

Puheenjohtaja Antti Lindtman (vas.), kansanedustaja Tytti Tuppurainen ja kansanedustaja Joona Räsänen SDP:n vaihtoehtobudjetin julkistustilaisuudessa Helsingissä 28. marraskuuta 2023.
Päivän pointti: SDP salailee noloja lukujaan, eikä ihme – törsäisi rahaa, ettei työpaikkoja syntyisi
PÄIVÄN POINTTI | SDP kyhäsi äskettäin kasaan vaihtoehtobudjettinsa, mutta päätyi todella eriskummalliseen ratkaisuun. Puolue päätti salata vaihtoehtobudjettinsa työllisyysvaikutusarviot.
Lukuisista pyynnöistä huolimatta SDP ei ole arvioita suostunut julkaisemaan.
Miksiköhän?
Riikka Purra nostaa esiin olennaisen ristiriidan:
”Sdp on päättänyt olla julkaisematta verorahalla eduskunnalla teettämiään vaikutusarvioita vaihtoehdostaan. Ilmeisesti ne eivät imartele punaista linjaa, sillä muutenhan sdp olisi ne kai julkaissut. Sdp:n vaihtoehto käytännössä peruu kaikki hallituksen esittämät sopeutustoimet ja rahoittaa perumiset veronkorotuksilla.
Onko siis niin, että sdp:n vaihtoehto työllistäisi 100 000 vähemmän kuin hallituksen linja? Tämäkö on vaihtoehto – vähemmän töitä ja enemmän veroja?”
Kerrataan vielä: Hallitusohjelman arvioitu työllisyysvaikutus on noin uutta 100 000 työpaikkaa. Satatuhatta työpaikkaa. SDP:n vaihtoehtobudjetti perustuu hallituksen toimien ESTÄMISEEN. Lisäksi SDP tietenkin syytäisi rahaa monenkirjaviin menokohteisiin ja törsäisi rahaa ympäriinsä – juuri kuten Marinin kaudella kävi.
SDP puhuu vaihtoehtonsa puolesta, mutta puheelta on pohja pois. Niin kauan kun SDP ei suostu esittelemään vaikutusarviotaan, voidaan käsi sydämellä sanoa, ettei se ole esitellyt vaihtoehtoaan lainkaan. SDP:n vaihtoehtoa ei ole tosiasiallisesti olemassa.
Heikoksi on entisen valtionhoitajapuolueen toimintakyky käynyt.
Muihin johtopäätöksiin on vaikea päätyä. Kun SDP pyrkii muiden lompakolle, on aina syytä epäillä pahinta. Kun kättä työnnetään ties monennenko kerran muiden taskuihin, olisi säädyllistä edes kertoa, mihin niitä rahoja ollaan syytämässä.
Kenen päätös oli, ettei vaikutusarvioita julkaista? Ryhmän puheenjohtajan? Koko eduskuntaryhmän? Vai puheenjohtaja Antti Lindtmanin itse? Vaikutusarviolukujen laskeminen on työläs prosessi, joka
Asiasta nousi tietenkin häly.
Ilta-Sanomat tiedusteli asiaa Räsäseltä, joka kehottaa Purraa ”katsomaan peiliin”. Kummallinen kommentti. Purran peiliinkö SDP on työllisyysarvionsa kätkenyt?
Päivän pointti -sarjassa julkaistaan Suomen Uutisten kokoamia kommentteja ajankohtaisista poliittisista aiheista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Demarit pieksevät Ruotsissa itseään luokkatietoisuuden puutteesta – uuden puolueohjelman keskiössä ruotsidemokraattien pelko

SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset julkaisematta – Koponen: ”Melkoista pelleilyä”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Vantaan vetovoima koetuksella: Asukkaat vaihtuvat, asuntojen arvo sulaa
Kotimaan muuttotappio, voimakkaasti muuttunut väestörakenne ja laskevat asuntojen hinnat herättävät kysymyksen siitä, millaiseksi kaupungiksi Vantaa on kehittymässä – ja kenelle se on tulevaisuudessa houkutteleva.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













