

PS ARKISTO
SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset julkaisematta – Koponen: ”Melkoista pelleilyä”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää demareiden joukkokritiikkiä perussuomalaisia kohtaan lähinnä säälittävänä.
SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutuksia ei ole vieläkään julkaistu. Ari Koponen näkee tilanteen irvokkaana, kun samaan aikaan kritisoidaan hallituksen toimia, mutta omien toimien vaikutukset salataan.
– Onhan tämä demarien toiminta melkoista pelleilyä. Perussuomalaiset ovat saaneet useita isoja ja meille tärkeitä asioita hallitusohjelmaan, mistä osa on jo lainsäädännössä, Koponen muistuttaa.
Vasemmistolta perinnöksi velat ja sotepommi
Koponen nostaa esiin perusopetuksen rahoituksen lisääntymisen 200 miljoonalla eurolla, kehitysavun leikkauksen yhteensä 1,2 miljardia euroa hallituskauden aikana, lukuisat maahanmuuttokiristykset sekä sieltä tulevan miljoonien eurojen säästöt.
Koponen lisää myös, että hallitus uudistaa oppimisen tuen, joka sekin jäi demarijohtoiselta hallitukselta tekemättä.
– Täysin naurettavaa väittää, että me perussuomalaiset emme olisi onnistuneet saamaan meille ja äänestäjillemme tärkeitä asioita eteenpäin. Neljän puolueen koalitiohallituksessa karmeassa julkisen talouden tilassa on tietenkin jokainen joutunut joustamaan tavoitteistaan, Koponen selventää.
– Meillä on kädessä demarien ja keskustan sotepommi, sekä neljän vuoden ”rahaa on” -politiikan karmiva lopputulos. Me yritämme nyt pelastaa Suomen niin, vähintä mitä voisitte suomalaisille paljastaa, on teidän vaihtoehtonne työllisyysvaikutukset.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Oppositio jatkaa rajattomien resurssien väärillä profetioilla

Päivän pointti: SDP salailee noloja lukujaan, eikä ihme – törsäisi rahaa, ettei työpaikkoja syntyisi

Päivän pointti: Öljyjalostamon alasajolla uhittelevan Teollisuusliiton johto on tukevasti miehitetty SDP:n ja vasemmistoliiton poliitikoilla

PS keskustalle: Eikö farssimainen sote-uudistus, Suomelle epäedullinen EU-elpymispaketti ja punavihreän politiikan pokkurointi ole ollut teidän siunaamaa politiikkaa?

Kansanedustaja Rami Lehtinen ihmettelee keskustan välikysymystä: ”Keskusta syyttää nykyistä hallitusta omista päätöksistään”

Lehtinen SDP:n vaihtoehdosta julkisen talouden tasapainottamiseksi: ”Ilmeisesti kotimaisen ruoantuotannon tukeminen ei kiinnosta demareita”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.
Uusimmat

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi

Kolumni: Vasemmiston veropommi on talouskasvun tappaja

Koponen nuorten somekiellosta: ”Lapsi ei saa mennä pesuveden mukana”
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









