Tagi: sote-palvelut

PS ARKISTO

Eduskunta käsitteli keskiviikkona keskustan ja Liike Nytin välikysymystä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudesta ja hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela oikaisee välikysymystekstissä ja opposition puheenvuoroissa toistunutta väitettä siitä, että sote-palveluista oltaisiin leikkaamassa.  Lue lisää >

SU

Suomen Perustan tänään julkaisema tutkimus osoittaa, että heikkoa kotoutumista edustava maahanmuutto on vakava uhka kansalaisten suojaksi perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien, kuten sosiaaliturvan, toteuttamiselle, koska haitallisella maahanmuutolla rapautetaan perusoikeuksien taloudellista pohjaa. Tutkimus painottaakin, että kaikkien ja varsinkin sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta on samalla välttämätöntä suojella julkista taloutta.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on tyytyväinen puolustusmäärärahoihin sekä Rajavartiolaitokselle myönnetystä lisärahoituksesta, mutta sisäiseen turvallisuuteen, kansalaisten pärjäämiseen ja maatalouden kriisiin kohdistetut toimenpiteet eivät häneltä kiitosta saa.  Lue lisää >

Eduskunta käsitteli tiistaina hallituksen esitystä vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Koskela pitää lisätalousarviossa esitettyjä määrärahoja enimmäkseen perusteltuina, mutta on huolissaan jatkuvasta menojen siirtämisestä kehysten ulkopuolelta ja hallituksen kyvyttömyydestä tehdä minkäänlaisia taloutta tasapainottavia toimia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Perussuomalaiset kysyi tänään suullisella kyselytunnilla hoitoalan tilanteesta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra huomautti keskustelussa, että hallituksen talouspolitiikka julkistalouden kahdeksan miljardin alijäämineen ei mahdollista hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusta. Hoitajille tai soteuudistukseen ei riitä rahaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisesta selonteosta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron aiheesta pitänyt kansanedustaja Leena Meri huomautti, että perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on ongelmia Suomenkin sisällä, joka hallituksen selonteossa jätetään hyvin vähäiselle huomiolle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebookissa korkean verotusasteen ja vasemmistolaisten ideologisten kokeilujen olevan johtamassa Suomea kohti yhteiskuntajärjestelmää, jonka suurimpia häviäjiä ovat vasemmiston äänestäjät. Julkisten palvelujen koko ajan rapautuessa hankkii yhä suurempi osa paremmin toimeentulevista palvelunsa yksityiseltä sektorilta.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten hallintojohtaja, kauppatieteiden tohtori Kai Järvikare analysoi aluevaalien tulosta Ylen ennusteen julkistamisen jälkeen. Aluevaalien äänestysprosentti oli aika lailla se, mitä puoluetoimistossa ennakoitiinkin, mutta perussuomalaisten kannatusprosentti jäi odotettua alhaisemmaksi.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra herättelee keskustelua siitä, kenelle suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan palvelut on tarkoitettu. – Kyse ei ole siitä, etteikö kaikkia sairaita ja apua tarvitsevia pitäisi Suomessa hoitaa. Tietenkin pitää hoitaa, etenkin lapset. Suomi ja sen veronmaksajat eivät kuitenkaan voi rahoittaa kaikkien halukkaiden elämää hyvinvointiyhteiskunnassa, jonka omatkin palvelut eri soten sektoreilla ovat enemmän tai vähemmän heikentyneet...  Lue lisää >