

LEHTIKUVA
Simula tylytti kyselytunnilla: Onko keskustan jäljiltä vielä paljonkin lantaa luotavana?
Tunnelma tiivistyi hallituksen kyselytunnilla torstaina, kun puhuttiin maatalouspolitiikasta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula koki keskustan kysymykset vähintäänkin tekopyhinä.
– Keskustalla tuntuu kovasti omatuntoa kolkuttavan, eikä ihme – tehän ajoitte vihreiden aisankannattajana maataloutta alas kahdeksan vuotta. Te uhrasitte maanviljelijät ilmastotoimien alttarille. Tämän hallituksen ohjelma on maatalousmyönteisempi kuin mihin keskusta itse kykeni koskaan. Me teemme nyt asioita, joihin teistä ei yksinkertaisesti ollut, tykitti perussuomalaisten kansanedustaja Jenna Simula.
– Vaikka olemmekin superhallitus, niin tehokkaita emme ole, että aivan hetkessä siivoaisimme kaiken teidän jäljiltänne. Keskustan tekemättömien töiden lista on pitkä kuin nälkävuosi.
Simulan kysymys ministeri Sari Essayahille kuuluikin, missä vaiheessa siivoustalkoot ovat.
– Vieläkö keskustan jäljiltä on paljonkin lantaa luotavana?
Hallitus ei lisää maatalouden kustannusrasitusta
Essayah myönsi vastauksessaan maatalouspolitiikassa olevan vielä paljon tehtävää, mutta hallitusohjelman olevan hyvä.
– Meillä on hyvä hallitusohjelma, jossa on vahvat kirjaukset, muun muassa siitä, että hallitus ei omilla toimillaan tule lisäämään maatalouden kustannusrasitusta.
– On aivan keskeistä, että tulemme saamaan Suomeen kestävän ja kannattavan maatalouden, ja siihen meillä on tulossa strategia, jolla pyrimme vaikuttamaan koko tuotantoketjuun. Me teemme koko ajan töitä viennin eteen. Olemme saaneet aikaiseksi sopimuksia eri maiden kanssa, joilla pystytään avaamaan ministeriön avulla vientimarkkinoita suomalaisille yrityksille – ja nehän auttavat myös maataloustuottajaa saamaan paremman hinnan.
– Se on myös huoltovarmuuskysymys, että pystymme tiukan paikan tullessa kääntämään tämän virran takaisinpäin, kertoi ministeri kyselytunnin päätteeksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vientimarkkinat maataloustuottajat ilmastotoimet Maanviljelijät kyselytunti Sari Essayah Hallitusohjelma Jenna Simula Huoltovarmuus maatalouspolitiikka Maatalous Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Suomen metsäpolitiikka ja metsien käyttö on hyvää – ”Me emme maksa EU:lle miljardeja siitä, että jonkin laskelman mukaan hiilinielumme ovat pienentyneet”

Ritva Elomaa kehottaa kansaa kantamaan pöytään laadukasta kotimaista ruokaa – ”Ruuantuotannon arvostuksen nostaminen on kaikkien vastuulla”

Ennallistaminen etenee: Euroopan parlamentin sekava kanta valmistui – ”Vihreä hulluus ei näköjään osoita laantumisen merkkejä”

Keskustalaisilla ei ole varaa arvostella hallitusohjelmaa – ”Keskusta vei äänestäjiään kölin alta”

Perussuomalaisten Simula ryöpyttää keskustaa: Keskusta luisumassa sillanrakentajasta navetanpolttajaksi

Huoltovarmuuskeskus ei avaa varmuusvarastojaan – ohrasta pulaa, Koskenkorvaan sitä riittää
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää