

LEHTIKUVA
Valtiovarainministeri Purra: Oppositio jatkaa rajattomien resurssien väärillä profetioilla
Oppositiopuolueet esittelivät jälleen omat vaihtoehtonsa hallituksen talouspolitiikalle. Hallituksen vastauksen varjobudjeteille esitti valtiovarainministeri Riikka Purra, jonka mielestä oppositiota leimaa toisaalta kunnianhimottomuus ja toisaalta himo korottaa veroja. Se katsoo kokonaisveroasteen ennustettua laskua ja toistaa, että korotusvaraa on. Silti Suomen veroaste on maailman kovinta kärkeä.
Valtiovarainministeri Riikka Purra kuitenkin kiittää oppositiopuolueita kovasta yrityksestä.
– Kiitän kaikkia oppositiopuolueita kovasta yrityksestä – hallituksen linjaa haastetaan – osin ihan älykkäästikin. Mutta.
– Näyttäisi olevan samaa taattua vihervasemmistolaista laatua, millä mennään. Veronkiristyksiä maalla, merellä ja ilmassa, jotta kaikki ikävät säästötoimet voisi perua ja jakaa vielä vähän lisää entisten päälle. Nämä opposition ehdotukset eivät tuo mitään lisäarvoa edellisen hallituksen talouspolitiikkaan, joka perustui rajattomien resurssien väärille profetioille.
– Tämä hallitus ei pelkää vaikeitakaan ratkaisuja. Jos suomalaisen hyvinvoinnin tulevaisuuden turvaaminen edellyttää kipeitä toimia tässä ja nyt, me pidämme linjan ja myös toteutamme sen. Me emme pelkää arvostelua, vaan toivotamme sen tervetulleeksi.
Sosiaalidemokraatit himoverottavat
Sosiaalidemokraattien vaihtoehto perustuu olennaisesti ihmisten ja yritysten himoverotukselle, kertoo Purra.
– Suomen kansantalous kärsii kitukasvusta, ja SDP on valmis jatkamaan tätä kituuttamista tappamalla kasvun edellytykset veronkorotuksin. 830 miljoonan veronkorotukset! Mistään ei näy usko ihmisten omaan vastuuseen omasta elämästään. Taattua sosialismia ja tukipolitiikkaa.
– Jos yksilö ei ole jo nääntynyt valtion alle, se nääntyy tämän vaihtoehtobudjetin jälkeen.
– Perutte kaikki keskeiset hallituksen säästötoimet ja rakenneuudistukset asumistuesta työttömyysetuuksiin. Julkisen talouden tila ei demareiden näkövinkkelistä aiheuta tarpeita menosäästöille. Rakenneuudistuksille sosiaalidemokraatti ei näe tarvetta. Hyvin menee, mutta menköön. Veroja toki korotetaan melkein miljardilla.
Keskustan vaihtoehto poliittisesti vastuuton
Purra katsoo poliittisen vastuuttomuuden leimaavan keskustan vaihtoehtoa.
– Sysäätte leikkauksia seuraaville hallituksille – uskallatteko muuten sitten osallistua? – ja korotatte verotusta puolella miljardilla eurolla. Ilmeisesti keskustan leikkausstrategia on velkaantua riittävästi, jotta pääsemme nauttimaan EU:n uusista elpymisvälineistä, kerrankin nettosaajana. Tämä ei ole hallituksen linja. Suomen kokonaisveroaste on maailman ehdotonta kärkeä – eikö keskusta näe tätä ongelmaksi, jota pitäisi sopeutustoimien ohella myös ratkoa?
– Harmaan talouden torjunnassa keskusta on onnistunut luomaan talouspoliittista alkemiaa. Jokainen panostettu euro tulee keskustan mukaan viitenä eurona takaisin. Tämä on fantastista!
Vasemmistolta ennätyksellisiä veronkorotuksia
Vasemmiston vaihtoehdossa Purra on kiinnittänyt huomiota yleisen sosialismin ohella pankkiveroihin.
– SDP taisi ehdottaa pankkien kansallistamista jo 1970-luvulla. Pankkeja verottamalla tuskin pääsemme pakoon kurjaa kasvunäkymäämme.
– Vasemmistoliitto tekee opposition ennätyksen ehdottamalla vaatimattomasti 3,2 miljardin veronkorotukset. Valtion menoja vasemmisto kasvattaisi ällistyttävät 2,9 miljardia.
Vihreillä urut auki
Vihreät ovat laskeneet urut auki ja ehdottavat veroja korotettavaksi 1,2 miljardilla.
– Menopuolella vihreät leikkaa jälleen “haitallisia yritystukia”, mikä on yhtä fantastista kuin keskustan harmaan talouden ikiliikkuja. Suomeksi tämä leikkuri tarkoittaa verotuksen kiristymistä ja lisävaikeuksia jo valmiiksi vaikeuksissa olevalle vientiteollisuudellemme.
– Vihreät ovat valmiit myös verotuksen kiristyksiin antamalla hyvinvointialueille verotusoikeuden. Veroja lisää tuntuu olevan vihervasemmiston täsmälääke jokaiseen ongelmaan, Purra toteaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- säästötoimet veronkorotukset vihervasemmisto Vaihtoehtobudjetti oppositio Riikka Purra Varjobudjetti leikkaukset Talouspolitiikka Vasemmistoliitto vihreät SDP Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kaksi vaalikautta – ”Suomella ei ole varaa siihen, että neljän vuoden jälkeen vaihdettaisiin taas velkavetoiseen kulutusjuhlaan”

Valtiovarainministeri Purra: Hallitus toteuttaa työlinjaa – ”Että tässä maassa työn tekeminen kannattaisi ja että yrityksiin syntyisi uusia työpaikkoja”

Valtiovarainministeri Purra: Veronalennuksista on hyötyä talouskasvulle ja toimeliaisuudelle

Hallitus esittää vähimmäisveroa suurille konserneille: ”Näin suuria veropolitiikan harmonisointeja ei ole tehty juuri ikinä”

Ministeri Purran terveiset Brysselistä: Suomi on tarkkailuluokalla – sopeutustoimia on tehtävä

Puheenjohtaja Purra perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa: Himoverottaminen ei korjaa valtiontalouden ongelmia – ”Meillä ei ole maksajia, meillä ei ole rahaa”

SDP:n vaihtoehtobudjetin työllisyysvaikutukset julkaisematta – Koponen: ”Melkoista pelleilyä”
Viikon suosituimmat

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa
Entinen puhemies Matti Vanhanen (kesk.) on syyttänyt tiedotusvälineissä nykyistä puhemiestä Jussi Halla-ahoa (ps.) puolueellisuudesta puheenvuorojen jakamisessa eduskunnan kyselytunneilla. Väitteet ovat saaneet laajaa huomiota mediassa, joka on kritiikittömästi toistanut niitä ilman faktapohjaista tarkastelua. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen omien tutkimusten perusteella väitteet eivät pidä ollenkaan paikkaansa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”
EU päätti vuonna 2021 massiivisesta 806,9 miljardin euron EU:n elpymisvälineestä, jossa Suomelle oli varattu maksajan rooli. Perussuomalaisten kansanedustajat Mikko Polvinen ja Rami Lehtinen ovat sitä mieltä, että Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella, ja vaativat elpymispaketin kohdentamista uudelleen italialaisten ikkunaremonttien sijaan Euroopan puolustuksen vahvistamiseen.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.