

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Mäenpää tyytymätön kuljetusyritysten määräaikaiseen polttoainetukeen – hallitus unohti taksit, maanrakennusalan ja metsäkoneyrittäjät
Eduskunnassa keskusteltiin keskiviikkona kuljetusyritysten määräaikaisesta polttoainetuesta, jonka tarkoitus on kompensoida helmikuussa 2022 alkanutta äkillistä polttonesteiden hinnannousua. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpään mielestä hallituksen lakiesityksessä olisi vielä paljon parannettavaa.
– Kuljetusyritykset ovat toden totta olleet hätää kärsimässä. Järkevämpää toki olisi ollut alentaa suoraan polttoaineverotusta eikä kierrättää tukia paperityönä Valtiokonttorin kautta. Rahan kierrättäminen virastojen läpi kun itsessäänkin jo maksaa. Päätöksiä tekevät palkalliset virkamiehet, huomautti perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää.
– Tämän polttoaineen hinnannousun myötä arvonlisäverokertymä kasvaa, ja mielestäni olisi ollut parempi alentaa esimerkiksi arvonlisäveroprosenttia, jolla olisi voitu alentaa hintaa eikä yrittää kerätä valtiolle tällä lisätuloja, mutta jos asiat haluaa jostakin syystä tehdä vaikeimman kautta, niin kai ne voi näinkin tehdä.
Mäenpää piti esitystä kuitenkin tyhjää parempana.
– No, kiitän kuitenkin: hyvä, että tässä vaiheessa edes jotakin on yritetty tehdä.
Hallitus jätti taksit pois tukien piiristä
Kuljetusalan määräaikaisen polttoainetuen myöntämisen yleisten edellytysten mukaan tuki ei koske taksiliikennettä. Maanteillä tapahtuva henkilökuljetus jakautuu linja-autoliikenteeseen ja taksiliikenteeseen. Hallituksen mukaan: ”Taksiliikenne ei ole kuljetusalan polttoainetuen piirissä alan hinnoittelun ollessa vapaata ja kustannusnousu voidaan huomioida nopeasti hinnoittelussa.”
Mäenpää ei selitystä niellyt.
– Taksiliitto arvosteli päätöstä voimakkaasti viime viikon lopulla: ”Hallitus jatkaa taksiyrittäjien syrjintää”, kuului liiton tiedotteen otsikko. Kannanotossa todettiin, etteivät lainvalmistelijat selvästikään tunne taksiliikennettä, jonka liikevaihdosta suuri osa tulee erilaisista kiinteähintaisista sopimuskuljetuksista. Liiton mukaan hintamuutoksia ei saada nopeasti.
Lausunnot jätettiin taksien osalta täydellisesti huomiotta
Taksiliitto kertookin, että taksiliikenteessä pieni osa on sellaisia, joita voidaan tosiasiassa hinnoitella tilanteen mukaan nopeasti.
– Liitto ihmetteli myös sitä, että lausunnot taksien osalta jätettiin täydellisesti huomiotta. Taksialan sisällyttämistä lakiin kannattivat lukuisten taksialan toimijoiden lisäksi muun muassa Kuntaliitto, Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto, SKAL, Suomen Yrittäjät sekä Rahtarit, mutta te jätitte sen ulos tästä, huomautti Mäenpää.
Kansanedustaja luki myös taksiyrittäjän hänelle lähettämiä tuntoja tilanteesta. Jos linja-autoyritys saa polttoainetukea ja taksiyritykset eivät saa, tämä väistämättä näkyy tarjotuissa hinnoissa ja siten merkittävällä tavalla vääristää kilpailua, totesi yrittäjä. Samainen yrittäjä pelkää, että ajan myötä tämä kadottaa taksialalta muun muassa esteettömät palvelutaksit.
Myös maanrakennusala ja metsäkoneyrittäjät unohdettiin
Taksien lisäksi maanrakennusala ja metsäkoneyrittäjät on esityksessä unohdettu. Mäenpään saama viesti kentältä on karua luettavaa. Pelkästään polttoainekulut ovat kaksinkertaistuneet, ja tämän lisäksi muidenkin kustannusten kasvu on ajanut yrityksiä ahtaalle. Moottoripolttoaineen hinnannousu vaikuttaa myös metsä- ja maarakennuskoneiden kuluihin. Näiden sakatessa lopulta myös kuljetusala kärsii, jos metsäkoneala ei saa haettua puita metsästä.
– Vielä metsäkoneyrittäjän terveiset: ”Monissa keskusteluissa on oltu huolissaan kuljetusalan ahdingosta dieselin hinnan noususta. Kyllä siitä pitääkin olla huolissaan, mutta kuljetusalalta loppuvat kuitenkin työt, jos alkutuotanto ajetaan Suomessa alas. Tilanne on nyt vain se, että yrittäminen ei ole enää kannattavaa. Näillä hinnoilla ei ole enää resursseja lähteä hakkaamaan energiapuuta metsistä. Konkurssi tulee. Taitaa Suomen energiahuoltovarmuuden ensi talven puut huojua vielä pystyssä metsissä, ja tekijöitä niille ei ole, ja nyt on myöhäistä, jos kylmä talvi yllättää.”
– Metsäkoneiden kuljetukset eivät ole liikenneluvan piirissä eivätkä sitä myöten myöskään tämän polttoainetuen piirissä. Nämä tulisi huomioida tähän hallituksen lakiesitykseen, päätti Mäenpää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- maanrakennusala palvelutaksit kilpailun vääristyminen taksiyritykset linja-autoyritykset Rahtarit Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto sopimuskuljetukset Valtiokonttori Taksiliitto taksiala henkilökuljetukset polttoainetuki energiapuu metsäkoneyrittäjät alkutuotanto energiahuoltovarmuus linja-autoliikenne polttoainekulut dieselin hinta metsät taksiyrittäjät polttonesteiden hinta polttoaineiden hinnankorotukset SKAL Kuljetusyritykset polttoaineverotus kuljetusala lakiesitys Taksiliikenne Arvonlisävero kuntaliitto Suomen Yrittäjät Byrokratia Juha Mäenpää
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hallitus tukee kuljetusalaa, mutta miksi taksit unohdettiin?

Muut EU-maat alentavat veroja auttaakseen kansalaisiaan polttoainekriisissä – Suomen hallitusta ei omien kansalaisten ahdinko kiinnosta

Taas mennään ja kovaa: bensan hinta noussut lähes 10 senttiä vuorokaudessa

Perussuomalaiset vaatii autoilun kustannusten laskua – Saksassa suuri veroale: ”Suomessa hallitus levittelee käsiään”

Talousvaliokunta parantaisi kuljetusalan polttoainetukea – Vallin: ”Muuten jopa huoltovarmuus uhattuna”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











