

PS ARKISTO
Juuso: ”Olin odottanut perussuomalaisille parempaa tulosta”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso Lapin vaalipiirissä oli odottanut perussuomalaisille hieman parempaa tulosta, vaikka olikin hyvin tiedossa, että keskustan asema Lapissa on vahva.
– Siitä huolimatta olin odottanut perussuomalaisille parempaa tulosta ja toivon, että illan edistyessä tulos vielä paranee. Meiltä on tällä hetkellä menossa läpi kuusi ehdokasta Lapissa, mutta toivon, että yksi tai kaksi ehdokasta lisää vielä kiilaisi aluevaltuustoon, sanoi kansanedustaja Kaisa Juuso.
Lapissa on oltava kaksi sairaalaa jatkossakin
Juuson mielestä oli mielenkiintoista huomata, että ääniä oli keskitetty todella hyvin pienemmissä kunnissa. Vain kolme kuntaa Lapissa oli jäämässä kokonaan ilman edustajia, mikä oli Juuson mielestä positiivista.
– On hyvin tärkeää, että Lapissa säilyy kaksi sairaalaa. Olemme tehneet kovasti töitä sen eteen, ja se olisi kaikkien lappilaisten etu. Tärkeää on myös, että pystymme tarjoamaan sote-palveluja heillekin, jotka eivät asu kasvukeskuksissa. Rahoitustilanne on Lapissa hyvä, mutta saa nähdä, mihin se loppupeleissä riittää. Lupaan, että kaikki perussuomalaiset tulevat tekemään aluevaltuustoissa parhaansa ja ajamaan kaikkien lappilaisten etua, Juuso kertoi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaalisuora aluevaalit aluevaltuustot sote-palvelut vaalitulos Vaalivalvojaiset Kaisa Juuso Lappi Keskusta
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Alhainen äänisaalis ennakkoäänien laskemisen jälkeen ei tullut suurena yllätyksenä – Ranne: ”Vaalit eivät kiinnostaneet äänestäjiä”

Peltokangas: Paras maakuntavaalitulos koskaan

Junnila: Aluevaaleja ei voi verrata mihinkään muihin vaaleihin

Luukkanen: Näissä vaaleissa perussuomalaiset oli ainoa puolue, joka halusi tietää, mistä sote-rahat tulevat

Maakuntamalli ajautuu rahoituksen osalta umpikujaan

Peltokangas: Varojen käyttö on priorisoitava niin, että suomalainen tulee ensin
Viikon suosituimmat

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Miko Bergbom ja kokoomuksen kansanedustaja Pia Kauma ajautuivat sanasotaan sosiaalisessa mediassa polttoaineiden jakeluvelvoitteen alentamisesta. Bergbom arvostelee Kaumaa harhaanjohtavasta viestinnästä ja keskustelun siirtämisestä perusteettomiin syytöksiin ilmastonmuutoksen kiistämisestä.

Ilmastokiihko ja maahanmuuttointoilu sivussa VM:n virkapuheenvuorossa – Purra kiittää realismista
Valtiovarainministeriön tuoreessa virkapuheenvuorossa kyseenalaistetaan Suomen pyrkimys olla ilmastopolitiikan edelläkävijä ja toppuutellaan liiallista kunnianhimoa. Maahanmuuton osalta vain korkeasti koulutetun työvoiman tarve mainitaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra kiittää virkamiesten realistista otetta.

Sisäministeri Mari Rantanen vaatii täysjarrutusta: ”Pysäyttäisin maahanmuuton hetkeksi”
Sisäministeri Mari Rantanen haluaa pysäyttää maahanmuuton väliaikaisesti. Seuraavalla hallituskaudella hän kiristäisi työ- ja opiskeluperäisen maahanmuuton sekä perheenyhdistämisen ehtoja ja rajoittaisi maahanmuuttajien sosiaaliturvaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














