kuljetusala

Jakeluvelvoitteen alentaminen laskisi polttoaineen hintaa ja kasvattaisi verotuloja – Bergbom: ”Tässä voittaisivat molemmat osapuolet”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom katsoo, että jakeluvelvoitteen alentaminen olisi tehokas keino suitsia polttoaineiden hintoja. Hänen mukaansa toimi voisi samanaikaisesti kasvattaa valtion verotuloja ja alentaa polttoaineen hintaa kuluttajille. 

17.09.2026 |12:25

Elomaa huolestui polttoaineiden hinnoista – vaatii helpotusta kuljetusalalle ja autoilijoille

Perussuomalaisten kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa pitää Suomen polttoaineiden korkeaa hintatasoa vakavana ongelmana. Kuljetusala, maatalousyrittäjät ja autoileva kansa joutuvat kantamaan suuria kustannuksia, jotka heijastuvat lopulta myös tuotteiden ja palveluiden hintoihin.

11.09.2026 |14:04

Lehtinen: Polttoaineiden hintoja saatava alas – ”Jakeluvelvoitteen laskeminen olisi fiksuin keino”

Vuosi sitten dieselin hinta oli alle 1,5 euroa ja 95-bensiinikiäkin sai alle 1,6 eurolla litralta. Nyt lukemat ovat lähellä 2,5 euroa litralta tai jopa yli. Hintataso on noussut kansalaisten sietokyvyn kannalta kestämättömäksi. Perusuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen vaatii toimia hinnan laskemiseksi.

11.09.2026 |10:49

Reijonen vaatii hallituskumppaneilta rohkeutta: Jakeluvelvoitetta on alennettava polttoaineen hinnan laskemiseksi

Hallituskumppaneiden on aika kerätä rohkeutensa ja suostua perussuomalaisten aiemmin ehdottamaan jakeluvelvoitteen laskuun, vaatii perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.

04.09.2026 |09:07

Ammattidiesel etenee – ministeri Lulu Ranne: ”Perussuomalaiset ovat aina kuljetusalan puolella”

Ammattidieselin käyttöönotto etenee hallituksessa. Perussuomalaiset ovat jo vuosia ajaneet asiaa eteenpäin.

19.08.2026 |14:03

Ministeri Ranne: PS puolustaa kuljetusalan ammattilaisia maalla, merellä ja ilmassa

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne korosti torstaina kuljetusalan ammattilaisten keskeistä roolia Suomen yhteiskunnalle. Ranne puhui Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n edustajakokouksessa Tampereella ja kiitti liittoa rakentavasta yhteistyöstä.

12.06.2026 |16:23

Reijonen: Jakeluvelvoitepäätöksen jarruttaminen oli iso moka kokoomukselta ja muilta hallituskumppaneilta

Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen pitää perussuomalaisten ajaman jakeluvelvoitteen alentamisen torppaamista yltiöikävänä mokana hallituskumppaneilta. Hän olisi toivonut kokoomuksen tulevan asiassa vastaan neliraajajarruttamisen sijaan.

23.04.2026 |16:29

Reijonen arvostelee Kemianteollisuuden ulostuloa jakeluvelvoitteesta: ”Emme voi tukahduttaa koko maata ilmastoideologian nimissä”

Kemianteollisuus on Ilta-Sanomissa tyrmännyt perussuomalaisten esittämän jakeluvelvoitteen alentamisen "vääränlaiseksi politiikaksi" ilmastotavoitteiden saavuttamisen kannalta. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen pitää Kemianteollisuuden ulostuloja yltiökohtuuttomina suomalaisten autoilijoiden ja autoalan yrittäjien kannalta.

22.04.2026 |10:01

Itäisessä Suomessa urakoidaan yli 500 miljoonalla eurolla – ministeri Ranne: ”Nyt käynnistyy vt15-urakka ja lisää on tulossa”

Valtatien 15 rakentaminen Kotka-Kouvola välillä alkaa kesän jälkeen. Hankkeen budjetti on 122 miljoonaa euroa ja valmistelutyöt alkavat jo keväällä.

13.04.2026 |17:51

Ministeri Ranne: Kumipyörähallitus hakee sitkeästi ratkaisua AdBluen ongelmiin

Suomen dieselajoneuvot ovat kärsineet EU-sääntelystä jo vuodesta 2015 lähtien, jolloin AdBlue-niminen urealiuos tehtiin käytännössä pakolliseksi dieselajoneuvojen pakokaasujen puhdistuksessa.

16.03.2026 |16:51

Ministeri Ranne: Kuljetusalalle lisää sujuvuutta ja vähemmän byrokratiaa

Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa tuotetta kohden kertyy enemmän kuljetuskilometrejä kuin missään muualla Euroopassa. Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo hallituksen pyrkivän parantamaan kuljetusalan toimintaedellytyksiä, jotta kuljetusalan pyörät pyörivät sujuvasti 24/7. Jokaisen EU-vaatimuksen kohdalla mennään minimivaatimuksen mukaan, ei "EU:n mallioppilas" -linjalla, kuten edelliset hallitukset ovat tehneet.

05.03.2026 |15:25

Migri kiristää linjaa – satojen työntekijöiden oleskeluluvat kaatuivat jälkivalvonnassa

Maahanmuuttovirasto on peruuttanut tänä vuonna jo 468 työperusteista oleskelulupaa automaattisen jälkivalvonnan seurauksena.

29.10.2025 |13:49

Hallitus jatkaa historiallista täyskäännöstä autoilijoiden verotuksessa – Seppänen: Polttoaineveron kevennys on suora helpotus autoilijoille

Perussuomalaiset pitää lupauksensa ja alentaa autoilijoiden kustannuksia. Hallitus kantaa vastuuta koko pitkien etäisyyksien Suomesta ja suomalaisten arjen kustannuksista. Suomalaisten liikkumista ei rangaista, vaan tuetaan järkevällä ja vastuullisella veropolitiikalla, iloitsee perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen.

08.10.2025 |15:37

Purra: Hallitus keventää polttoaineveroa 100 miljoonalla eurolla

Perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi eduskunnan lähetekeskustelussa tänään hallituksen esityksestä, jolla liikennepolttoaineiden verotusta alennetaan 100 miljoonalla eurolla. Kyse on jatkosta vuoden 2024 veronalennukselle, joka kevensi polttoaineverotusta noin 170 miljoonalla eurolla.

08.10.2025 |14:49

SKAL: Suomen hiilineutraaliustavoitetta on siirrettävä – kilpailukyky asetettava etusijalle

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n hallitus vaatii, että ilmastolain tavoitteet avataan ja arvioidaan perusteellisesti uudelleen. Järjestön mukaan Suomen nykyinen tavoite olla hiilineutraali vuonna 2035 on liian tiukka ja uhkaa Suomen kilpailukykyä.

29.08.2025 |10:56

Hallituksen työ normien ja sääntelyn purkamiseksi jatkuu – Junnila: Myös ylenmääräistä EU-byrokratiaa purettava

Hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat yhdessä laatineet laajan 39 ehdotuksen norminpurkulistan. Lista sisältää konkreettisia toimia, joilla vähennetään byrokratiaa, sujuvoitetaan palveluita ja parannetaan sääntelyn ennustettavuutta.

22.04.2025 |17:55

SKAL esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen: ”Monelle toimialalle tiestö on työpaikka, joka on pidettävä kunnossa”

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen. SKALin mukaan hallituskauden tärkeimpiä päätöksiä tiestön kehittämisen kannalta on liikennejärjestelmäsuunnitelma.

27.02.2025 |16:08

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi