

LEHTIKUVA
Kansanedustaja Mauri Peltokangas varoittaa: Suomen maataloudessa ja maaseudulla on käsillä todellinen kriisi – vihreä siirtymä laitettava jäähylle
Eduskunnassa käsiteltiin eilen hallituksen esitystä vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi. Kansanedustaja Mauri Peltokangas on tyytyväinen puolustusmäärärahoihin sekä Rajavartiolaitokselle myönnetystä lisärahoituksesta, mutta sisäiseen turvallisuuteen, kansalaisten pärjäämiseen ja maatalouden kriisiin kohdistetut toimenpiteet eivät häneltä kiitosta saa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas ei ole tyytyväinen sisäisen turvallisuuden rahoitukseen tällä hetkellä, koska ilmassa leijuu poliisien yt-neuvottelujen uhka. Huomattavaa on, että hallituksen tärkeysjärjestyksessä tulevat jälleen ensimmäisenä ihan muut asiat kuin suomalaisten ostovoima ja pärjääminen tavallisessa arjessa kriisitilanteen keskellä.
– Muualla Euroopassa on lähdetty massiivisiin energian ja autoilun hintojen kompensaatioihin kansalaisille, mutta Suomen hallituksen prioriteettina on jälleen kerran lähinnä vihreä siirtymä. Euroopassa on asetettu hintakattoja ja laskettu tiettyjä veroja minimitasolle, jotta hinnat pysyisivät siedettävinä kuluttajille, Peltokangas sanoo ja kysyy:
– Miksi Suomen hallitus ei kykene samaan? Puuttuuko kenties tahtotila, rohkeus vai jopa osaaminen?
Hiilineutraalisuustavoite saa odottaa
Kriisitilanteet vaativat nopeita ratkaisuja. Nyt ei ole Peltokankaan mielestä aika tuijotella mahdollisiin hiilineutraalisuustavoitteisiin. Sähköautojen latausinfraan satsaaminen tai öljykattiloiden poistoremontit eivät ole Peltokankaan mukaan vastaus tämän hetken käsillä olevaan kriisiin.
– Vihreä siirtymä ei tule tapahtumaan Euroopan unionissa vuoteen 2050 mennessä eikä Suomessa vuoteen 2035 mennessä, Peltokangas ennustaa ja jatkaa:
– Nyt on aika laittaa tämä tavoite jäihin ja priorisoida suomalaiset ensin.
Peltokankaan mukaan Suomessa olisi täydet mahdollisuudet hyödyntää kotimaista turvetta ja energiapuuta, kunnes tekniikka kehittyy omaa tahtiaan siihen pisteeseen, että hiilineutraalisuus voidaan jossain kaukaisessa tulevaisuudessa järkevästi tavoittaa.
– Sen sijaan, että hallitus olisi toiminut huoltovarmuutemme eduksi, on se tuhonnut omilla toimillaan elinkeinoja. Tämä on kylmä totuus, Peltokangas toteaa.
Välttämättömien elinkustannusten nousuun ei varauduta
– On vain pieniä kohdennettuja toimia maataloudelle sekä kuljetusalalle, jotka sinällään ovat hyviä, ja pieniä korotuksia sosiaaliturvaan. Näillä muutaman kympin tukikorotuksilla ei kyllä paikata sitä, että hinnat ovat nousseet päivittäistavarakaupoissa peräti 6,4 prosenttia vuoden takaiseen nähden, Peltokangas laskee.
Peltokankaan mukaan hallituksen olisi nyt jo aika ymmärtää, miten tärkeää mahdollisimman suuri omavaraisuusaste ruuantuotannossa on Suomelle. Suomen maatalous tarvitseekin kohdennettuja toimia, mutta ihan eri mittakaavassa kuin hallitus nyt esittää.
– Suomessa on valtava määrä tiloja lopettamisuhan alla. Ne tarvitsevat apua välittömästi. Nyt esitetyillä rahoilla ei tiloja pelasteta, vaikka maa- ja metsätalousministeri jonglööraa kuinka paljon talousarvioesityksessä olevien numeroiden kanssa, koska nämä esitykset ovat toimimatonta tekohengitystä, Peltokangas painottaa ja toteaa:
– Täytyy ymmärtää, että todellinen kriisi on käsillä siellä Suomen maataloudessa ja maaseudulla.
Alueuudistus on farssi
Perussuomalaiset varoittelivat alueuudistuksen hintalapusta jo aluevaalien alla. Hyvinvointialueiden valmistelutyöhön ja esimerkiksi it-järjestelmiin uppoaa valtavat summat rahaa.
– Miksi se on ylipäätään tehty, kun se näyttää olevan lähinnä pohjaton kaivo? Peltokangas kysyy ja jatkaa:
– Nämä varat olisi pitänyt kohdentaa suoraan sote-palveluiden laadun parantamiseksi esimerkiksi kuntien kautta. Nyt rahat menevät hallinnolliseen pyörittelyyn ja johtajien valtaviin palkkoihin eivätkä esimerkiksi palveluiden laatuun ja hoitajien palkkauksen tai työolojen kohentamiseen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- hoitajien työolot energiapuu poliisien yt-neuvottelut maatilojen ahdinko hallituksen esitykset sähköautojen lataus hyvinvointialuejohtajien palkat Rajavartiolaitoksen määrärahat puolustusmäärärahat maatalouskriisi alueuudistus pakkoremontit hiilineutraalisuustavoite vihreä siirtymä sote-palvelut hyvinvointialueet hoitajien palkat Autoilun hinta omavaraisuus veronalennukset elinkeino hintakatto tärkeysjärjestys kuljetusala hintojen nousu ostovoima ruuantuotanto kriisitilanteet elinkustannukset Energian hinta Euroopan unioni lisätalousarvio Mauri Peltokangas Eurooppa Sisäinen turvallisuus Byrokratia Maaseutu Turve Sosiaaliturva Huoltovarmuus Maatalous
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Lisätalousarvioesitys ei vastaa kasvaviin elinkustannuksiin – Kansanedustaja Jari Koskela: ”Indeksikorotuksilla ei ratkaista kustannusten noususta johtuvia ongelmia”

Hallitus ylimielisenä opposition huolesta suomalaisten pärjäämisen suhteen – Meri: ”Ei oppositiolla ole vaikeaa, vaan kansalla”

Perussuomalaiset teki eduskunnassa 19 esitystä suomalaisen maatalouden pelastamiseksi – hallitus äänesti kaikki kumoon

Maa- ja metsätalousvaliokunnan perussuomalaiset: Hallituksen maatalouspaketti on pelkkä mahalasku

Vihersiirtymässä suuria suositaan pienten kustannuksella

Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita

Petri Huru: Eläinpalkkioiden maksuviiveet uhka maataloudelle

Hollannin maajussit nousivat kapinaan vihreää siirtymää vastaan – poliisi ampui traktoria

Hallitus tuhosi tarkoituksella turvetuotannon, vinkuu nyt lakki kourassa tuottajilta pelastusta
Viikon suosituimmat

Vouti vie pian huumeparonin arvokellot ja loistoauton – Oikeusministerin viesti nuorille: ”Rikos ei kannata”
Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö on valmistellut rikoslain muutoksia, joiden tarkoituksena on iskeä vakavan järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Kotietsintään sekä vangitsemisperusteisiin on tulossa muutoksia ja vääryydellä hankitun mammonan voi menettää valtiolle entistäkin helpommin. Rikos ei siten Suomessa kannata ja tulevaisuudessa vieläkin heikommin.

Nuorten julma joukkopahoinpitely ja puukotus tallentuivat videolle, yksi tekijöistä alle 15-vuotias – Rasinkangas varoittaa väkivallan raaistumisesta
MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa esitettiin video Espoon Kauklahdessa tapahtuneesta nuorten tekemästä joukkopahoinpitelystä ja puukotuksesta. Tekijät jahtasivat heille entuudestaan tuntematonta uhria lähijunassa ja seurasivat häntä asemalta alikulkutunneliin, jossa he pahoinpitelivät uhrin.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Demarit menettävät työläisäänestäjiään ruotsidemokraateille – vaikeneminen maahanmuutosta johtaa joukkopakoon
Sosialidemokraattinen puolue on Ruotsissa menettänyt huomattavan osan perinteisistä työläiskannattajistaan. Virta on vienyt ruotsidemokraatteihin, joka tänään kilpailee suurimman työväenpuolueen asemasta. Syynä puolueen vaihtoon näyttäisi tutkijoiden mukaan olevan demareiden näköalattomuus ja maahanmuuttoon liittyvien ongelmien väistely.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











