Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

SKAL esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen: “Monelle toimialalle tiestö on työpaikka, joka on pidettävä kunnossa”

27.02.2025 |16:08

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry esittää miljardin euron lisäystä tiestön rahoitukseen. SKALin mukaan hallituskauden tärkeimpiä päätöksiä tiestön kehittämisen kannalta on liikennejärjestelmäsuunnitelma.

SKAL pitää lausunnossaan tärkeänä, että Suomen kilpailukyvyn säilyttämiseksi suunnitelmassa otetaan huomioon yritysvaikutukset kuljetus- ja logistiikkatoimialalle aiempaa vahvemmin. Kustannusvaikutukset kuljetusalalle kertautuvat moninkertaisina monelle muulle alalle. Suomen logistisen kilpailukyvyn perusedellytys on toimiva liikennejärjestelmä ja väyläinfra.

– Monelle toimialalle tiestö on työpaikka, joka on pidettävä kunnossa. Liikennejärjestelmäsuunnitelma on myös kuljetusalan ammattilaisten työturvallisuussuunnitelma, sanoo Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n toimitusjohtaja Anssi Kujala.

– Kuljetusyritykset pitävät huolta siitä, että suomalaiset tuotteet saadaan vietyä maailmanmarkkinoille. Toimivat yhteydet korostuvat kansainvälisessä kilpailussa ja yritysten sijoittumisessa yhä vahvemmin.

Tiestön korjausvelka on saatava pienenemään

Liikennejärjestelmäsuunnitelmalle on luonnoksessa asetettu kolme tavoitetta; toimivuus, turvallisuus ja kestävyys. SKALin mielestä nämä ovat oikeita tavoitteita, mutta niihin pääsemiseksi tarvitaan enemmän rahoitusta tiestölle, sillä tiestön korjausvelka on kasvanut jo 2,5 miljardiin euroon.

– Tiestön korjausvelka on saatava pienenemään. Vuonna 2024 on hallituksen investointiohjelman korjausvelkapaketin myötä tullut uutta päällystettä yli 4 000 kilometriä, ja tänä vuonnakin saataneen päällystettyä reilut 3 000 kilometriä. Näillä toimenpiteillä on saatu korjausvelan kasvua hieman taitettua, Kujala sanoo.

Kujala kannustaa jatkamaan suunnitelmassa samalla linjalla, ja SKAL esittää, että tiestölle tehdään miljardin euron tasokorotus verrattuna liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksen rahoitustasoon. SKAL esittää rahoituksen kohdentamista seuraavasti: 300 miljoonaa euroa perustienpitoon, 300 miljoonaa korjausvelan poistamiseen ja 400 miljoonaa kehittämisinvestointeihin.

Tiestön merkitys huoltovarmuudelle on kiistaton

Raskaan liikenteen taukopaikkojen määrässä, palveluissa ja palveluiden aukioloajoissa on ollut puutteita jo pitkään. Lisäksi liikennejärjestelmäkehityksessä on huomioitava vaihtoehtoisten käyttövoimien jakelu- ja latausverkko varsinkin keskeisillä kuljetusväylillä. Myös varautuminen poikkeustilanteisiin sekä häiriöihin toimitusketjuissa on huomioitava liikennejärjestelmäsuunnitelmassa ulottuen alempiasteiseen tieverkkoon, jotta yhteiskunta saa tarvitsemansa palvelut kaikkina aikoina.

– Huoltovarmuudella perustellaan nykyään monenlaisia kehitystarpeita. Tiestön merkitys huoltovarmuudelle on kuitenkin kiistaton. Poikkeusoloissa tiestön on oltava välityskykyinen ja turvallinen sekä ihmisten että tavaroiden liikuttamiseen, SKALin edunvalvontajohtaja Ari Herrala sanoo.

SKALin mukaan myös meriliikenteen riskeihin tulee varautua, ja Itämeren poikkeustilanteita varten tulee kehittää vaihtoehtoisia reittejä Ruotsin ja Norjan liikenneväylien ja satamien kautta.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Hallitus jatkaa vahvaa panostustaan liikenteeseen – ministeri Ranne: “Panostukset tiestöön ja raideliikenteeseen ovat koko Suomen turvallisuutta ja taloutta vahvistavia päätöksiä”

21.11.2024 |17:53
Suomen uutiset logo

Väylien korjausvelan purkaminen etenee – tämän vuoden tavoitteena päällystää 4 000 kilometriä maanteitä sekä kävely- ja pyöräilyväyliä

19.09.2024 |16:21

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää