluepolitiikasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula katsoo puheessaan keskustan unohtaneen linjansa, arvonsa ja juurensa. Simulan mielestä keskusta on keskittynyt vääriin asioihin kannatuksen perässä juostessaan.
– Kun tämä välikysymys luettiin taannoin, se kuulosti välikysymyksen sijaan ennemmin keskustan testamentinlukutilaisuudelta. Keskusta luetteli oikein sujuvasti oman syntilistansa, jonka jätti perinnöksi tälle hallitukselle, huomauttaa perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula.
– Keskustahan on todellakin ollut turmion tiellä jo vuosikausia. Se on unohtanut linjansa, arvonsa ja juurensa ja keskittynyt aivan vääriin asioihin kadonneen kannatuksensa perässä juostessaan. Olette hukanneet itsenne, mutta onneksi teitä ei perinyt hukka, vaan hallitus, joka pitää huolta koko Suomesta.
Keskustan työkalupakki kolisee Simulan mielestä tyhjyyttään.
– On suoranainen tekopyhyyden huipentuma, kun silloin tällöin kaivatte pakistanne muka uusia ratkaisuja – mutta ne ovatkin jo istuvan hallituksen keinovalikoimissa! Kaikki nämä perinnöksi saadut ongelmat hallitus on hallitusneuvotteluissa ottanut hoitaakseen. Sitä kutsutaan vastuunkannoksi, sanoo Simula.
Suomen suunta on käännetty
Suomi on kuitenkin Simulan mukaan saatu pois tuhon tieltä.
– Onneksi rakas isänmaamme on nyt hyvissä käsissä ja käännetty pois vihervasemmistolaiselta tuhon tieltä. Välikysymyksen tarkoituksena vaikuttaakin olevan hämätä suomalaisia unohtamaan, miten nimenomaan keskustan vahtivuorolla maatalouden kannattavuutta ja maakuntien elinvoimaisuutta murennettiin pala palalta, miten arvot vaihtuivat sateenkaaren väreihin ja Pohjois-Pohjanmaata myöten oli tärkeää siunata kaikille oikeus vaihtaa sukupuoltaan ilmoituksella – kunhan ei nyt useammin kuin kerran vuodessa vaihda.
– Samaan aikaan vasemmalla kädellä sosiaaliperusteista haittamaahanmuuttoa lisättiin entisestään ja velkaa kasvatettiin oikein urakalla. Siinäpä keskustan perintö, Simula toteaa.
Hallitus arvostaa maataloutta
Viime kaudella maatalous oli Simulan mielestä keskustan tuella lähinnä ilmastotoimien lypsylehmänä.
– Maatalous oli viime kaudella lähinnä ilmastotoimien lypsylehmä. Tälle hallitukselle maatalouden tärkein tehtävä on ruuantuotanto. Sen tärkeämpää arvoa sillä ei voi olla! Maatalouden kannattavuus kuitenkin romahti keskustan ollessa vallassa!
– Mitä te siis teitte – juoksitte vihreiden arvojen perässä, pitäydyitte kaikissa hulluimmissakin ilmastotoimissa, vaikka vallan hyvin tiesitte, mitä se tarkoittaa maataloudelle ja suomalaisten arjen kustannuksille, kuten autoilulle, harvaan asutussa maassamme, Simula sanoo.
Sote paljasti keskustan keskittämisinnon
Perussuomalaisten ja Simulan mukaan sote-uudistus paljasti keskustan.
– Viimeistään sote-uudistus paljasti keskustan todelliset villat: olette oikea emäkeskittäjä! Kehtasitte viedä uudistuksen maaliin, vaikka seuraukset tiedettiin. Jättäydyitte kaiken sen jälkeen itse – ilman minkäänlaisia vaihtoehtoja – oppositioon, luottaen, että uusi hallitus korjaa kaikki teidän sotkunne.
Keskustan sähkömopo keulii
Simula vertaa keskustaa monien tunteman mainoksen saarnamiehiin.
– Kaikki tietänevät mainoksen, jossa nuoret saarnamiehet kiertävät ovelta ovelle liittymiä kaupaten. Nyt keskustan tupasaarnaajat kiertävät torpasta toiseen kertomassa, miten Turun tunnin junan peruutuksella pannaan vähintäänkin koko Suomi kuntoon. 300 miljoonaa euroa ei kuulkaa ihan kaikkeen ehdottamaanne riitä. Tuo on hävytöntä ihmisten aliarviointia. Keskustan sähkömopo on lähtenyt keulimaan todella pahasti.
– Viime kaudella veitte itse eteenpäin niin Turun tunnin junaa kuin nyt jo kuopattua Suomi-rataa. Pääministeripuolueena ollessanne tehän itse asiassa toimitte Turun tunnin junan isänä – oppositiossa asiat tuntuvat vain kätevästi unohtuvan. Takkinne on siis kääntynyt jo niin monta kertaa, että molemmat puolet ovat kuluneet puhki.
– Syntejänne kannattaa kuitenkin yrittää sovitella jollain aivan toisella tavalla kuin mille tielle te olette nyt lähteneet. Olette luisumassa sillanrakentajista navetanpolttajiksi, ja vastuuta kantava keskustapuolue on pian pelkkä muisto vain.
– Kellot soivat keskustalle, eivätkä ne ole hääkellot ne, päättää Simula perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sosiaaliperustainen maahanmuutto ilmastotoimet Autoilun hinta aluepolitiikka ryhmäpuheenvuoro Liike Nyt sote-uudistus haittamaahanmuutto Jenna Simula Maatalous Välikysymys Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Simula tylytti kyselytunnilla: Onko keskustan jäljiltä vielä paljonkin lantaa luotavana?

Keskustan viimeiset linnakkeet jäivät syrjäseuduille

Perussuomalaiset tylytti Saarikkoa: ”Mistään ylimääräisistä menoista ei teidän velkabileissä tingitty”

Seppänen: Lakkoilu ei ole pienituloisista ja työntekijöistä huolehtimista

PS keskustalle: Eikö farssimainen sote-uudistus, Suomelle epäedullinen EU-elpymispaketti ja punavihreän politiikan pokkurointi ole ollut teidän siunaamaa politiikkaa?

Kansanedustaja Rami Lehtinen ihmettelee keskustan välikysymystä: ”Keskusta syyttää nykyistä hallitusta omista päätöksistään”

Huoltovarmuuskeskus ei avaa varmuusvarastojaan – ohrasta pulaa, Koskenkorvaan sitä riittää

Hallituksen kasvupaketti on maataloudenkin tukena

Perussuomalaiset: EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka uhkaa Suomen maatalouden kannattavuutta, on torjuttava
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää