Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Ruotsin hallitusneuvottelut umpikujassa – sosialidemokraattien pääministeriehdokas tapaa puhemiehen tänään

13.10.2026 |09:21

Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Anderssonin toinenkin yritys muodostaa hallitus on ajautumassa umpikujaan. Dagens Nyheterin mukaan Andersson saatetaan viedä valtiopäivien pääministeriäänestykseen jo torstaina, vaikka edellytyksiä hänen valinnalleen ei ole löytynyt.

Ruotsin hallitusneuvottelut ovat jatkuneet jo monta viikkoa ilman merkittävää läpimurtoa. Sosialidemokraatit, keskustapuolue ja vasemmistopuolue vihreillä höystettynä eivät ole päässeet sopimukseen yhteisestä hallituspohjasta.

Useat punavihreiden puolueiden sisäpiiriläiset arvioivat Dagens Nyheterin tietojen mukaan, että Magdalena Anderssonin toinenkin yritys hallituksen muodostamiseksi on menossa nurin.

Anderssonin on tänään ilmoitettava valtiopäivien puhemiehelle Andreas Norlénille, miten hallitustunnustelut ovat edenneet. Alun perin hänen oli määrä antaa selvityksensä jo maanantaina, mutta Andersson pyysi ja sai yhden päivän lisäaikaa.

Sopua ei syntynyt

Perjantaina neljän puolueen johtajat kokoontuivat keskustapuolueen aloitteesta Lidingössä Tukholman ulkopuolella. Tapaaminen oli ensimmäinen laatuaan syyskuun vaalien jälkeen. Puoluejohtajat keskustelivat muun muassa taloudesta, rikollisuuden torjunnasta ja ilmastopolitiikasta.

Vaikka kokouksen jälkeiset kommentit olivat myönteisiä, varsinaisia hallitusneuvotteluja ei aloitettu. Puolueiden yhteydenotot jatkuivat median mukaan viikonloppuna, mutta ratkaisevaa edistystä ei tapahtunut.

Sovittamaton ristiriita

Hallituksen muodostamisen keskeinen este on edelleen keskustapuolueen ja vasemmistopuolueen välinen ristiriita. Nooshi Dadgostarin johtama vasemmistopuolue vaatii itselleen ministeripaikkoja Anderssonin mahdollisessa hallituksessa. Keskustapuolue puolestaan vastustaa vasemmistopuolueen ottamista hallitukseen.

Keskustapuolueen puheenjohtaja Elisabeth Thand Ringqvist on esittänyt vaihtoehdoksi poliittiseen keskustaan tukeutuvaa hallitusta. Tällainen ratkaisu edellyttäisi sitä, kristillisdemokraatit ja liberaalit hylkäävät porvarihallituksen.

Pääministeriäänestys painostuskeinona

Pääministerinimityksen viemistä valtiopäivien äänestykseen torstaina pidetään mahdollisena, vaikka Anderssonin eväät ovat heikot. Yleinen arvio on, että äänestys tarvitaan, jotta hallitusneuvotteluiden osapuoliin saadaan painetta.

Ruotsin valtiopäivillä pääministeriehdokas hyväksytään, ellei vähintään 175 kansanedustajaa äänestä häntä vastaan. Jos Andersson häviää äänestyksen, puhemies joutuu etsimään uutta hallituksen muodostajaa.

Tunnustelutehtävä voitaisiin antaa esimerkiksi moderaattien puheenjohtaja Ulf Kristerssonille tai keskustapuolueen Elisabeth Thand Ringqvistille.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Työväenpuolueista vieraskielisen väestön tukipuolueita – vasemmistohallitusta vehkeillään Ruotsiin mahdollisen vaalivilpin varjossa

29.09.2026 |13:27
Suomen uutiset logo

Saddam Husseinkin olisi Ruotsin vaalituloksista kateellinen: Ehdoton enemmistö Euroopan ulkopuolelta tulleista äänestäjistä suosii vasemmistoa

22.09.2026 |12:09

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”

07.10.2026 |11:29
5.
Suomen uutiset logo

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä

08.10.2026 |10:31
9.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi