

PS ARKISTO
Rydman: Päätöksiä talouden sopeutuksesta lykättiin Suomessa liian pitkään – ”Edellinen punavihreä hallitus ylenkatsoi talousennusteita”
Elinkeinoministeri Wille Rydman muistutti eilen A-studiossa, että valtiovarainministeriö on varoittanut aikaisempiakin hallituksia vaarallisesta velkakehityksestä, mutta tarvittavia toimia ei ole aikaisemmin tehty. – Siksi tällä hallituksella on edessä suuri sopeutusurakka.
Hallitus päätti tiistaina kehysriihessä kolmen miljardin lisäsopeutuksista, joihin kuuluu laajasti sekä veronkiristyksiä että menojen leikkauksia. Toimet tulevat hallitusohjelmassa jo päätettyjen kuuden miljardin sopeutusten lisäksi.
Ylen A-studiossa eilen oppositiopuolue SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanin näkemys oli, että kaikki on tehty väärin ja toimilla suojeltaisiin suurituloisia ja rikkaita.
Elinkeinoministeri Wille Rydman muistutti, että sopeutukset kohdistuvat melko tasaisesti koko yhteiskuntaan ja kaikkiin suomalaisiin.
– Päätökset ovat ikäviä, mutta omien havaintojeni mukaan tässä vaikeassa taloustilanteessa kaikki myös ymmärtävät toimet. Kannattaa muistaa, että Suomessa on progressiivinen verotus. Suurituloiset ja keskituloiset hoitavat jo nyt vahvasti oman osansa hyvinvointipalvelujen rahoittamiseksi.
Suomi-laiva pidetään pinnalla
A-studion juontaja tivasi toistuvasti toimien oikeudenmukaisuudesta. Rydman muistutti, että moni aikaisempi hallitus on lähinnä vältellyt päätöksien tekemistä ja siirtänyt vastuuta seuraavalle hallitukselle.
– Nähdäkseni oikeudenmukaista on se, että jokainen päättäjäsukupolvi kykenee päätöksiin, joilla Suomi-laiva pidetään pinnalla. Kun näitä päätöksiä on lykätty pitkään, se tietysti tarkoittaa, että urakka on erityisen raskas tälle hallitukselle.
Viime syksynä havaittiin, että hallitusohjelmassa jo sovittujen sopeutuksien lisäksi valtion taloudessa tarvitaan uusia sopeutustoimia. Ennusteet valtion velkaantumisvauhdista muuttuivat synkemmiksi muun muassa hyvinvointialueiden paisuvien alijäämien sekä verotulojen kertymisen hidastumisen vuoksi.
Lindtmanin mukaan hallituksen linjalta olisi kuitenkin pudonnut pohja pois.
– Hallitus on tehnyt alkutaipaleellaan ratkaisevia virheitä. Nyt suomalaiset maksavat karvaan hinnan, Lindtman päästeli.
Rydman muistutti, että valtiovarainministeriö on varoittanut aikaisempiakin hallituksia vaarallisesta velkakehityksestä.
– Aikaisemmat hallitukset ovat ylenkatsoneet varoituksia. Muun muassa edellinen punavihreä hallitus ylenkatsoi talousennusteita. Siksi tällä hallituksella on edessä paljon suurempi sopeutusurakka. Toisin kuin edelliset hallitukset, tämä hallitus on valmis sopeutuksiin.
Hallitus ei nosta polttoainehintoja
Veroratkaisuista merkittävin on yleisen alv-kannan korotus 25,5 prosenttiin. Kulutusverona alv koskee myös polttoainetta. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan liikennepolttoaineiden hinta ei kuitenkaan nouse hallituksen toimien vuoksi. Rydman totesi, että tavoitteesta ei olla peruuttamassa.
Rydman huomautti, että esimerkiksi maaseudulla autoilevat maksaisivat bensasta vieläkin enemmän kuin nyt, ellei perussuomalaiset olisi saanut hallitusohjelmaan kirjauksia polttoaineiden verotuksen keventämisestä.
– Ilman näitä toimia maaseudulla liikkuminen olisi paljon kalliimpaa. Kannattaa myös muistaa, että hallitusohjelman mukainen kevennys liikennepolttoaineiden verotukseen on useampiosainen. Myöhemmin polttoaineen verotukseen on vielä tulossa sadan miljoonan euron kevennys.
Hallitus on myös jo aiemmilla päätöksillään laskenut polttoaineiden hintoja. Hallitus ei esimerkiksi toteuttanut edellisen hallituksen linjaamaa tuhoisaa jakeluvelvoitteen nostoa, joka olisi korottanut pumppuhintoja jopa kymmenillä senteillä ja siten vielä entisestään kurittanut autoilevia suomalaisia.
Sopeutuksien rinnalle talouskasvua
Sopeutuksien rinnalla Suomeen tarvitaan talouskasvua. Rydman muistuttikin, että sopeutuksien lisäksi hallitus tekee merkittäviä kasvupanostuksia.
Investointiohjelmalla on elvyttävä ja talouskasvua vahvistava vaikutus, joka on tärkeää nykyisessä suhdannetilanteessa.
Elinkeinoministeri kehotti tarkastelemaan laajempaa kuvaa.
– Maailmassa on meneillään vaativa investointikilpailu. Ulkomaisista investoinneista kilpaillaan kovasti. Valitettavasti niistä vain kilpaillaan enenevässä määrin valtion maksamilla valtiontuilla.
– Me esimerkiksi rakennamme veroporkkanaa, jolla Suomesta tulee olennaisesti houkuttelevampi vaihtoehto ulkomaisille investoinneille. Pienille ja keskisuurille yrityksille tukea tulee siitä, että hallitus on työnteon kannustavuuden ja yrittäjyyden puolella. Kun saamme työmarkkinauudistukset läpi, on sillä suuri merkitys myös pk-yrityksille.
Hallitus leikkaa myös kehitysavusta tällä vaalikaudella 1,2 miljardia euroa. Aiemmin jo päätetyn miljardin euron leikkauksen lisäksi kehysriihessä päätettiin, että kehitysyhteistyöhön tehdään neljässä vuodessa 200 miljoonan euron lisäleikkaus.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- velkakehitys polttoainehinnat sopeutustoimet hyvinvointialueet punavihreä hallitus menoleikkaukset verotulot veronkiristykset Liikkumisen hinta velkaantumisaste Investoinnit Wille Rydman Alijäämä Antti Lindtman Hallitusohjelma Talouskasvu Kehysriihi talous kehitysapu alv
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtiovarainministeri Purra: Pyrimme tekemään järkeviä ja oikeudenmukaisia päätöksiä, mutta emme voi välttyä hyvinkin hankalilta leikkauksilta

Hallitus kertoo säästöistä ja kasvupaketista – kehysriihen loppuinfo suorana lähetyksenä

Hallitus kaivoi kolmen miljardin lisäsopeutukset: Kehitysavusta, hallinnosta ja kotoutumisesta leikataan – tupakkaveroa korotetaan

Antikainen: Kehysriihi oli vaikea – sisäinen ja ulkoinen turvallisuus rajattu sopeutustoimien ulkopuolelle

SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset julkaisematta – Koponen: ”Melkoista pelleilyä”

Garedew: Uusi tupakkalaki antaa viranomaisille kättä pitempää nuorison hyväksi

Talousvaliokunnan puheenjohtaja Sakari Puisto: Lisäsopeutukset vielä mahdollisia mutta lähtökohta on, että näillä mennään

Perussuomalaiset tekevät politiikkaa kaikkien veronmaksajien hyväksi: ”Julkisin varoin rahoitettuja toimintoja laitetaan vihdoinkin tärkeysjärjestykseen”

Purra: Tämä hallitus kantaa vastuuta ja välittää tulevista sukupolvista – ”Emme voi antaa velkavuorta lapsillemme ja lapsenlapsillemme”
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













